Hopealusikoita uuteen muotoon ja kokemuksia hopeasavesta

Tämä teksti on ollut valmiina neljä vuotta. Niin kauan kesti, ennen kuin pääsin irti jatkuvasta hopeakursseilla käymisestä. Hopean käsittely on niin monivaiheinen prosessi, että jos haluaa jotain valmista, pitää olla koko ajan sahaamassa, juottamassa, hiomassa, takomassa, rummuttamassa. Ja mitä sitten ikinä teetkin, niin työvaiheita riittää.

Kesän 2015 lopulla tuhti tohtori havahtui - kerrankin ajoissa - siihen, että työväenopistot ja muut kaikelle kansalle tarkoitetut oppilaitokset aloittelevat toimintaansa. Viime vuonnahan havahdus tapahtui niin myöhään, että vain yhdelle ruotsinkieliselle hopeakurssille oli paikka jäljellä. Hopean käsittelyinto vain kasvoi kurssin myötä, joten päätin yrittää ilmoittautua lähes kaikille kursseille, joiden nimessä mainitaan hopea. Ainoastaan yksi kurssi ei kuulunut joukkoon. Sen nimi oli suunnilleen Silakka ja kilohaili herkulliset hopeakyljet.

Nyt on käytynä kurssi, jolla opeteltiin sahamaan ja takomaan piloille perheen hopeiset ruokailuvälineet. Ainoa oikea kurssituotokseni oli kaksihaaraisesta haarukasta tehty todella yksinkertainen sormus. Kunnianhimoisena tavoitteenani oli tehdä sormus niin, että haarukka olisi väännetty käytännössä kaksin kerroin niin, että koristeellinen päätyosa olisi tullut päällimmäiseksi.

Harjoittelin kotona haarukan vääntämistä. Siinähän kävi niin, että koristeosan ohuet kohdat pettivät ja sormukseen jäi jäljelle reikä, joka muodostui ruusukuvion ristikkäin menevistä oksista. Hetken mietin, mitä tehdä reiälle. Sen olisi voinut jättää sikseen, mutta koska kotona on kivitavaraa, niin etsin ametistisiruista yhden, josta melko vähäisellä vaivalla pystyi muotoilemaan reiän peittävän kiven. Kiinnitin sen lusikkakurssin opettajan ohjeen mukaan epoksiliimalla.



Haarukkasormuksia, viimeistelyä kaivattaisiin.

Monilla kurssilaisilla oli aiempaa kokemusta ja enemmän ideoitakin kuin meikäläisellä. Perintöhopeat saivat toinen toistaan mielikuvituksellisimpia muotoja.

Lusikan pesä suoraksi.

Ja sitten sormusta tekemään.



Haarukka vääntyy moneksi.

Riipus, josta oikeastaan piti tulla korvakorut.

Kaiken voi käyttää, kun mielikuvitusta riittää.

Ruusuranneke

Oikealla riipus ja rintakoru samalla koristeaiheella, korvakorut, toinen riipus ja sormus lusikanvarresta.

Omia yritelmiäni.

Dieettilusikat, joihin ilmeisesti on tarkoitus ripustaa jotain.

Lusikkasormuksia

Viimeistelty lusikkasormus.

Toinen myös loppuun käyty kurssi oli hopeasaven käsittely. Materiaali sinänsä on suhteellisen helppoa käsitellä. Tosin se tarttuu käsiin ja muotoilutyökaluihin, joten kaikki pitää muistaa öljytä ennen työn aloittamista. Tavoitteeni olivat ehkä liian kunnianhimoiset. Halusin tehdä yhden kolmiulotteisen riipuksen. Sitten olisin halunnut tehdä hopealehtiä.

Lehtien käsittely oli ongelmallista, koska opettaja ei kerennyt joka kolkkaan enkä tietenkään itse ruvennut kyselemään ohjeita. Alkuun yritin liian monta lehteä. Sitten yritin käyttää pelkkää sivellintä lietteen levittämisessä. Loppuvaiheessa on kuitenkin parempi käyttää jotain kiinteä työkalua, että savea tarttuu lehteen riittävästi. Materiaalia pitää olla noin millimetrin paksuisesti, ettei lopputuote lohkea. Kerroksia piti myös kuivatella välillä. Työkalupakin ainoa kiinteämpi työkalu oli koukkupäinen hammaslääkärin työkalua muistuttava laite, jolla ei oikein saanut lietettä purkista eikä myöskään sitä leviämään tasaisesti kohteeseen. Onneksi kerkesin tehdä vain kolme lehteä polttovaiheeseen, koska lopputulos ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Kolmiulotteisen riipuksen teosta jäi pieni pala savimassaa. Sen puristin sydänmuotilla. Senkin kanssa tuli vähän kiire. Pintaa olisi pitänyt siloittaa ennen polttoa, mutta uuniin tuli turhan kiire. Tuotteista voi kauneimmin sanoa lähinnä, että ne ovat uniikkeja.

