Hei, meillä leivotaan!

Eräänä päivänä kyllästyimme kaupan leipään. Se vain alkoi tökkiä. Taalintehtaan kaupoista saa teollisesti valmistettua leipää. Laatuja on runsaasti, mutta äkkiä kaikki alkoi maistua enemmän tai vähemmän samalta. Leivänsyönti ei ole meillä pääelinkeino, mutta aamupalalla menee pari viipaletta.

Joskus Kemiönsaarella oli leipomo ja Taalintehtaallakin oli myymälä. En ihmeemmin välittänyt Kemiönleivästä, jota useimmiten oli jäljellä lauantaisin, kun viikon raadannan ja perjantaisen Helsingistä ajamisen jälkeen heräsi ostoksille. Joskus onnistui saamaan hiivaleipää, joka oli hyvää. Mutta se oli yleensä loppu, kun meikäläinen kauppaan kerkesi.

Tuhti tohtori pyytää anteeksi elintarviketeknologikollegoilta. Tohtorillahan on menneisyys kemian diplomi-insinöörinä. Tosin elintarviketeollisuuteen en lopulta päätynyt, vaikka olenkin valmistanut leipää Teknillisessä korkeakoulussa. Mutta teollinen leipä ei nyt vain maistu. Leivänteko on mielestäni vaikeusasteeltaan verrattavissa lähinnä heinäntekoon. Ja jos lopputulos ei tällä kertaa ollut täydellinen, tuotteet voi syödä pois ja yrittää paremmalla onnella seuraavan kerran.  

Taikinan tekemisessä käytän apuna konetta, jossa on tukeva taikinakoukku. Se muistuttaa insinöörikoulussa käytettyä laitetta, jonka nimi oli riivaaja - sielunvihollinen voi vaania missä tahansa! Koukun avulla taikinaan saa riittävästi sitkoa. Tosin kotimaisesta viljasta sitkoa ei löydy sillä tavalla kuin Durum-vehnästä, mutta hyvää leipää tästäkin tulee. Jauhot ovat paikallisen Kemiön myllyn tuotantoa. Sämpyläjauho on kokojyvää, melko karkeaksi jauhettua. Käytän lisänä vähän tavallisia vehnäjauhoja sitkon lisäämiseksi.

Taikinan tarkkaa reseptiä on vaikea antaa, koska en käytä mittalaitteita. Taikinakoneen kulhossa mahtuu nousemaan reilun puolen litran taikina. Sen verran vettä, loraus rypsi- tai oliiviöljyä, suolaa, sokeria ja hiiva. Öljyn määrä on reilu puoli desilitraa, noin. Sokeria laitan ehkä pari ruokalusikallista. Hiivahan käyttää ravintonaan lyhytketjuisia hiilihydraatteja, mieluiten sokeria. Jauhon tärkkelys hajoaa sokereiksi viljan sisältämien amylaasientsyymien avulla, mutta prosessi vie jonkin verran aikaa, joten hätäinen leipuri douppaa hiivan antamalla sille sokerit heti. Ripaus sokeria mielestäni myös parantaa makua, kunhan leivästä ei tule pullaa. Suolaa kannattaa laittaa jonkin verran. Tähän satsiin laitoin reilun teelusikallisen. Vähän enemmän olisi voinut olla taikinan rakenteen kannalta edullista, mutta yksi kotileivän etu kaupalliseen tuotantoon verrattuna on vähäsuolaisuus, joten tyydyn mieluummin vähän likilaskuiseen tuotteeseen, kuin lisään turhaan natriumin saantia.

Sämpylät nousivat, tai levisivät, komeasti. Paistoin niitä parikymmentä minuuttia kovimmalla lämmöllä, mitä uunimme tuottaa eli 250 astetta. Paiston jälkeen minulla oli nippu toisiinsa takertuneita sämpylöitä. Mutta ne saa toisistaan irti ja kuten sanottu, ne voi syödä pois ja yrittää uudelleen.

 

Aamusämpylään tulee levitettä, leikkelettä tai juustoa ja vihanneksia. Olen pitänyt kesäisin sen verran kasvimaata, että saan sieltä sileälehtipersiljaa. Muutama lehti leivän päällä antaa mukavasti makua. Lisäksi käytän kesäisin paikallisia tomaatteja, joita saa sekä kylän kaupoista että tienvarren maatilamyymälöistä.

Ja nyt: "Afiyet olsun!" kuten turkkilainen sanoisi.