Suppilovahvero on lokakuun sieni. Kemiönsaarella se on myös marras-, joulu- ja tammikuun sieni, ellei tule lunta. Monena jouluaattona on käyty sienessä. Suppilovahveroita ei oikein voi välttää, jos vain viitsii mennä metsään. Harva syksy on niin rutikuiva, ettei niitä olisi poimittavissa.
Suppilovahvero on siitä kiitollinen sieni, että se toipuu pienestä pakkasestakin. Osa kasvustoista tuhoutuu, mutta tilalle kasvaa uusia sieniä. Viime vuonna oli pisin sienikausi, mitä Taalintehtaalta muistan. Kävin sienessä tammikuun alkupäivinä. Lumi ja pakkaset katkaisivat lupaavasti alkaneen kauden tammikuun puolen välin paikkeilla. Mutta lumen tuloon asti sienet todella kasvoivat. Kävin aina samoissa paikoissa ja poimin tuntemani paikat tyhjiksi. Kun seuraavana viikonloppuna pääsin uudelleen metsään, sieniä oli taas noussut. Eikä ystävämme suppilovahvero petä nytkään. Kauniin loppusyksyisen päivän kunniaksi päätin käydä hakemassa sienikeittoainekset.
Sienipaikkamme on viehättänyt kauneudellaan jo tuhansia vuosia sitten. Paikalla on kaivausten mukaan asuttu kivikaudella, joka loppui Suomessa noin v. 1500 eaa. Noihin aikoihin sienimetsämme on ollut meren rantaa. Jääkausi painoi maankuorta Fennoskandian alueella. Jääkausi puolestaan päättyi n. 11500 v sitten eli vajaa 10000 v eaa. Jään sulaessa synty Litorinameri, jolla nimellä kutsutaan 8000-4500 vuotta sitten esiintynyttä vesialuetta, joka sittemmin on kutistunut Itämereksi ja sen lahdiksi. Näillä rannoilla asuivat, metsästivä, kalastivat, marjastivat ja ehkä sienestivätkin esi-isämme. Metsää on kasvanut, tuhoutunut, kaadettu, hoidettu ja harvennettu, mutta aina vain käytämme samoja luonnonvaroja kuin esi-isämme. Kivikauden ihmiset tiettävästi käyttivät myös sieniä ravintonaan.
Kivikauden asuinpaikalla on vieläkin pieni puro. Siihen tulee vettä ylempänä metsässä olevilta suoalueilta. Kesällä puro saattaa kuivua kokonaan. Viime kesän kuumuudessa puro oli vedetön useita viikkoja. Tällaisia mutkittelevia puroja on Kemiönsaaren metsissä useampiakin.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
sunnuntai 24. lokakuuta 2010
Pegasos ja muuta mytologiaa
Tekir tuli alas puusta. Sunnuntaina, jolloin sen asema puussa oli todettu, olin menossa iltapäivällä kisuttelemaan sitä alas, kun se tepastelikin pihalla vastaan. Näin on taas todistettu se, että kissat tulevat alas puista.
Lokakuu on ollut varsin kaunis. Muistelin, että lokakuu olisi synkkää ja sateista aikaa. Mutta nyt on ollutkin enimmäkseen poutapäiviä. Ruskan värejä on vielä näkyvissä, ja monena päivänä on ollut aurinkoista.
Olen ollut taas työelämässä, missä lääkäripula tuntuu vain kiihtyvän. Eräs potilas kertoi käyneensä vastaanotolla, missä lääkäri oli puhunut vain englantia. Tosin se on paljon enemmän kuin se, ettei lääkäri puhu mitään, mitä olen kuullut myös tapahtuneen. On myös nähty, että lääkäreitä "headhuntataan" paikoin löytöpalkkion kera.
