Musta Jaana

Musta Jaana, josta Salon poliisireissulla tapaamammeTeijon moottorisahamies kertoi, jäi sen verran kaivelemaan mieltä, että piti ottaa selvää asiasta. Mieshän oli rakentamassa lavastetta elokuvaan mustasta Jaanasta. Hänet mainitaan Välskärin kertomusten 2. jaksossa, jossa kerrotaan, että hän oli vanha nainen ja oli saanut nimensä siitä, että hän pukeutui mustiin vaatteisiin. Hän ei siis ole se Musta Jaana, joka näkyy Kauppisten sukuseuran lehdessä Vuokko Kauppisen 90-vuotisvalokuvan taustalla. Ensimmäisessä kuvauksessa mainitaan, että Jaana oli sotamiehen leski, joka oli Mainiemen kartanon kreiviltä saanut asuakseen saaren ja vaatimattoman mökin. Hän oli saksalainen syntyjään ”ja luulon mukaan vielä katoolilainen uskoltaan”. Se tarkoitti tuohon aikaan vääräuskoisuutta luterilaisessa Suomessa, joka kuului Ruotsin kuningaskuntaan. Lisäksi kerrottiin, että hänellä oli tiedossaan, mihin oli kätketty suuri sotasaalis. Sitä monet himoitsivat.

 

 

MAINIEMEN LINNA

Välskärin kertomukset tietävät mainita, ettei kenelläkään ollut varsinaisesti mitään pahaa sanottavaa mustasta Jaanasta. ”Elatuksensa sai hän enimmäkseen linnasta, mutta oli hänellä myöskin pieniä sivutuloja hankkiakseen tapana povata kädestä ja toimittaa varastettuja tavaroita takaisin ynnä muuta semmoista”. Kertomuksessa mainittu linna oli nimeltään Mainiemi. Alkuaan linnan nimi oli johdettu Pyhän Marian nimestä. Suomenkielisen kansan suussa Maria muuttui Marjaksi ja linna Marjalaksi, sittemmin Mainiemeksi. Tämän nimistä linnaa tai kartanoa tosin ei Isoholman lähettyviltä löydy, ei myöskään mitään muuta Marian nimestä johdettua. Teijon kartano olisi ollut soutumatkan päässä, mutta kartanon kivinen päärakennus, rakennettiin vasta 1700-luvun loppupuolella eli yli sata vuotta kuvattujen tapahtumien jälkeen. Alkuperäisteoksessa Fältskärns berättelser, andra cyckeln (Alb. Bonniers Boktryckeri, Stockholm, 1899) kirjailija käyttää kartanosta nimeä Majniemi, mikä ei sen paremmin valota asiaa.

Kertomusten Mainiemen esikuvana lienee toiminut jokin Teijon seudun kartanoista. Seudulla on tai on ollut kartanoita ainakin Teijossa (Tykö), Kirjakkalassa ja Matildassa (Mathildedal). Myöhemmin Välskärin kertomusten vaiheissa käy ilmi, että Teijoon oli 1600-luvun lopulla rakennettu kartano, jota hallitsi Creutzin suku.  Nykyiset kartanot ovat syntyneet pääasiassa raudanjalostuksen eli rautaruukkien ympärille ja varsinaisesti myöhemmin kuin 1600-luvulla, jota aikaa Mustan Jaanan kertomuksen jakso kuvaa. Nykyään Mainiemi-niminen kartano löytyy eteläisestä Hämeestä, mutta ei sekään vastaa Välskärin kertomusten kuvausta Mainiemen linnasta. Siinä piti oleman kiviseinät, useita torneja ja kuparikatto. Vaikka linnoja ja kartanoita kertomuksen mukaan rakennettiin 30-vuotisen sodan sotasaaliiden turvin, on vaikea kuvitella, että jotain jokseenkin Turun linnan veroista olisi saatu aikaan Varsinais-Suomen maaseudulla ja että aikaansaannos olisi kadonnut jäljettömiin. Kuvataiteilijan näkemys rakennuksesta on myös jokseenkin pramea.

