perjantai 18. syyskuuta 2020

Aila-tattimyrsky

Ollaan eletty syyskuun puolenvälin ohi.Oli Ailan nimipäivä, mistä sai nimensä myrsky, joka pyyhkäisi läntisen ja eteläisen Suomen yli. Meillä lounaassa myrsky ei ollut pahimpia, mitä on nähty. Kovia tuulenpuuskia esiintyi, mutta sähkökatkoilta ja pääasiassa muultakin riesalta selvittiin. Meidän pihan korkein mänty teki melkoisia taivutuksia, mutta pysyi pystyssä, kuten niin usein ennenkin. Männyistä putoili oksia. Niitä saadaan kerätä vielä pitkään.

Kalamies ehdotti, että lähdettäisiin katsomaan, onko sieniä ilmestynyt. Syyskuun toisen päivän jälkeen Taalintehtaalla on satanut enemmän kuin kesä-, heinä- ja elokuussa yhteensä Kaikkiaan sademäärä on noin kaksinkertainen koko kesään verrattuna. Käytiin viikko sitten katsastamassa vanhoja sienipaikkoja, mutta lehmäntatti oli ainoa laji, jota löytyi.

Nyt lähdettiin ilman erityisiä odotuksia paikkaan, josta on joskus löytynyt paljon herkkutatteja. Ensimmäinen este matkaan lähdölle tuli Sapelintien päässä. Tielle oli kaatunut puu. Ehkä oltaisiin kahdestaan saatu se syrjään, mutta kun on toinenkin reitti, ei viitsitty ruveta repimään selkäämme. 


Sapelintien katkaissut kaatunut mänty

Ajettiin Söderlångvikin kartanon ohi. Ensin en muistanutkaan vanhaa tattipaikkaa, mutta kun tultiin sen metsätien risteykseen, muistin yhtäkkiä, että sieltä oli kerätty suuriakin määriä herkkutatteja. Sinne siis.


Ailan tuhoja metsässä

 

Kalamies jäi kiertelemään tien varsia. Minä lähdin metsään, jossa on sellaisia kuusitiheikköjä, ettei metsän pohjassa kasva lainkaan sammalta. Tatit pitävät niistä paikoista. 

Minulla oli mukanani melko suuri kori. Ensimmäiset herkkutatit osuivat silmään jo tien varressa. Kun olin kiertänyt suunnilleen puolet alueesta, jossa näitä kuusitiheikköjä esiintyy, korini oli niin painava, että piti lähteä takaisin. Koriin ei olisi kovin paljon enää mahtunutkaan, mutta sen raahaaminen epätasaisessa metsämaastossa alkoi vaatia voimia. 

Melkein kaikki löytämäni sienet olivat herkkutatteja.Kärpässieniä oli jonkin verran. Muutama haaparousku ja jokunen muu sieni näkyi siellä täällä, mutta päälaji oli ehdottomasti herkkutatti. Ne olivat pieniä ja kiinteitä, todellista herkkua siis. Pari vanhempaa yksilöä osui kohdalle. Ne olivat varmaan nousseet suunnilleen niihin aikoihin, kun ensimmäisen kerran yritettiin löytää sieniä. Niiden muutaman löytämisessä olisi kyllä ollut melkoinen turha vaiva. Mutta tällä erää herkkutatteja oli niin valtavat määrät, että saattoi astua tatin päälle, kun kääntyi ottamaan seuraavaa näkemäänsä yksilöä. 



Ensimmäinen saalis

Ajateltiin lähteä pois, kun minun iso korini oli täynnä. Mutta sitten päätettiin katsoa vielä samaa paikkaa vähän eri kulmasta. Minä menin taas metsään, vähän pienemmän korin kanssa tällä erää. Huomasin, että oltiin tultu paikkaan, jossa olin jo käynyt. Näin paikkoja, joissa oli tattien puhdistamisesta jäänyttä valkoista jätettä. Mutta kaikesta huolimatta tatteja löytyi melkein samaan tahtiin kuin ensimmäisellä kerralla. Kuusitiheikkkö on vähän hämärä paikka. Tummien tattien erottaminen tummasta neulasten peittämästä maasta on vähän vaikeaa. Mutta kun tarkkaan katselin, sain taas korini täyteen.

