maanantai 7. lokakuuta 2013

Viileää rauhaa

Kissankesytysprojekti on edennyt sellaiseen pisteeseen, että Mirri käy kotona syömässä ja saattaa nukkuakin koko yön. Koko yö tarkoittaa illasta noin viiteen aamulla. Useimmiten olen hakenut sen omasta huoneestaan ja kantanut kotiin. Se saattaa vähän vastustella, mutta toistaiseksi on aina tullut mukana. Tänään se oli aamulla oven takana oltuaan yön ulkona. Se kävi nopeasti syömässä ja lähti takaisin ulos.





Tekir tuntee edelleen suurta mielenkiintoa isoa kisua kohtaan. Se selvästi tietää, että Mirri on naaras eli samaa sukupuolta kuin oma äiti. Mutta käyttäytymistavat näillä naaraskissoilla ovat kovin erilaiset.

Tekiriä kiinnostaisi leikkiä Mirrin kanssa ilmeisesti kissapainia. Mutta Mirriä ei moinen ajatus huvita. Jos Tekir tulee liian lähelle, saattaa nykyään murinan ja sähinän lisäksi tulla myös läpsäys tassulla. Tämä ei tosin Tekiriä lannista. Se yrittää aina uudelleen. Mirri pysyy kotona, jos saa olla kohtuullisen rauhassa. Ollaan vähän estelty Tekirin kiivaimpia lähestymisyrityksiä, eikä mitään isoa härdeliä ole ainakaan vielä nähty.



Eräänä aamuna Mirri oli tuonut meille evästä. Siisti hiirulainen oli portailla. Tekir jossain vaiheessa ilmeisesti tajusi, että tämä liikkumaton karvainen otus muistutti leikkihiiriä, joita sillä on isot kasat. Se innostui tosissaan uudesta lelusta. Se heitteli sitä pitkään portailla ja ulkoeteisessä. Lopulta se kantoi sen olohuoneeseen, jolloin totesin, että sisällä saavat leikkihiiret riittää. Hiirulainen oli jo melko hyvin möyhennetty, mutta ilmeisesti Tekir ei sitä vielä ruuaksi tajunnut. Tai sitten juuri tämä laji ei ollut hänen makuunsa. Mielestäni kyseessä oli metsähiiri, vaikka selän väri oli melko harmaa. Häntä kuitenkin on pitempi kuin kotihiirellä.

 


Tekir, kuten Mirrikin, pitää halkokorista. Tekir mielellään makaa ja myös leikkii siinä. Olen solminut korin kahvaan muovisen pakkausnarun, jolla Tekir osaa viihdyttää itseään. Välillä se tuo leikkihiiren mukaan, ja touhu voi olla melko vilkasta. Tänään leikki aiheutti korin kaatumisen, mutta sehän ei menoa haitannut. Tekirillä on etunaan melko pitkä häntä. Kun oli saatu koppa nurin, hännänpää tuntui mukavalta jahdata ja nuoleskella.



 
Tänään on myös luettu yhdessä "lääketieteen Ilta-Sanomia”, kuten eräs kollega kutsuu Mediuutisia. Tekirillä on mielestäni muutama poskihammas puhkeamassa, joten sanomalehden pureskelu ehkä lievittää ikenien kutinaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti