Kaikki alkoi pienestä

Kalamiehen kissat syntyivät kesällä 2009 suurperheeseen. Koko porukka ei edes mahtunut kuvaan. He ovat kuvassa reunimmaiset, kovasti menossa, kuten edelleen. Tuhti tohtori oli aina ihaillut kolmivärisiä eli hienommin sanottuna kilpikonnaväritteisiä kissoja. Kalamiehen toivomus oli saada uroskissa. Nämä toiveet eivät oikein ole sovitettavissa toisiinsa, koska kilpparit ovat jokseenkin sataprosenttisesti naaraita. Niinpä tohtori otti kilpparinsa ja valitsi kalamiehelle pesueen ainoan kollin. Tosin myöhemmin toinenkin keltainen osoittautui kolliksi, mutta se on toinen juttu.

 
Minun mielestäni kissaa kutsutaan joko Kissaksi, kuten talousyksikön edellistä kissaa tai Mirriksi, joka on hyvä kissan nimi ja jolla myös Kissa tunnettiin eläinlääkärin rekisterissä. Kalamiehen mielestä keltaiselle kissalle sopiva nimi on Tekir. Näin siis Mirri ja Tekir aloittivat elämänsä kalamiehen kissoina.

Olen miettinyt bloggaamista jonkin aikaa. Se tuntuu olevan kovin muodikasta. Toisaalta se on aika kätevää. Jos kertoo ajankohtaisia tapahtumia, voi kertoa kuulumisiaan suuremmalle joukolle ystäviä ja tuttavia, kuin sähköpostien välityksellä olisi mahdollista. Jutun muodikkuus vähän arvelutti. Olen melko epämuodikas ihminen. Siksi blogista onkin turha etsiä muotivinkkejä. Kuulumisia voisi kai jakaa naamakirjassakin, mutta jostain syystä vieläkin epäilen, että tietoni leviävät asiattomiin käsiin. Ehkä jonain päivänä kirjaudun sinnekin ja rupean haalimaan sadoittain kavereita. Mutta tässä vaiheessa ajattelin kertoa jonkinlaisella frekvenssillä siitä, mitä kuuluu kissoillemme ja meille. 


Tämän päivän tärkeimmät kuulumiset ovat herkkutatit. Niitä on noussut Kemiönsaaren metsiin ennennäkemättömiä määriä. Olemme vapaa-ajanasuneet paikkakunnalla reilut 20 vuotta, mutta tällaista tatti-invaasiota ei ole nähty. Itse asiassa herkkutatit ovat olleet tosi vähissä useamman vuoden. Mutta nyt on käyty sienessä useampana päivänä ja poimittu aivan ensiluokkaisia, pieniä, kiinteitä ja madottomia tatteja useampia kiloja. Tatteja on syöty, kuivattu ja pakastettu. Kuivaamiseen piti virittää talon hyönteisverkot, jotka painepesin hyönteisten ja hyönteismyrkkyjen jäämistä. Verkot taas on viritetty saunaan, jossa on pidetty pientä lämpöä, jotta tattisiivut kuivuvat. 

Kuvissa on muutamia viime päivien löydöksiä. Vanhoissa sienikirjoissa kerrotaan, että on olemassa männynherkkutatti, jollainen on varmaan ylimmässä kuvassa, ja sitten joku toinen, jota kutsutaan vain herkkutatiksi. Muutama viikko sitten luin valtakunnan laajalevikkisemmästä sanomalehdestä, että sieniprofessori Mauri Korhonen on tunnistanut kaikkiaan viisi herkkutattilajia. Onneksi tarkalla nimellä ei ole suurta merkitystä, koska kaikki herkkutattilajit ovat nimensä mukaisesti herkullisia.

Viikonlopuksi tuli sateista. Se on toisaalta hyvä, koska muuten talo alkaisi täyttyä sienistä. Kuivatut tatit tosin vievät suhteellisen vähän tilaa, mutta niiden puhdistaminen ja pilkkominen alkaa jo käydä työstä.