Kalamies valmistaa savusilakkaa

Lövön silta tuntuu saavan entistä suuremman roolin päivittäisessä elämässämme maalla. Salmeen on tullut silakkaa. Lauantai 25.9.2010 oli aivan upea, aurinkoinen, vähän utuinen ja vuodenaikaan nähden lämmin päivä. Iltapäivällä kotona olämpömittari näytti 18 astetta. Käytiin Lövössä ja vähän muuallakin etsimässä silakkaa. Kalamies kävi jo perjantaina onkimassa sitä ja valmisti mitä herkullisinta savusilakkaa. Pihalla on savupönttö, jossa saa valmistettua kahdelle hengelle sopivan määrän yhdellä latingilla.




Vastapyydetyn silakan maku on aivan toinen kuin sellaisen, joka on makaillut kylmäsäilytyksessä muutamankin tunnin. Kalan liha on vähän makeaa. Siinä on lihassokerit jäljellä. Säilytyksessä lihakset menee ns. hapoille. Savusilakkaa on valmistettu vuosikaudet, mutta vasta viime aikoina savustamisen niksit on saatu sellaiseen kuntoon, että kalojen nahka irtoaa vaivattomasti ja kala on kypsää olematta kuivaa. Ja kyllä lämmin savusilakka on herkkua! 





Silakan onginta on myös urbaani urheilulaji. Kotikaupungissani, Helsingissä, Lauttasaaren sillalla näkee onkimiehiä useinkin. Myös Bosporin salmen rannat on vapaapäivinä tarkkaan miehitetty. Ja olihan siellä naisiakin kalassa jo v. 2006.

Kalaa ei saa aina samasta paikasta. Tällä kertaa sekä silakat että ahvenet olivat kokoontuneet Lövön salmeen. Kesäaikaan silakoita pitää hakea kaukaa Hiittisen takaa. Sen runsaan parinkymmenen vuoden aikana, minkä olemme asuttaneet Taalintehtaan paikkaa, Saaristomeri on muuttunut melkoisesti. 80-luvun lopulla kalaa oli useammin Kemiönsaaren lähivesissä. Kesäaikaankin melko lähellä Taalintehdasta oli paikka, josta saattoi käydä hakemassa, jos teki mieli silakkaa.

Eilisellä retkellä opettelin taas vähän veneen ajoa. Joskus on käyty kalamiehen kanssa laivurikursseja, joten jonkinlainen käsitys merimerkeistä on takaraivossa. Mutta väylien ulkopuolella pitää mennä sen mukaan, mitä kalamies on vuosien varrella oppinut kivien paikoista. Vene kulkee tarvittaessa 32 solmua, mikä tekee melkein 60 km/h. Hyvällä maantiellä autolla ajaessa nopeus on naurettava. Mutta vetten päällä, kun ympärillä on saaria ja kivikoita ja pohjassa vaanivat salakarit, se on toinen juttu. Lisäksi merellä liikkuu toisiakin, ihmisiä ja eläimiä. Merenkulun sääntöjen mukaan olemme aina väistämisvelvollisia melkein mihin tahansa toiseen alukseen nähden, joten silmät ummessa ei voi ajella. Eikä luontokappaleitakaan sovi säikytellä miten tahansa.





Kalapaikoilla venettä harvemmin ankkuroidaan. En voi olla ihailematta sitä koordinaatiokykyä, mikä kalamiehellä on. Lövössä on pitänyt aina väistellä lossia ja toisia aluksia. Nyt siellä on lisäksi siltatyömaan kannet, joitten teräspalkkeihin ei ole hyvä osua. Jos nämä esteet on voitettu, pitää vielä ehtiä katsoa, ettei vene ajaudu kovin kauas kalapaikasta. Hiljaa ajaminen se vasta taitoa vaatii!



Ongintaan tarvitaan siimaa, tapseja ja niihin kirkkaita koukkuja. Ns. litka on muutaman metrin pätkä siimaa, johon tapsit koukkuineen sidotaan sopivin välein. Päähän paino, että siima menee alaspäin vedessä.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Jos kalat ovat hyvällä syönnillä, niitä voi nousta kerralla niin monta, kuin koukkuja on. Useimmiten ylös tulee yksi tai kaksi kalaa. Onginta on hauskaa. Kun kala syö, se vetää siimaa melkoisella voimalla. Jos kaloja on monta, saaliin nosto käy työstä.




Taalintehdas on melko vaatimaton paikkakunta. Mutta mereltä tullessa näkyvät korkeat kerrostalot, joita ovat aikanaan asuttaneet terästehtaan työläiset. Työntekijöitä on parhaimmillaan ollut yli tuhat. Kun tuhtitohtori Taalintehtaalla työskenteli, porukka oli vähentynyt neljään sataan. Nykyään pärjätään yrityksen esitten mukaan parilla sadalla ihmisellä.




Eilisen lämpöaallon jälkeen tänään tuntuu kerrassaan kolealta. Lämpöä on vain kymmenkunta astetta ulkona. Sisällä on lämpimämpää vain siksi, että laitoin takkaan tulta. Kissatkin alkavat viihtyä sisätiloissa.