perjantai 30. toukokuuta 2014

Nokkossoosia

Toukokuu on parasta aikaa valmistaa nokkosia ruuaksi. Meillä on usein tehty nokkosmuhennosta. Se sopii kalaruokiin. Nokkosmuhennoksella voi myös täyttää piirakan. Siihen voi terästykseksi laittaa vaikka fetajuustoa sekaan.


Syötävän hyviä nokkosia.
 Kun nokkoset ovat alle parinkymmenen sentin mittaisia versoja, niistä voi poimia latvat syötäväksi. Samalla tulee kitketyksi paikka, missä niiden ei ehkä haluta kasvavan. Jotkut poimivat nokkosista pelkät lehdet, mutta itse olen ottanut pienemmät versot kokonaisina. Kun ne eivät ole kovin puutuneita, ne kypsyvät nopeasti syötävään kuntoon.
 
Versoista poimitaan latvaosat.

Kannattaa kerätä reilu satsi kerralla.
Versoja saa olla reilusti. Satotilanteesta riippuen poimin joko puolikkaan tai kokonaisen pesuvadillisen. Kumikäsineet ovat välttämättömät. Tekstiilikäsineet eivät suojaa nokkosen poltinkarvoilta. Versoja voi vähän ravistella ennen poimimista, jos niitten päällä on jotain kariketta. Mielellään kannattaa poimia paikasta, missä ne eivät pääse pahasti multaantumaan esim. rankkasateella.
 
Nokkoset ryöpätään eli keitetään väljässä vedessä sen verran, että versot nuutuvat. Keitetyt nokkoset eivät polta - paitsi, jos ovat kuumia - joten niitä voi käsitellä ilman käsineitä. Itse olen leikannut ne melko karkeiksi paloiksi. Kypsyessä lehdet hajoavat. Senkin vuoksi otan mukaan varsia, että ruokaan tulee jotain rakennetta.
 
Olen freesannut nokkosia vähän aikaa voissa. Sitten lisään jauhoa, joka saa myös vähän aikaa paistua. Liemeksi laitan maitoa ja mausteeksi muskottipähkinää. Maitopohjaiseen ruokaan laitetaan suolaa vasta, kun ruoka ei enää kiehu.
 
Reilun soosin saa, kun ottaa pesuvadillisen nokkosenversoja, noin sata grammaa voita, puolitoista desilitraa vehnäjauhoa ja 7-8 desilitraa maitoa. Muskottipähkinää maun mukaan ja ripaus suolaa lopuksi.
 
Lähes valmista.
 
 
Nokkonen on tyypillinen kalan kaveri. Meillä sattui olemaan pakastettuna kalamureketta. Se on helppo lämmittää paistinpannussa viipaleina. Tuore kala olisi tietenkin parasta, mutta aina ei kala ole syönnillään.
 
Kalamureke on helppo lämmittää paistinpannulla.
 
Jääkaapissa oli puikulaperunoita, joista saa helposti vaikka uuniperunoita. Puikulat myydään nykyään varsin hyvin pestyinä, joten niistä ei tarvitse raaputtaa multaa pois. Riittää, kun huuhtoo vedessä. Uuniperunat syntyvät, kun leikkaa perunat pitkittäin lohkoiksi. Uunivadille öljyä ja mausteita. Oregano sopii hyvin. Vähän suolaa perunoillekin voi laittaa. Sitten sekoitetaan koko satsi ja heitetään kuumaan uuniin reiluksi puoleksi tunniksi.
 
Uuniperunoita lisukkeeksi.

 
Afiyet olsun!
  

torstai 8. toukokuuta 2014

Äiti ottaa kopin ja avaa haasteellisen paitulin


Äitienpäivä näyttää tuovan mainoksiin paitulin. Pai tuli. Joskus lapsuudessani pai todella tuli USA:sta. Sillä nimellä kutsuttiin tietyntyyppistä piirakkaa. Laakea vuoka vuorataan taikinalla ja sisustetaan jollain täytteellä. Siten koko teos peitetään taikinalla ja paistetaan uunissa. Lopputuloksena pitäisi olla piirakka, jossa on rapea kuori ja mehevä sisus. Mutta paituli, mikä se on? Onko se paita, joka vähän epäonnistui? Piirakka, josta tulikin pannukakku.

Kuvissa paituli näyttää olevan paitaa pidempi. Tuttu t-paitahan yleensä on vähän vyötärön alapuolelle ulottuva vaatekappale. Yöpaitakaan paituli ei oikein ole. Itse en ainakaan pidä yöpaidoista, joiden helma jää polven yläpuolelle. Yöpaitaa pitää mielestäni voida käyttää kotiasuna, jolloin yksi sen tärkeä funktio on istuessa peittää reidet. On vastenmielistä istua tuolilla, jos paitulin helma painaa reisiä. Jos taas istun nojatuolissa jalat nostettuina jakkaralle, yöpaidan täytyy suojata reisiä niitten päällä olevalta tietokoneelta. Jos eristävää tekstiiliä ei ole, tietokone alkaa äkkiä hiostaa. Paituli ei siis tule kyseeseen.

Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) tutkija Raija Moilanen käsitteli haasteellinen-sanaa Kuukauden kielijutussa jo vuonna 2010. Hän toteaa, että sanaa käytetään usein peittämään jotain, mikä olisi voinut olla vaativaa, vaikeaa tai hankalaa. Toisaalta jokin asia voi olla myös positiivisesti haasteellinen eli houkutteleva tai kiehtova. Moilasen kirjoituksessa on esimerkkejä siitä, miten haasteellinen-sanan käyttö saattaa peittää asian todellisen luonteen ja jopa johtaa harhateille, kun asian luonne on piilotettu monimerkityksisen sanan taakse.
 
Toinen hauska juttu, jossa käsitellään haasteellisuutta, on Karjalan Heili -lehden Arttu Käyhkön kirjoittama pakina nimeltä ”Haasteellinen tahtotila”. Käyhkö kirjoittaa hykerryttävään tapaan siitä, miten haasteellinen-sana voi naamioida asioita, jotka muilla, paremmin asiaa kuvaavilla termeillä kerrottuina saattaisivat antaa vaikkapa yrityselämän tapahtumista suorastaan negatiivisen kuvan.
 
Meillä on kaksi kissaa. Jotkut tutut jaksavat ihmetellä, miksi meillä ei ole vastaavaa määrää esim. koiria. Yleensä olen vastannut, että kissassa on enemmän haastetta. Kissa siis taitaa olla haasteellinen eläin.

 
Ottaa koppi löytyy Kotuksen vuoden 2013 sanapoiminnoista merkityksillä: tarttua tilaisuuteen, innostua asiasta, puuttua asiaan. Tätä sanaparia ei ole listattu Kotuksen inhokkilistoille.
 
Itselleni kopin ottaminen tuo väistämättä mieleen pesäpallon. En ollut kovin hyvä siinä lajissa, mutta koulussa se oli pakollinen liikuntamuoto. Pesäpalloa pelataan valtavan suurella kentällä, jossa pitäisi juosta nopeasti pesältä 1 pesälle 2 ja niin edelleen. Sitten pitäisi osua pienehköön palloon hammastikun levyisellä mailalla. Palloa pitää lisäksi heittää pitkiä matkoja. Heittäminen ei koskaan ole ollut parhaita puoliani, ei myöskään kopin ottaminen.

Pesäpallon ainoa hyvä puoli on se, että se tuo mieleeni pari juttua vastaanotoilta aikojen takaa. Saan aina urheilulääketieteeseen erikoistuneet kollegat kateudesta vihreiksi kertomalla, että vastaanotollani on käynyt japanilainen pesäpalloilija. Toinen juttu liittyy nuoriso-ohjaajaan, jolla oli murtunut kämmenluu. Kun olin kipsannut käden, tiedustelin, tarvitseeko hän sairaslomaa. Siihen nuoriso-ohjaaja totesi veikeä pilke silmäkulmassaan, että pysyy se pesäpallomaila yhdessäkin kädessä.

Avata on yksi vanha sana, joka on otettu uudiskäyttöön, josta en pidä. Kotuksen sivuilta löytyy Lasse Koskelan mainio blogiteksti, joka on samoilla linjoilla kuin minäkin. Muistan, kun ensimmäisen kerran kuulin avata-verbin uudessa merkityksessään. Se tapahtui erään työpaikkani eräässä kokouksessa, jossa eräs kollega pyysi aiemmin äänessä ollutta puhujaa selostamaan tarkemmin, mitä hän oli kertonut. Kollega sanoi: ”Voisitko avata vähän?”. Arvasin toki, mistä oli kyse, mutta silti hätkähdin.

Mielestäni pullon, oven, vetoketjun ja monta muuta konkreettista asiaa voi avata ja sulkea. Abstraktimmalla puolella kokoukset avataan. Useimmiten konkreettiset avattavat ovat joko auki tai kiinni. Niitä ei oikeastaan voi avata vähän. Ainakin pullo on yleensä joko auki tai kiinni. Jos ovi on raollaan, se on mielestäni auki. Vetoketjuun ehkä voi helpommin liittää vähän auki olemisen. Tämä vaatekappaleiden sulkulaite kun ei välttämättä aina sulkeudu täysin. Tosin useammin käy niin, että sen väliin on jäänyt jotain, jolloin sitä on mahdoton avata.