perjantai 23. elokuuta 2013

Tekir 15.6.2009-13.8.2013


Tekir, kalamiehen kalakissa, on siirtynyt autuaammille kala- ja hiirestysmaille. Sinne se päästettiin, koska se sairastui diabetekseen eikä hoito tehonnut. Se sai diagnoosinsa salolaisella eläinlääkäriasemalla. Siitä viikon kuluttua Helsingin yliopiston pieneläinsairaalassa todettiin, että sillä saattoi olla jotain muutakin vikaa, mahdollisesti aivokasvain. Se olisi selittänyt sairastumisen kovin nuorella iällä ja myös sen, ettei verensokeria saatu aisoihin.

Ensimmäinen päivä kalamiehen kissana
Suurin huolemme oli aina, että Tekir tai sisarensa Mirri jäävät auton alle. Tonttimme vierestä kulkee paikallistie. Siinä nopeusrajoitus on 30km/h, mutta aamuvarhaisella kioskinpitäjä kaahaa tiellä tuhatta ja sataa. Joskus viime vuonna ilmeisesti paikallinen nuoriso piti siinä kiihdytysajoja. Tiellä on hidastusnypylä kylän puoleisen mäen päällä ja toinen seuraavan mäen päällä parinsadan metrin päässä. Meidän kohdalla ei ole mitään rajoitteita, joten nypylöitä saattaa käyttää ajanottopaikkoina. 

Mahduttiin vielä samalle kupille...

 
...mutta ei kovin kauan

Toinen huoli olivat ilvekset. Niitä on lähimetsissä, ja talvella ilveksen jälkiä näkyi meidän rantajäiden lumessa. Tekir selvisi, vaikka olikin viime ajat yöt ulkona. Ei käynyt mielessäkään, että nelivuotias kissa sairastuisi vanhojen eläinten tautiin, puhumattakaan, ettei se toipuisi nykyaikaisella lääkityksellä.

Ensimmäinen saalis.


Tekir tuli meille sisarensa, Mirrin, kanssa neljä vuotta sitten. Alkuun vaikutti siltä, että Tekir olisi arkajalka. Mirri oli ensin kovempi menemään. Mutta aikuisikään mennessä Tekir, kollien tapaan, tutustui melko laajaan reviiriin. Se tutustui myös maapallon korkeuseroihin mäntyjen avulla. Ikimuistoisimpia hetkiä on, kun hain sitä palokunnan tikkailla naapurin männystä, josta se ei itse uskaltanut tulla alas kahteen päivään. Oli alkutalvea, ja piti mennä Helsinkiin. Mirri oli Tekirin puukiipeilyistä kovin huolissaan. Ne pari kertaa, kun veli juuttui puun latvaan, se kävi näyttämässä meille, missä se on. Se myös yritti esittää veljelleen, miten tullaan alas, jos puuhun on menty.
 
Mirri taisi olla mukava päänalunen.

Tekir ja Mirri viihtyivät keskenään. Välillä ne nuolivat toinen toisensa päästä hännänpäähän. Sisällä mieluisin leikki molemmille oli paperipallot. Rutistin niitä laskulomakkeista. Joskus Mirri kiipesi housunlahjetta pitkin, kun ei malttanut odottaa, että pallo lentää. Yleensä Tekir sai pallot ensimmäisenä, mikä vähän turhautti Mirriä. Kerran minulla oli maalla mukana datatikku, jonka toinen pää oli laserosoitin. Mirri ihastui laseriin ikihyväksi. Se kiipesi vaikka seinälle sen perässä. Laser taas ei ollut Tekirin juttuja Helsingissä kissat leikkivät mielellään kaakelointinarulla. Onneksi narussa on kaksi päätä.
 

Kassissa oli turvallista.

Maalla leikittiin tietysti sateella ja pakkasella samoja sisäleikkejä kuin Helsingissä. Ulkona taas on kaikenlaista, minkä perässä juosta. Mirrin ehdoton suosikki ulkona oli ja on edelleen ruohonkorsi. Tekirkin joskus innostui siitä leikistä. Mutta enemmän sitä tuntuivat kiinnostavan luonnon ihmeet – kuten villimehiläiset. Kerran se oli tullut kotiin toinen puoli naamaa turvoksissa. Epäilemme, että se oli löytänyt kimalais- tai villimehiläispesän ja saanut useampia pistoja. Siitä seurasi eläinlääkärireissu. Tekir sai kipulääkettä ja kortisonia sekä vähän nestettä. Hyvin se toipui, mutta taisi sittemmin varoa pörrääviä pistiäisiä. 
 
Tekirin lempiohjelmia olivat snooker ja luonto-ohjelmat.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


Tekir oli todellinen hymypoika. Se oli aina tyytyväinen ja iloinen. Se ei määräillyt kuten sisarensa, jota olemmekin kutsuneet komentajakapteeniksi. Mutta onhan meissä ihmisissäkin eroja. Ainoastaan kova nälkä sai Tekirin naukaisemaan pahasti. Sen sijaan se oli kova kehräämään. Vielä kovin sairaanakin se kehräsi, kun otin sen syliin. Vaikka kissoja on maailma täynnä, Tekir oli oma ainutlaatuinen persoonallisuutensa, jota jäämme kaipaamaan.
 
Viimeinen joulu vietettiin Helsingissä.
 
Meillä kissoja filmattiin melko paljon. Tein pienen kokoelman Tekirin touhuista. Enimmäkseen sillä näyttää olleen mukavaa, etten sanoisi, kissanpäivät.