Näinä aikoina tulee mieleen, voisiko lääkärin vastaanotolla käyttämää työaikaa vähentää vähentämällä sitä kirjaamisen määrää, mitä lääkärien edellytetään tekevän tuottaessaan tekstiä potilasasiakirjoihin. Vain taivas tuntuu olleen rajana, kun bittinikkarit ovat muokanneet luomuksiaan, joitten ”avulla” lääkärikunta tuottaa potilasasiakirjoja. Potilastietojärjestelmät on pääsääntöisesti tuotu markkinoille keskeneräisinä. Lääkärilehdessä 42/2010 kerrottiin, että eräs järjestelmä oli yllättäen alkanut tulostaa laboratoriotulosten tilalle tutkimuksen hinnan. Hyvällä onnella ja henkilökunnan tarkkaavaisuudella tilanteesta selvittin ilman vahinkoja. Lisäksi järjestelmien yhdistäminen niin, että saataisiin aikaan kansallinen terveysarkisto, tuntuu olevan ikuisuusprojekti.
Tuhtitohtorin uran alkuaikoina lääkärinvastaanotolla oli vakiovarusteena kirjoituskone ja sanelulaite, joista hövelimmissä paikoissa käytettiin viimemainittua. Ensin mainittu oli yleisin työkalu. Terveyskeskuksissa oli taipumus vähentää työvoimakustannuksia konekirjoituspuolelta. Kenellä olisi tarvetta tulla konekirjoittajan vastaanotolle? Niinpä lääkärit lienevät edelleen valtakunnan parhaiten palkattuja konekirjoittajia.
Dos-pohjaisissa ohjelmissa oli se hyvä puoli, että niitä ei ollut liian pitkälle ns. strukturoitu. Oli paikka, jonne kirjoittaa käynnin tiedot. Sitten ohjelma pystyi tekemään reseptin ja sairaslomatodistuksen, joille oli omat pohjansa. Kovin monimutkaisille lausunnoille ei ollut valmiita pohjia. Usein käytettiin rinnalla paperilomakkeita, joihin teksti ilmestyi joko lääkärin tai konekirjoittajan kirjoituskoneesta.
Ensimmäinen Windows-järjestelmä, johon törmäsin, oli Softmedic, joka porskuttaa edelleen. Se on niin tuttu, että olen osittain sokea sen heikkouksille, joita toki löytyy. Mutta edelleen se on mielestäni parhaasta päästä yleistyökaluna yleisääkärin vastaanotolla.
Sitten tuli TT2000+, useimpien mielestä viimeinen merkki olisi saanut olla -. Se on rakennettu niin, että pohjalla oleva nettiselain on varannut funktionäppäimet, joten kaikki toimii hiirellä. Sen, kuten monen muunkin ohjelman, käytössä olisi hyödyllistä, jos lääkärillä olisi sellaiset veikkohuovismaiset välikädet, joista ainakin toinen voisi olla muotoiltu ääripäästään rullahiireksi. Kertomusta kirjoittaessaan näkee vain kulloinkin tekeillä olevan istunnon. Vanhat kertomukset pitää hakea eri reittiä. Tämän takia useampikin kollega olisi valmis kuristamaan ohjelmatuottajan. Ainakin, jos potilas on käymässä viidettä kertaa saman vaivan takia, olisi kovin hyödyllistä nähdä, mitä asiasta jo tiedetään. Toinen kuristuksen aihe on se, että kerrallaan näkee vain yhden asian. Siis kertomus-, laboratorio-, röntgen- ja kaikki ajateltavissa olevat osiot avataan yksi kerrallaan, suljetaan, avataan ...
Eräässä työpaikassa siiryttiin suhteellisen yksinkertaisesta DOS-ohjelmasta TT2000+-ohjelmaan. Sen seurauksena piti pidentää vastaanottoaikoja viisi minuuttia. Tietojen kirjaaminen vei niin paljon enemmän aikaa. Kun ennen otettiin vastaan neljä potilasta tunnissa, nyt voitiin ottaa vain kolme. Siis jos päivässä oli ennen vaikkapa 20 akuuttiaikaa, niin uuden ohjelman käyttöönoton jälkeen aikoja oli vain 15. Siis jos akuuttivastaanotolla ennen otettiin viikossa vastaan 100 potilasta, niin nyt 25 potilasta jäi pihalle, ja kolmessa viikossa tämän potilasmäärän hoitamiseen tarvittiin jo yksi kokonainen lääkäri yhdeksi viikoksi.
