Tuhti tohtori etsii ja löytää puolukoita

Työmaalla on näkynyt tonsilliittia, jonka oireina ovat olleet kurkkukipu ja kuume, aivan kuin angiinassa. Nielurisat ovat pulleat ja niissä on vaaleaa mössöä pinnalla täsmälleen kuten streptokokkitonsilliitissa tai mononukleoosissa. Kun nieluviljely on ollut negatiivinen eikä Epstein-Barr -virustakaan ole löytynyt, jäljelle jää jokin muu virus. THL:n rekisterin mukaan adenovirusta on runsaasti liikkeellä. Adeno voi aiheuttaa tämän näköisen taudinkuvan, joten sitä se sitten varmaan on. Harvoin näkee näin paljon näin ärhäkkää tautia.

Lokakuu on alkanut lämpimänä. Ruska etenee maltillisesti, mutta kuitenkin. Taalintehtaan aurikoinen ja lämmin sää houkutteli etsimään puolukoita. Ja etsivä löytää.

  

Ajelin metsätietä, joka yleensä on suljettu puomilla. Nyt puomi oli auki. Tien vieressä näkyi tuoreita risukasoja. Risupaketteja ilmeisesti on tekeillä. Puolukoita oli pienellä alueella tien reunassa. Enempää ei olisi tarvittukaan, koska retki päättyi poimurin hajoamiseen. Siinä vaiheessa olinkin jo kypsä lähtemään. Saalista tuli reilu viisi litraa. Marjat olivat melko epätasaista laatua sekä kooltaan että kypsyysasteeltaan. Mutta näinä päivinä ei kannata valittaa.

Kohtasin paikallisen mopomiehen, jonka näinkin marjastuspuuhissa käytyäni tien päässä kääntymässä. Mopomies valitteli marjojen vähyyttä poimintapaikallaan. Kävin itsekin katsomassa viimevuotista marjapaikkaani vähän matkan päässä tiestä - turhaan.

Kaiken kaikkiaan retki oli positiivinen kokemus. Pienet ystävämme, hirvikärpäset, olivat lähes kadonneet. Vain pari sinnikästä yksilöä vaelteli vaatetuksen alla retken jälkeen. Tattiaikaan tilanne oli toinen. Kun avasi auton oven, kesti nanosekunnin, kun otukset olivat vallanneet suun, silmät, sieraimet ja korvakäytävät hakeutuen lopulta hiuksiin, mistä niitä sai kammata iltamyöhään.

Taalintehtaan kylä hiljenee syksyn tullen. Kesällä Kemiönsaaren väkimäärä hyvinkin kaksinkertaistuu. Taalintehdas saa osansa erityisesti merenkulkijoista. Myös autoilevia turisteja ja mökkiläisiä riittää kesällä. Mikään läpikulkupaikka ei kylä ole eikä tänne oikeastaan vahingossa joudu. Yhteysalus vie peremmälle saariston sopukoihin.

Mirri muisti yhtäkkiä kotiin tuloani seuraavana aamuna puoli seitsemän, kuka olen. Tekir tervehti tuttavallisesti jo pihalla tullessani. Mirrin on vaikea pitää minua mielessään kahta päivää kauemmin. Sillä on varmaan kissojen ADHD. Mutta sitten se steppaili päälläni, naukui ja näykki. Ja tuohon aikaan Tekiriä ei lainkaan huvittanut herätä. Mirrin piti saada ruokaa ja päästä ulos. Tekir päättikin jäädä vielä nukkumaan. Illalla sisarukset kokivat jälleennäkemisen riemua ahtautuessaan samaan kantokoriin nuolemaan toisiaan.