Tuollaista otsikkoa emme ole saaneet lukea lehdistä. Puuttumatta siihen, että siivoustyötä oletetaan kenen tahansa pystyvän tekemään, niin palkkataso ei taida ihmeemmin houkuttaa siivoushommiin, jos pokka pitää ryhtyä rahakkaampaan lääkärintyöhön.
Tuhti tohtori on kuluvan vuoden alkupuolella tullut toimineeksi 20 vuotta laillistettuna lääkärinä. Laillistamisesta on arkistossani paperi, jonka on minulle myöntänyt Sosiaali- ja terveyshallitus. Viranomaiselle esitin aikanaan Helsingin yliopiston tutkintotodistuksen ja tuohon aikaan tarvitut työtodistukset ns. orietoivan vaiheen palvelusta, jota piti tehdä puoli vuotta sairaalassa ja toinen puoli vuotta teveyskeskuksessa.
Kun urani alkuaikoina hain työpaikkoja, ei kukaan missään vaiheessa kysynyt laillistuspaperia, tutkintotodistuksista puhumattakaan. Lääkäreistä ei tuolloin ollut sellaista pulaa kuin näinä päivinä, ja huonommassakin työpaikassa jaksettiin sinnitellä. Työpaikkaa vaihtaessa ylilääkärin ei ollut kovin vaikea tiedustella edellisestä paikasta hakijan mainetta.
Nykyisessä keikkalääkärifirmojen pyörityksessä on vaikea kuvitella, että kun pitkään täyttämättä olleeseen paikkaan vihdoin saadaan lääkäri, taustoja olisi ruvettu penkomaan ennen viimeisimpiä kohuja. Ylilääkärillä on todennäköisesti kädet täynnä työtä yrittäessä suoriutua oman yksikkönsä velvoitteista. Sitä paitsi vuokrafirma vastaa osaltaan siitä, että tarjotun työvoiman taustat ovat kunnossa. Ensimmäisen kerran minultakin laillistuspaperia kysyttiin, kun hakeuduin vuokralääkärifirman listoille.
Valelääkärijuttuja lukiessa mieleeni tulee väistämättä eräs nyt jo edesmennyt tuttava. Tämä vanha mies jaksoi kertoa tarinaa käynnistään yksityisen kardiologin vastaanotolla. Kardiologi oli kuulemma sivellyt rintakehää jollain laitteella ja veloitti käynnistä 500 markkaa. Siihen saatoin vain todeta, että hän oli siinä saanut kohtuuhintaisen sydämen ultraäänitutkimuksen. Hän oli kovin tarkka rahoistaan, ja ilmeisesti tutkimuksen tekemisen näennäinen helppous sekä se, että mitään poikkeavaa ei löytynyt, ei ollut suhteessa kustannuksiin. Minun teki usein mieli kysyä, olisiko hänen kannattanut vuokrata tuo ultraäänilaite ja pyytää vaikka asuintalonsa talonmiestä sivelemään sillä rintakehäänsä. Mutta saamani kotikasvatus esti tekemästä sitä. Varmaan talonmies olisi tehnyt ”tutkimuksen” murto-osalla kardiologin pyytämästä rahasummasta. Jos kehittelee ajatusta pidemmälle, niin talonmieshän olisi voinut samalla ”tutkia” muutaman naapurinkin, ja kas, siinä olisi ollut valekardiologin vastaanotto valmiina!
Kannattaisiko laittaa vaikka vapaaehtoisia työttömiä istumaan valkoisessa takissa vastaanottohuoneessa tutkimassa suhteellisen terveitä potilaita? Etenkin työterveyshuollon vastaanotoilla käy runsaasti ihmisiä, jotka eivät lainkaan tarvitse lääkärinhoitoa. Heidän täytyy kuitenkin kuormittaa vastaanottoa, koska työnantaja vaatii, että flunssan toteaa lääkäri ja lääkäri antaa todistuksen, jonka esittämällä työntekijä saa olla poissa töistä sairautensa takia. Jos sairaus ei ole vakava eikä vaadi lääkärinhoitoa, niin voisihan todistuksen kirjoittaa kuka tahansa, jos työntekijän omaan ilmoitukseen ei voi luottaa. Onhan lääkäriä esittäneiden veikkosten lausunnoilla todennäköisesti saatu isompiakin etuuksia.
Yksi pieni ongelma tuossa voi tulla vastaan. Miten valelääkäri erottaa tästä joukosta ne, joitten tauti ei olekaan itsekseen paraneva, vaaraton virusflunssa, vaan jotain vallan muuta, mihin voidaan tarvita nopeaakin hoitoa? Kouluttamaton henkilö voi sujuvasti ottaa vastaan vaikka kuinka monta flunssapotilasta, puhua mukavia ja olla empaattinen. Mutta häneltä puuttuu perustieto niistä sairauksista, joiden hoito kuuluisi todellisille asiantuntijoille.
Koulutuksen ja kokemuksen yhdistelmä antaa terveydenhuollon ammattilaisille tässä suhteessa ehdottoman etulyöntiaseman. Englanninkielistä termiä ”gut feeling” käytetään intuitiosta, joka kertoo ammatti-ihmiselle, että kaikki ei ole kohdallaan. Se on jonkinlainen hahmontunnistuskyky, aavistus, kyky havaita, että näennäisen vähäoireinen tauti saattaakin olla muuta kuin viikon viidenkymmenen flunssapotilaan.
Tietenkin lääkärinkoulutuksen saanut ihminen osaa myös muuta kuin pelkän haastattelun ja mukavien puhumisen. Hän osaa tutkia esimerkiksi hengityselimistön tilaa ja toimintaa erilaisilla laitteilla ja käsin tunnustelemalla. Amatöörin korvaan stetoskoopista kuuluvilla äänillä ei ole mitään iformaatioarvoa eikä nielun tai korvien tähystäminen tai kaulan tunnustelu kerro sen enempää. Tähän liittyy myös eräs valelääkäritoiminnan eettinen ongelma. Yhteiskunta on antanut lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattihenkilöille valtuutuksen puuttua ihmisen koskemattomuuteen, jos sen tarkoituksena on saada selville tai parantaa sairauksia. Mutta jos koskettavien käsien välissä oleva pää ei tiedä, mitä etsiä, niin silloin kosketus on pelkkää kopelointia.
19.11.2011 Helsingin sanomien artikkelissa, joka käsitteli Afganistanin rauhanturvaoperaatiota, kerrottiin, että rauhanturvaajan kuukausitulot päivärahoineen saattavat nousta 5000 euron pintaan. Ei kuulemma paha parikymmppiselle kaverille. Valelääkäri Esa Laiho tienasi kymmenessä vuodessa 1.1 miljoonaa euroa, siitä tulee 110 000 euroa vuodessa ja lopulta melko kohtuullinen 9166 euron pintaan nouseva kuukausipalkka. Ei paha kouluttamattomalle henkilölle - eikä oma henki ja terveys ole vaarassa.