Mediatrissa taas ikkunointi on saatettu äärimmilleen. Ohjelmaa avatessa näkyy näytöllinen ikkunoita, joista ei aina tiedä, mitä niistä löytyy. Ohjelman ajatuksena on todennäköisesti ollut tuottaa 80-luvun sairaskertomuslehden näköistä lopputulosta. Sen aikaansaaminen vaatii pienen neliön jahtaamista pitkin näyttöruutua. Neliö eli ”töpseli” on näytöllä oleva painike, jolla pääsee aloittamaan kirjoittamisen. Sitä pitää vähän väliä klikata. Mutta jos osuu vähän sivuun, se hypähtää pois paikaltaan. Eräs ystäväni totesi, että sehän on kuin videopeli. Niissäkin usein jahdataan ruudulla liikkuvaa kohdetta.
Pegasos, runoratsu, oli ennen vaatimaton DOS-ohjelma vaatimattomin Windows-lisin. Nykyversio onkin sitten sellainen mammutti, että se jyrää alleen. Siinä on samanlainen töpseli kuin Mediatrissa. Se pysyy paikallaan, joten peliominaisuuksissa hävitään. Molemmissa ohjelmissa on ystävällisesti autettu kirjoitustaidotonta lääkäriä laittamalla reseptiin valmiiksi teksti ”tablettia kertaa päivässä”. Väleihin on kai tarkoitus laittaa numeroita. Jos annostus on yksi tabletti päivässä, teksti saattaa näyttää aika hassulta.
Doctorex ei ole läheskään niin ”kehittynyt” kuin moni muu ohjelma. Siihen vain kirjoitetaan kertomusteksti ilman mitään strukturointia. Sekä TT:ssa, Mediatrissa että Pegasoksessa vaaditaan tiukka järjestys, siis: tulosyy, esitiedot, tilakuvaus jne.. Lokeroita on niin monta, että heikompaa hirvittää. Ihan kaikkia ei ole pakko täyttää, ja hämmästyttääkin, mihin niitä kaikkia tarvitaan. Doctorexin logiikka taas on Softmedicin käyttäjälle jotenkin nurinkurinen. Mutta riittävä yksinkertaisuus pelastaa sen tuntemistani ohjelmista kakkossijalle yleislääkärin päivittäistyökaluna.
Olin ajatellut ruveta bongaamaan ohjelmia, vähän niin kuin jotkut bongaavat lentokoneita. Puolen tunnin perehdytyksellä Pegasoksella ja Airbus A380:llä lentää jokseenkin yhtä hyvin. Ihmiselämän rajallisuus voi tosin kaataa lupaavasti alkaneen hankkeen.
Lokakuu on ollut varsin kaunis. Muistelin, että lokakuu olisi synkkää ja sateista aikaa. Mutta nyt on ollutkin enimmäkseen poutapäiviä. Ruskan värejä on vielä näkyvissä, ja monena päivänä on ollut aurinkoista.
Olen ollut taas työelämässä, missä lääkäripula tuntuu vain kiihtyvän. Eräs potilas kertoi käyneensä vastaanotolla, missä lääkäri oli puhunut vain englantia. Tosin se on paljon enemmän kuin se, ettei lääkäri puhu mitään, mitä olen kuullut myös tapahtuneen. On myös nähty, että lääkäreitä "headhuntataan" paikoin löytöpalkkion kera.