Ailan tuoman reippaan pohjoistuulen etu oli se, että hirvikärpäsiä oli vähän. Näin metsässä sorkkaeläinten käyttämän reitin, jossa muutamakin suurehko eläin oli liukastellut märässä maastossa. Mutta koko useamman tunnin reissun hyönteissaalis oli noin viisi hirvikärpästä. 

Metsästä pois lähteminen oli taas oma lukunsa. Olen muutamankin kerran tehnyt ns. 180 asteen virheen. Toisin sanoen olen luullut käveleväni sinne, mistä on tultu, mutta mennytkin täsmälleen päinvastaiseen suuntaan. 

Tällä kertaa maamerkkinä piti olla puupino metsätien varressa. Mutta en nähnyt mitään sellaista. Lähdin siis kulkemaan tietä pitkin löytääkseni pinon. Siinä tuli vanha virhe. Kävelin tietä pitkin väärään suuntaan melkoisen matkan. Mietin, että olisin metsässä kulkenu väärään suuntaan ja osunut jollekin toiselle metsätielle. Niitä on melko paljon. Ajattelin sitten, että ennen pitkää tulen Söderlångvikin kartanolle. Mutta tie menikin sieltä poispäin. Yritin tarkkailla tuulen suuntaa, joka oli pohjoisesta. Kellon, auringon ja tuulen suunnan perusteella päättelin, että olin menossa väärään suuntaan. Viimeinen tikki oli se, kun tien varressa pylväiden varassa kulkevat johdot rupesivat harvenemaan. Kun jäljellä oli enää yksi, päättelin, että olen jossain peräkylillä. 

Lähdin takaisin päin. Kalamies ajoi autoa ja soitteli torvea. Torven äänen tarkkaa paikannusta haittasi kova tuuli. Että toistemme löytäminen ei olisi ollut liian helppoa, taskupuhelimeni lataus oli lähes lopussa. Soittelin muutaman kerran hyvin lyhyeen. Lopulta kuulin auton torven melko lähellä ja pian näkyi autokin. 

Tulipa jonkinmoinen lenkki, mutta palkintona oli kilokaupalla ykkösluokan herkkutatteja. Illan mittaan sain melkein kaikki puhdistetuksi. Laitoin suurimman osan kuivumaan. Osasta tein tattirisottoa, joka oli kyllä maittavaa. Sipuleitakin oli omasta takaa. Nostin kalamiehen keväällä istuttamat sipulit pari päivää sitten, joten ruoka-aineet olivat valmiina. Riisiäkin löytyi kaapista. Risotto oli tosi herkullista. Siinä oli pääraaka-aineena tatit. Sipulia oli kohtalainen määrä. Riisiä laitoin vain sen verran, että ruokaa saattoi kutsua risotoksi. 

Saa nähdä, jaksetaanko vielä toinen samanmoinen reissu - toivottavasti ilman ylimääräistä lenkkiä. 

Illalla puhdistin tatit ja viipaloin niitä kuivumaan sen lisäksi, että tein risoton. Tateissa oli sekä koko että muotovalikoimaa. Kaikki herkullisia, kiinteitä yksilöitä. Vain muutamassa olivat sienisääsken toukat päässeet mellastamaan.

Kokovalikoimaa


Muotovalikoimaa 

Tattikaveruksia





tiistai 9. heinäkuuta 2019

Hopealusikoita uuteen muotoon ja kokemuksia hopeasavesta

Tämä teksti on ollut valmiina neljä vuotta. Niin kauan kesti, ennen kuin pääsin irti jatkuvasta hopeakursseilla käymisestä. Hopean käsittely on niin monivaiheinen prosessi, että jos haluaa jotain valmista, pitää olla koko ajan sahaamassa, juottamassa, hiomassa, takomassa, rummuttamassa. Ja mitä sitten ikinä teetkin, niin työvaiheita riittää.

