Lähiruokaa

Syyskuun viimeiseksi päiväksi oli luvattu sateita, ja päätettiin, että yhtä hyvin voi lähteä hakemaan lohikalaa ammattikalastajalta. Ajettiin Västanfjärdin kalasatamaan. Matkalla tie oli märkä äskettäisestä sateesta, mutta vastoin ennusteita sadetta ei osunut kohdalle koko päivänä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koska Taalintehtaan pankkiautomaatti oli suljettu, päätettiin ajaa Kemiöön hakemaan käteisvaluuttaa. Tulomatkalla poikettiin Kemiön myllylle. Periaatteessa myllyn myymälä on auki arkipäivisin kahdeksan ja kuudentoista välillä. Mutta jos tekninen johtaja osuu olemaan paikalla, myymälä aukeaa saman tien. Ostettiin ruisjauhoa puolukkapuuroa varten ja ohraryynejä vastaavasti ohrapuuron tekoon. Pienen mainospuheen jälkeen päätin ostaa myös sämpyläjauhoja, vaikka leipominen taitaa jäädä talvikaudelle.

 

Saimme myös pienen myllyesittelyn. Kemiön mylly toimittaa ruisjauhot Salosen leipomolle, joka tekee täysrukiista leipää. Ilmankos se on niin hyvää. Mylly pakkaa jauhoja vähittäismyyntipusseihin sekä säkkeihin ja jättisäkkeihin teollisuutta varten. Lisäksi mylly pystyy toimittamaan jauhoa säiliöautoihin – myös sateella, koska säiliötuutti on sisätiloissa.

Samaan hintaan saatiin historiakatsaus. Mylly on aikanaan toiminut tuulivoimalla. Nykyään käyttövoimana on sähkö. Vesivoimaa ei tällä paikalla ole. Sitä on tarvittu raudan taontaan.

 

 

 

 

 

Olin edellispäivänä ollut pari tuntia vanhoilla puolukkamailla ja sain vajaan ämpärillisen puolukoita talteen. Kotiseutumatkailun ja paikallisten tuotteiden hankkimisen jälkeen oli vielä tehtävänä puolukkasaaliin puhdistus.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tekir oli tullessa meitä vastassa, mutta Mirriä ei näkynyt. Sen ääni kuului, ja paikansimme sen pihamäntyyn, mistä se lopulta uskaltautui alas. Ilmeisesti joku lähiseudun kovemmista kolleista oli ollut puolustamassa vanhoja reviirejään. Onneksi puukiipijä ei ollut Tekir. Sitä olisi ehkä taas pitänyt hakea alas. Tai sitten se ei yksinkertaisesti enää pääse puuhun. Sen verran sille on ruoka maittanut viime aikoina.

 

 

'

Vaihteeksi ahventa

Syksy alkaa olla ovella. Vaahterat saavat väriä ja muutenkin lehtipuut rupeavat muuttamaan väriään. Syyskuu on ollut varsin lämmin. Meillä ei ole ollut hallaöitä, ja päivälämpötilatkin ovat pysyneet reilusti kymmenen asteen yläpuolella. Parhaina päivinä on päästy pariinkymmeneen asteeseen. Puolukkaa löytyy yhä runsaasti.

Eräänä sateettomana päivänä päätettiin lähteä kokeilemaan ahvenkalastusta. Kalamies on pitänyt talousyksikön kiitettävästi kalaruuissa. Kissoille on riittänyt kalaa niin paljon, kuin jaksavat syödä. Ja itsekin on syöty kalaa useana päivänä viikossa.

Kalaretken aikaan ahvenet eivät olleet oikein syönnillään. Mutta saatiin raitista ilmaa ja nauttia Saaristomeren maisemista. Korvameduusoja oli taas liikkeellä kuten usein syksyllä.





Tällä retkellä kalaa saivat syödäkseen lähinnä lokit. Mutta uudella yrittämällä kalamies toi ruokatarpeet.

Puolukoita!

 

Puolukkaa on ollut varsin mukavasti. Tuhti tohtori on käynyt pariin otteeseen marjassa ja satoa on kertynyt kohtalaisesti. Kemiönsaarella ei ole sellaisia laajoja mäntykankaita kuin Sisä-Suomessa. Pieniä mäntymetsälaikkuja löytyy avokallioiden liepeiltä. Jos marjaa on hyvin, tällainen metsälaikku kyllä riittää yhden marjaretken tarpeisiin.

  

 

 

Syyskuun alku on ollut enimmäkseen varsin lämmin. Viimeisimmän marjaretken aikaan 11.9.2012 lämpöä oli parikymmentä astetta ja sää oli aurinkoinen. Kuluneen kesän aikana tällaisista lämpötiloista saatiin nauttia harvemmin.

 

Marjastuksen lomassa sain ihailla käpytikan puuhia. Se oli hyvin korkealla isossa männyssä. Ensin ihmettelin, mikä tikka siellä puuhaa ja mitä. Mutta käytös sen paljasti. Kun tikka oli aikansa hakannut, männystä putosi käpy. Siis kyseessä oli käpytikka, ja se oli kiilannut kävyn oksanhankaan. Sitten se hakkasi sen auki päästäkseen käsiksi siemeniin.