Näinä aikoina tulee mieleen, voisiko lääkärin vastaanotolla käyttämää työaikaa vähentää vähentämällä sitä kirjaamisen määrää, mitä lääkärien edellytetään tekevän tuottaessaan tekstiä potilasasiakirjoihin. Vain taivas tuntuu olleen rajana, kun bittinikkarit ovat muokanneet luomuksiaan, joitten ”avulla” lääkärikunta tuottaa potilasasiakirjoja. Potilastietojärjestelmät on pääsääntöisesti tuotu markkinoille keskeneräisinä. Lääkärilehdessä 42/2010 kerrottiin, että eräs järjestelmä oli yllättäen alkanut tulostaa laboratoriotulosten tilalle tutkimuksen hinnan. Hyvällä onnella ja henkilökunnan tarkkaavaisuudella tilanteesta selvittin ilman vahinkoja. Lisäksi järjestelmien yhdistäminen niin, että saataisiin aikaan kansallinen terveysarkisto, tuntuu olevan ikuisuusprojekti.
Tuhtitohtorin uran alkuaikoina lääkärinvastaanotolla oli vakiovarusteena kirjoituskone ja sanelulaite, joista hövelimmissä paikoissa käytettiin viimemainittua. Ensin mainittu oli yleisin työkalu. Terveyskeskuksissa oli taipumus vähentää työvoimakustannuksia konekirjoituspuolelta. Kenellä olisi tarvetta tulla konekirjoittajan vastaanotolle? Niinpä lääkärit lienevät edelleen valtakunnan parhaiten palkattuja konekirjoittajia.
Dos-pohjaisissa ohjelmissa oli se hyvä puoli, että niitä ei ollut liian pitkälle ns. strukturoitu. Oli paikka, jonne kirjoittaa käynnin tiedot. Sitten ohjelma pystyi tekemään reseptin ja sairaslomatodistuksen, joille oli omat pohjansa. Kovin monimutkaisille lausunnoille ei ollut valmiita pohjia. Usein käytettiin rinnalla paperilomakkeita, joihin teksti ilmestyi joko lääkärin tai konekirjoittajan kirjoituskoneesta.
Ensimmäinen Windows-järjestelmä, johon törmäsin, oli Softmedic, joka porskuttaa edelleen. Se on niin tuttu, että olen osittain sokea sen heikkouksille, joita toki löytyy. Mutta edelleen se on mielestäni parhaasta päästä yleistyökaluna yleisääkärin vastaanotolla.
Sitten tuli TT2000+, useimpien mielestä viimeinen merkki olisi saanut olla -. Se on rakennettu niin, että pohjalla oleva nettiselain on varannut funktionäppäimet, joten kaikki toimii hiirellä. Sen, kuten monen muunkin ohjelman, käytössä olisi hyödyllistä, jos lääkärillä olisi sellaiset veikkohuovismaiset välikädet, joista ainakin toinen voisi olla muotoiltu ääripäästään rullahiireksi. Kertomusta kirjoittaessaan näkee vain kulloinkin tekeillä olevan istunnon. Vanhat kertomukset pitää hakea eri reittiä. Tämän takia useampikin kollega olisi valmis kuristamaan ohjelmatuottajan. Ainakin, jos potilas on käymässä viidettä kertaa saman vaivan takia, olisi kovin hyödyllistä nähdä, mitä asiasta jo tiedetään. Toinen kuristuksen aihe on se, että kerrallaan näkee vain yhden asian. Siis kertomus-, laboratorio-, röntgen- ja kaikki ajateltavissa olevat osiot avataan yksi kerrallaan, suljetaan, avataan ...
Eräässä työpaikassa siiryttiin suhteellisen yksinkertaisesta DOS-ohjelmasta TT2000+-ohjelmaan. Sen seurauksena piti pidentää vastaanottoaikoja viisi minuuttia. Tietojen kirjaaminen vei niin paljon enemmän aikaa. Kun ennen otettiin vastaan neljä potilasta tunnissa, nyt voitiin ottaa vain kolme. Siis jos päivässä oli ennen vaikkapa 20 akuuttiaikaa, niin uuden ohjelman käyttöönoton jälkeen aikoja oli vain 15. Siis jos akuuttivastaanotolla ennen otettiin viikossa vastaan 100 potilasta, niin nyt 25 potilasta jäi pihalle, ja kolmessa viikossa tämän potilasmäärän hoitamiseen tarvittiin jo yksi kokonainen lääkäri yhdeksi viikoksi.
Mediatrissa taas ikkunointi on saatettu äärimmilleen. Ohjelmaa avatessa näkyy näytöllinen ikkunoita, joista ei aina tiedä, mitä niistä löytyy. Ohjelman ajatuksena on todennäköisesti ollut tuottaa 80-luvun sairaskertomuslehden näköistä lopputulosta. Sen aikaansaaminen vaatii pienen neliön jahtaamista pitkin näyttöruutua. Neliö eli ”töpseli” on näytöllä oleva painike, jolla pääsee aloittamaan kirjoittamisen. Sitä pitää vähän väliä klikata. Mutta jos osuu vähän sivuun, se hypähtää pois paikaltaan. Eräs ystäväni totesi, että sehän on kuin videopeli. Niissäkin usein jahdataan ruudulla liikkuvaa kohdetta.
Pegasos, runoratsu, oli ennen vaatimaton DOS-ohjelma vaatimattomin Windows-lisin. Nykyversio onkin sitten sellainen mammutti, että se jyrää alleen. Siinä on samanlainen töpseli kuin Mediatrissa. Se pysyy paikallaan, joten peliominaisuuksissa hävitään. Molemmissa ohjelmissa on ystävällisesti autettu kirjoitustaidotonta lääkäriä laittamalla reseptiin valmiiksi teksti ”tablettia kertaa päivässä”. Väleihin on kai tarkoitus laittaa numeroita. Jos annostus on yksi tabletti päivässä, teksti saattaa näyttää aika hassulta.
Doctorex ei ole läheskään niin ”kehittynyt” kuin moni muu ohjelma. Siihen vain kirjoitetaan kertomusteksti ilman mitään strukturointia. Sekä TT:ssa, Mediatrissa että Pegasoksessa vaaditaan tiukka järjestys, siis: tulosyy, esitiedot, tilakuvaus jne.. Lokeroita on niin monta, että heikompaa hirvittää. Ihan kaikkia ei ole pakko täyttää, ja hämmästyttääkin, mihin niitä kaikkia tarvitaan. Doctorexin logiikka taas on Softmedicin käyttäjälle jotenkin nurinkurinen. Mutta riittävä yksinkertaisuus pelastaa sen tuntemistani ohjelmista kakkossijalle yleislääkärin päivittäistyökaluna.
Olin ajatellut ruveta bongaamaan ohjelmia, vähän niin kuin jotkut bongaavat lentokoneita. Puolen tunnin perehdytyksellä Pegasoksella ja Airbus A380:llä lentää jokseenkin yhtä hyvin. Ihmiselämän rajallisuus voi tosin kaataa lupaavasti alkaneen hankkeen.
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Puudieetti
Tekir ei tullut yöksi kotiin. Kalamies kuuli kissan naukumista illalla, mutta ei osannut paikantaa sitä. Aamulla ääni paikannettiin naapuritontin mäntyyn. Siellä Tekir tepasteli suuren oksan päällä edes takaisin surkeasti naukuen.
Inhorealistina ajattelin ensin, että kissa tulee alas, kun sen paino putoaa niin paljon, että se uskaltaa hypätä. Tarkemmin ajateltuani päätin kuitenkin käydä tutkimassa, voisiko kissan saada houkuteltua viereiseen pieneen koivuun. Männyn oksa kaartuu hyvin lähelle koivun runkoa. Jos kissa uskaltaisi mennä tarpeeksi pitkälle männyn oksalla, oksa taipuisi lähelle koivua ja kissa voisi hypätä koivun vähän vinolle rungolle.
Mirri oli myötätuntoinen ja avulias. Se kiipeili viereisiin mäntyihin ikään kuin esimerkiksi veljelleen, miten puihin kiivetään ja tullaan alas. Tosin Mirri järkikissana meni vain parin metrin korkeuteen, mistä pääsee helposti hyppäämään maahan. Arvelimme, että Tekir on lähtenyt puuhun oravan perässä. Ainakin yksi kurre nähtiin eilen pihapuissa.
Hain talon jatkotikkaat ja kävin maanittelemaan Tekiriä. Mutta se oli päättänyt, että koivu on vaaran paikka, johon ei voi turvautua hädän hetkellä. Tätä kirjoittaessa nälkäkuuri puussa jatkuu.
Inhorealistina ajattelin ensin, että kissa tulee alas, kun sen paino putoaa niin paljon, että se uskaltaa hypätä. Tarkemmin ajateltuani päätin kuitenkin käydä tutkimassa, voisiko kissan saada houkuteltua viereiseen pieneen koivuun. Männyn oksa kaartuu hyvin lähelle koivun runkoa. Jos kissa uskaltaisi mennä tarpeeksi pitkälle männyn oksalla, oksa taipuisi lähelle koivua ja kissa voisi hypätä koivun vähän vinolle rungolle.
Mirri oli myötätuntoinen ja avulias. Se kiipeili viereisiin mäntyihin ikään kuin esimerkiksi veljelleen, miten puihin kiivetään ja tullaan alas. Tosin Mirri järkikissana meni vain parin metrin korkeuteen, mistä pääsee helposti hyppäämään maahan. Arvelimme, että Tekir on lähtenyt puuhun oravan perässä. Ainakin yksi kurre nähtiin eilen pihapuissa.
Hain talon jatkotikkaat ja kävin maanittelemaan Tekiriä. Mutta se oli päättänyt, että koivu on vaaran paikka, johon ei voi turvautua hädän hetkellä. Tätä kirjoittaessa nälkäkuuri puussa jatkuu.
lauantai 2. lokakuuta 2010
Tuhti tohtori etsii ja löytää puolukoita
Työmaalla on näkynyt tonsilliittia, jonka oireina ovat olleet kurkkukipu ja kuume, aivan kuin angiinassa. Nielurisat ovat pulleat ja niissä on vaaleaa mössöä pinnalla täsmälleen kuten streptokokkitonsilliitissa tai mononukleoosissa. Kun nieluviljely on ollut negatiivinen eikä Epstein-Barr -virustakaan ole löytynyt, jäljelle jää jokin muu virus. THL:n rekisterin mukaan adenovirusta on runsaasti liikkeellä. Adeno voi aiheuttaa tämän näköisen taudinkuvan, joten sitä se sitten varmaan on. Harvoin näkee näin paljon näin ärhäkkää tautia.
Lokakuu on alkanut lämpimänä. Ruska etenee maltillisesti, mutta kuitenkin. Taalintehtaan aurikoinen ja lämmin sää houkutteli etsimään puolukoita. Ja etsivä löytää.
Ajelin metsätietä, joka yleensä on suljettu puomilla. Nyt puomi oli auki. Tien vieressä näkyi tuoreita risukasoja. Risupaketteja ilmeisesti on tekeillä. Puolukoita oli pienellä alueella tien reunassa. Enempää ei olisi tarvittukaan, koska retki päättyi poimurin hajoamiseen. Siinä vaiheessa olinkin jo kypsä lähtemään. Saalista tuli reilu viisi litraa. Marjat olivat melko epätasaista laatua sekä kooltaan että kypsyysasteeltaan. Mutta näinä päivinä ei kannata valittaa.
Kohtasin paikallisen mopomiehen, jonka näinkin marjastuspuuhissa käytyäni tien päässä kääntymässä. Mopomies valitteli marjojen vähyyttä poimintapaikallaan. Kävin itsekin katsomassa viimevuotista marjapaikkaani vähän matkan päässä tiestä - turhaan.