Kesän 2015 lopulla tuhti tohtori havahtui - kerrankin ajoissa - siihen, että työväenopistot ja muut kaikelle kansalle tarkoitetut oppilaitokset aloittelevat toimintaansa. Viime vuonnahan havahdus tapahtui niin myöhään, että vain yhdelle ruotsinkieliselle hopeakurssille oli paikka jäljellä. Hopean käsittelyinto vain kasvoi kurssin myötä, joten päätin yrittää ilmoittautua lähes kaikille kursseille, joiden nimessä mainitaan hopea. Ainoastaan yksi kurssi ei kuulunut joukkoon. Sen nimi oli suunnilleen Silakka ja kilohaili herkulliset hopeakyljet.



Nyt on käytynä kurssi, jolla opeteltiin sahamaan ja takomaan piloille perheen hopeiset ruokailuvälineet. Ainoa oikea kurssituotokseni oli kaksihaaraisesta haarukasta tehty todella yksinkertainen sormus. Kunnianhimoisena tavoitteenani oli tehdä sormus niin, että haarukka olisi väännetty käytännössä kaksin kerroin niin, että koristeellinen päätyosa olisi tullut päällimmäiseksi.

Harjoittelin kotona haarukan vääntämistä. Siinähän kävi niin, että koristeosan ohuet kohdat pettivät ja sormukseen jäi jäljelle reikä, joka muodostui ruusukuvion ristikkäin menevistä oksista. Hetken mietin, mitä tehdä reiälle. Sen olisi voinut jättää sikseen, mutta koska kotona on kivitavaraa, niin etsin ametistisiruista yhden, josta melko vähäisellä vaivalla pystyi muotoilemaan reiän peittävän kiven. Kiinnitin sen lusikkakurssin opettajan ohjeen mukaan epoksiliimalla.


Haarukkasormuksia, viimeistelyä kaivattaisiin.
















Monilla kurssilaisilla oli aiempaa kokemusta ja enemmän ideoitakin kuin meikäläisellä. Perintöhopeat saivat toinen toistaan mielikuvituksellisimpia muotoja.

Lusikan pesä suoraksi.

Ja sitten sormusta tekemään.























Haarukka vääntyy moneksi.

Riipus, josta oikeastaan piti tulla korvakorut.



Kaiken voi käyttää, kun mielikuvitusta riittää.

Ruusuranneke

Oikealla riipus ja rintakoru samalla koristeaiheella, korvakorut, toinen riipus ja sormus lusikanvarresta.

Omia yritelmiäni.

Dieettilusikat, joihin ilmeisesti on tarkoitus ripustaa jotain.

Lusikkasormuksia

Viimeistelty lusikkasormus.






















Toinen myös loppuun käyty kurssi oli hopeasaven käsittely. Materiaali sinänsä on suhteellisen helppoa käsitellä. Tosin se tarttuu käsiin ja muotoilutyökaluihin, joten kaikki pitää muistaa öljytä ennen työn aloittamista. Tavoitteeni olivat ehkä liian kunnianhimoiset. Halusin tehdä yhden kolmiulotteisen riipuksen. Sitten olisin halunnut tehdä hopealehtiä.

Lehtien käsittely oli ongelmallista, koska opettaja ei kerennyt joka kolkkaan enkä tietenkään itse ruvennut kyselemään ohjeita. Alkuun yritin liian monta lehteä. Sitten yritin käyttää pelkkää sivellintä lietteen levittämisessä. Loppuvaiheessa on kuitenkin parempi käyttää jotain kiinteä työkalua, että savea tarttuu lehteen riittävästi. Materiaalia pitää olla noin millimetrin paksuisesti, ettei lopputuote lohkea. Kerroksia piti myös kuivatella välillä. Työkalupakin ainoa kiinteämpi työkalu oli koukkupäinen hammaslääkärin työkalua muistuttava laite, jolla ei oikein saanut lietettä purkista eikä myöskään sitä leviämään tasaisesti kohteeseen. Onneksi kerkesin tehdä vain kolme lehteä polttovaiheeseen, koska lopputulos ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Kolmiulotteisen riipuksen teosta jäi pieni pala savimassaa. Sen puristin sydänmuotilla. Senkin kanssa tuli vähän kiire. Pintaa olisi pitänyt siloittaa ennen polttoa, mutta uuniin tuli turhan kiire. Tuotteista voi kauneimmin sanoa lähinnä, että ne ovat uniikkeja.

Baltic Jazz 2019

Olen pitkään pitänyt blogitaukoa, koska hopeametallin työstö on vienyt aikaa. Mutta nyt osuin taas Taalintehtaalle Baltic Jazzin aikaan. Kävin lauantaipäivänä katsomasssa, mikä oli tunnelma. Viimeksi käydessäni väkeä oli paljon ja meno sangen innostunutta.


Varjoisalla puistonpenkillä ei ole ketään. Taustalla oleva ruusupensas ei luultavasti ole kurttulehti, joten se varmaan nähdään paikalla vielä ensi vuonnakin. 
Autoja on silti vähän joka paikassa. Tässä on pysäköity entisen terästehtaan konttorin taakse.
Tällä kertaa oli menossa lauantain puistokonsertti, joka oli maksullinen. Parempina aikoina tämä konsertti on ollut ilmainen. Maksusta huolimatta paikalla oli melkoisesti väkeä. Soittolavaa ei ihan nähnyt tien varresta, mistä kuvasin tapahtumaa, mutta pari soittokuvaakin sain.

Yleisöä puistojazzeilla. 

Melkein tungosta puistojazzeilla.

Pianisti puiden varjossa.

Orkesteri puiden  varjossa.

Jazzkatu oli järjestetty vähän eri tavalla kuin viimeksi käydessäni. Nyt myyntikojut olivat rannan puolella ja vanhojen satamarakennusten edessä oli kulkuväylä, josta pääsi mm. lipunostopaikkaan. Myyntiä oli kahdessa rivissä satama-altaan vieressä. Siellä näkyi paikallisia yrittäjiä ja vähän muitakin. Tavanomaista krääsäkauppaa oli enemmän vierasvenesataman päässä. Myös ns. kauppatorilla oli sekä tavanomaista torikauppaa että paita-, sandaali- ja hattukauppaa.

Jazzkatua.
Myyntitelttoja ei ollut aivan tungokseksi asti.

Jazztoimistosta olisi saanut lippuja. Haukkalennokki estää lokkeja pääsemästä konserttiin.


Välipalaa tehtaan varjossa.

Rantateltassa on myös järjestetty konsertteja. 

Turkiksia ja neuleita on saatettu tarvita tänä kesänä. 

Paikallinen yrittäjä Ceracon myy valmistamiaan keramiikkatuotteita. Yrityksellä on myös majatalo lähellä keskustaa Sapelintien alkupäässä. 


Aiemmin suljettua aluetta on ollut vähän enemmän. Koko entisen kunnantalon editse kulkeva katu on ollut kiinni. Nyt sulku oli vain kadun loppupäässä. Kunnantaloa on tyhjennetty. En ole kuullut mitään sen kohtalosta. Alko ja apteekki ovat siirtyneet toisiin tiloihin, uudempiin liikerakennuksiin. Tiedän, että vielä muutama vuosi sitten talossa toimi Kemiönsaaren kotipalvelun yksi tukikohta. Työntekijät valittivat huonoa ilman laatua. En tiedä, onko se tukikohta siirretty.

Kylän keskustan torillakin on vilskettä.

Jazzkadun toinen pää oli suljettu vain entisen kunnantalon kohdalta.
Jazzviikonlopun sää näytti alkuun varsin vaihtelevalta. Edeltävän viikon keskipaikkeilla oli luvassa sadetta lauantaiksi. Se olisi ollut lähes katastrofi. Puistoon tuskin olisi kovin moni hakeutunut – ainakaan rahalla, vaikka olisi minkälainen jazzystävä. Onneksi sää muuttui, ja koko viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin. Vasta sunnuntaina, kun järjestelyjä purettiin, tuli vähän vettä.

Vanhat hiiliuunit ovat paikallaan. Syyskuun alkupäivinä todennäköisesti järjestetään keskiaikamarkkinat, jolloin hiiliuunien alue on keskipisteessä. 

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Keskiaikaa Taalintehtaalla

Taalintehdas siirtyi keskiaikaan 12.9.2015 keskiaikamarkkinoilla. Tapahtumaa helli hämmästyttävän lämmin ja aurinkoinen sää. Oli yksi parhaista kesäpäivistä, mitä kuluvana vuonna on nähty. Tapahtumaa oli pitkin päivää. Itse havahduin vasta iltapäivällä lähtemään paikalle. 
 


Jotkut olivat saapuneet markkinoille keskiaikaisilla autoilla. Tosin keskimmäisessä kuvassa olevan Peugeotin mallinen auto oli joskus meilläkin perheautona. Mutta taitaa nuoriso pitää meikäläistä jokseenkin reliikkikamana.
Kesäinen sää oli houkutellut tapahtumaa seuraamaan runsaasti väkeä. Paikalla oli monenlaista myynti- ja tapatumakojua. Keskiaikaisimman oloiset rakennelmat löytyivät hiilihyttien alueelta. Niissä oli kaupan pääasiassa käsityötavaraa. Itse kiinnostuin sepäntyönä tehdyistä takkavälineistä. Talossamme on uunilämmitys, joten hiilihankoa, tuhkalapiota ja arinakolaa tarvitaan aina. 

Keskiaikainen kiipeilyseinä Rosala Handelsbodenin vieressä


Vähemmän keskiaikaista vaatetavaraa.

Voisarviakaan ei tainnut olla keskiaikana.

Keskiaikainen kahvikärry.

Keskiakana myytiin varmaan samoja kaloja kuin nytkin. Ehkä puitteet olivat vaatimattomammat.

Ritarit sentään edustavat keskiaikaa. Haarniskat ovat komeat.

 
Vähemmän keskiaikaa edustivat pyörillä kulkeva kahvikoju ja muut tavanomaiset ruoka- ja juomakojut. En huomannut keskiaikaista ruokatarjontaa, mutta tapahtuma-alue oli niin laaja, että en mitenkään jaksanut kiertää sitä kokonaan. 

Yksi hiiliuuneista oli avoinna. Siellä sai halutessaan kuulla kohtalonsa keskiaikaiselta ennustajaeukolta.

Korutarjontaa keskiajan malliin.

 
Aseita taistelunhaluisille.

Rauhanomaisempaa sepäntyötä.
Onnekseni satuin paikalle juuri, kun yksi varmaan mielenkiintoisimmista tapahtumista oli aluillaan- turnajaiset. Paikalla oli neljä ritaria ratsuineen. Heillä oli kullakin komea haarniska. Hevoset oli koristeellisesti valjastettu. Ne olivat ilmeisen tottuneita markkinakävijöitä, koska mitään hermostumisen merkkejä ei näkynyt, vaikka yleisöä oli paljon ja turnajaistapahtuman vetäjä käski yleisöä huutamaan kaikin voimin. Lisäksi turnajaisten aluksi pamautettiin muutama tykin laukaus. Siinä olisi heikkopäisempi kauramoottori todennäköisesti kaasuttanut horisonttiin. 
 



Turnajaisia oli seuraamassa suuri joukko ihmisiä.


Nykyaikaa tapahtuman liepeillä edusti kiipeilyseinä. Se oli Rosala Handelsbodenin uuden toimitilan vieressä ja näytti sekin keräävän kokeilunhaluisia.

Koko tapahtuma vaikutti lähes kuin toiselta planeetalta pudonnelta, kun ottaa huomioon Taalintehtaan ja koko Kemiönsaaren väkimäärän ja resurssit. Sään haltijat olivat mielestäni vähintään oikeudenmukaisia suodessaan tilaisuudelle näin mainiot puitteet!