Baltic Jazz 2019

Olen pitkään pitänyt blogitaukoa, koska hopeametallin työstö on vienyt aikaa. Mutta nyt osuin taas Taalintehtaalle Baltic Jazzin aikaan. Kävin lauantaipäivänä katsomasssa, mikä oli tunnelma. Viimeksi käydessäni väkeä oli paljon ja meno sangen innostunutta.

Varjoisalla puistonpenkillä ei ole ketään. Taustalla oleva ruusupensas ei luultavasti ole kurttulehti, joten se varmaan nähdään paikalla vielä ensi vuonnakin. 

Autoja on silti vähän joka paikassa. Tässä on pysäköity entisen terästehtaan konttorin taakse.

Tällä kertaa oli menossa lauantain puistokonsertti, joka oli maksullinen. Parempina aikoina tämä konsertti on ollut ilmainen. Maksusta huolimatta paikalla oli melkoisesti väkeä. Soittolavaa ei ihan nähnyt tien varresta, mistä kuvasin tapahtumaa, mutta pari soittokuvaakin sain.

Yleisöä puistojazzeilla. 

Melkein tungosta puistojazzeilla.

Pianisti puiden varjossa.

Orkesteri puiden  varjossa.

Jazzkatu oli järjestetty vähän eri tavalla kuin viimeksi käydessäni. Nyt myyntikojut olivat rannan puolella ja vanhojen satamarakennusten edessä oli kulkuväylä, josta pääsi mm. lipunostopaikkaan. Myyntiä oli kahdessa rivissä satama-altaan vieressä. Siellä näkyi paikallisia yrittäjiä ja vähän muitakin. Tavanomaista krääsäkauppaa oli enemmän vierasvenesataman päässä. Myös ns. kauppatorilla oli sekä tavanomaista torikauppaa että paita-, sandaali- ja hattukauppaa.

Jazzkatua.

Myyntitelttoja ei ollut aivan tungokseksi asti.

Jazztoimistosta olisi saanut lippuja. Haukkalennokki estää lokkeja pääsemästä konserttiin.

Välipalaa tehtaan varjossa.

Rantateltassa on myös järjestetty konsertteja. 

Turkiksia ja neuleita on saatettu tarvita tänä kesänä. 

Paikallinen yrittäjä Ceracon myy valmistamiaan keramiikkatuotteita. Yrityksellä on myös majatalo lähellä keskustaa Sapelintien alkupäässä. 

Aiemmin suljettua aluetta on ollut vähän enemmän. Koko entisen kunnantalon editse kulkeva katu on ollut kiinni. Nyt sulku oli vain kadun loppupäässä. Kunnantaloa on tyhjennetty. En ole kuullut mitään sen kohtalosta. Alko ja apteekki ovat siirtyneet toisiin tiloihin, uudempiin liikerakennuksiin. Tiedän, että vielä muutama vuosi sitten talossa toimi Kemiönsaaren kotipalvelun yksi tukikohta. Työntekijät valittivat huonoa ilman laatua. En tiedä, onko se tukikohta siirretty.

Kylän keskustan torillakin on vilskettä.

Jazzkadun toinen pää oli suljettu vain entisen kunnantalon kohdalta.

Jazzviikonlopun sää näytti alkuun varsin vaihtelevalta. Edeltävän viikon keskipaikkeilla oli luvassa sadetta lauantaiksi. Se olisi ollut lähes katastrofi. Puistoon tuskin olisi kovin moni hakeutunut – ainakaan rahalla, vaikka olisi minkälainen jazzystävä. Onneksi sää muuttui, ja koko viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin. Vasta sunnuntaina, kun järjestelyjä purettiin, tuli vähän vettä.

Vanhat hiiliuunit ovat paikallaan. Syyskuun alkupäivinä todennäköisesti järjestetään keskiaikamarkkinat, jolloin hiiliuunien alue on keskipisteessä.