Kaiken kaikkiaan retki oli positiivinen kokemus. Pienet ystävämme, hirvikärpäset, olivat lähes kadonneet. Vain pari sinnikästä yksilöä vaelteli vaatetuksen alla retken jälkeen. Tattiaikaan tilanne oli toinen. Kun avasi auton oven, kesti nanosekunnin, kun otukset olivat vallanneet suun, silmät, sieraimet ja korvakäytävät hakeutuen lopulta hiuksiin, mistä niitä sai kammata iltamyöhään.
Taalintehtaan kylä hiljenee syksyn tullen. Kesällä Kemiönsaaren väkimäärä hyvinkin kaksinkertaistuu. Taalintehdas saa osansa erityisesti merenkulkijoista. Myös autoilevia turisteja ja mökkiläisiä riittää kesällä. Mikään läpikulkupaikka ei kylä ole eikä tänne oikeastaan vahingossa joudu. Yhteysalus vie peremmälle saariston sopukoihin.
Lokakuu on alkanut lämpimänä. Ruska etenee maltillisesti, mutta kuitenkin. Taalintehtaan aurikoinen ja lämmin sää houkutteli etsimään puolukoita. Ja etsivä löytää.
Ajelin metsätietä, joka yleensä on suljettu puomilla. Nyt puomi oli auki. Tien vieressä näkyi tuoreita risukasoja. Risupaketteja ilmeisesti on tekeillä. Puolukoita oli pienellä alueella tien reunassa. Enempää ei olisi tarvittukaan, koska retki päättyi poimurin hajoamiseen. Siinä vaiheessa olinkin jo kypsä lähtemään. Saalista tuli reilu viisi litraa. Marjat olivat melko epätasaista laatua sekä kooltaan että kypsyysasteeltaan. Mutta näinä päivinä ei kannata valittaa.
Kohtasin paikallisen mopomiehen, jonka näinkin marjastuspuuhissa käytyäni tien päässä kääntymässä. Mopomies valitteli marjojen vähyyttä poimintapaikallaan. Kävin itsekin katsomassa viimevuotista marjapaikkaani vähän matkan päässä tiestä - turhaan.
Kaiken kaikkiaan retki oli positiivinen kokemus. Pienet ystävämme, hirvikärpäset, olivat lähes kadonneet. Vain pari sinnikästä yksilöä vaelteli vaatetuksen alla retken jälkeen. Tattiaikaan tilanne oli toinen. Kun avasi auton oven, kesti nanosekunnin, kun otukset olivat vallanneet suun, silmät, sieraimet ja korvakäytävät hakeutuen lopulta hiuksiin, mistä niitä sai kammata iltamyöhään.
Taalintehtaan kylä hiljenee syksyn tullen. Kesällä Kemiönsaaren väkimäärä hyvinkin kaksinkertaistuu. Taalintehdas saa osansa erityisesti merenkulkijoista. Myös autoilevia turisteja ja mökkiläisiä riittää kesällä. Mikään läpikulkupaikka ei kylä ole eikä tänne oikeastaan vahingossa joudu. Yhteysalus vie peremmälle saariston sopukoihin.
Mirri muisti yhtäkkiä kotiin tuloani seuraavana aamuna puoli seitsemän, kuka olen. Tekir tervehti tuttavallisesti jo pihalla tullessani. Mirrin on vaikea pitää minua mielessään kahta päivää kauemmin. Sillä on varmaan kissojen ADHD. Mutta sitten se steppaili päälläni, naukui ja näykki. Ja tuohon aikaan Tekiriä ei lainkaan huvittanut herätä. Mirrin piti saada ruokaa ja päästä ulos. Tekir päättikin jäädä vielä nukkumaan. Illalla sisarukset kokivat jälleennäkemisen riemua ahtautuessaan samaan kantokoriin nuolemaan toisiaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)