Myöhemmin Mainiemi otetaan kruunun haltuun monen muun kartanon tavoin "reduktionin" avulla 1600-luvun lopulla. Toimenpide tarkoitti aaltelistolle ja hengelliselle rälssille luovutettujen maiden palauttamista kruunulle. Kruunulla ei kertomuksen mukaan kuitenkaan ollut varoja linnan ylläpitoon. Sitä yritettiin myydä, mutta kansakunta oli köyhtynyt eikä kellään ollut varaa kartanon ostoon. Kartano oli kuningas Kaarle XII:n määräyksellä annettu Bernhard Bertelsköldille elinikäiseen käyttöön, minkä jälkeen sen piti siirtyä Turun läänin rykmentin everstin virkataloksi.

Kertomuksen kolmannessa jaksossa on tultu1700-luvulle. Kartanon puutarha on rappeutunut ja itse linna asumaton. Lääninrykmentin komentajaa ei ollut miellyttänyt muuttaa syrjäiselle maaseudulle Kuusiston linnasta. Bernhard Bertelsköld on kuollut ja hänen poikansa, Kaarle, on ollut kuningas Kaalre XII:n kanssa sotimassa Suuressa Pohjan sodassa. Sen jälkeen hän yritti turhaan estää venäläisiä valloittamasta Suomea Isonvihan vuosina. Kun venäläiset lopulta saapuivat Turkuun v. 1713, Kaarle Berteslköld saapuu Mainiemeen, jonka talonpojat hoitavat viljelyksiään ja linnanvouti, Pietari, on hoitanut kartanoa parhaan kykynsä mukaan. Bertelsköld pienen sotajoukkonsa kanssa yöpyy linnassa. Aamulla syttyy taistelu, jonka lopuksi Mainiemen linna syttyy tuleen ja kellarin ruutivaraston räjähtäessä lentää ilmaan.


MUSTA JAANA


Ensimmäisen kerran musta Jaana tulee mukaan Välskärin kertomusten toisessa jaksossa, jossa kerrotaan kreivi Bernhard Bertelsköldin ja Mainiemen linnanvoudin tyttären, Kreetan, kohtaamisesta Mainiemen mailla. Lapsuudenystävät ja rakastavaiset käyvät mustan Jaanan majalla, ja Bernhard vaatii Jaanaa ennustamaan tulevaisuuttaan. Vastahakoisesti Jaana tähän ryhtyy. Hän ennustaa Bernhardin käden viivoista, ettei Kreeta ole Bernhardin ainoa rakkaus, vaan lähes parikymmentä ihastusta mahtuisi hänen elämäänsä. Jaanan tarina kietoutuu myöhemminkin ruhtinas Bernhard Bertelsköldin ja Kreetan kohtaloihin.

 

Seuraavan kerran Jaanaa tarvittiin, kun Mainiemen silloinen ankara vouti, Aatami, oli eräänä päivänä ryhtynyt rankaisemaan kartanon talonpoikia, joiden hän väitti laiskottelevan työssään. Talonpoikien lähetystö lähti seuraavana yönä mustan Jaanan torpalle. He pyysivät Jaanaa valmistamaan ”noidan-nuolen”. Sellainen kun ammuttaisiin voudin ikkunaa kohti, se aiheuttaisi välittömästi voudin kuoleman. Jaana ei ollut halukas moiseen puuhaan, mutta joukko uhkasi polttaa hänet mökkinsä mukana, ellei hän suostuisi pyyntöön. Silloin Jaana ilmoitti, ettei hänellä ole kaikkia tarvikkeita nuolen valmistamiseen. Siihen olisi tarvittu kalmanheiniä, lohikäärmeen verta, ukkosen kaatamaa puuta, sisiliskon päitä, sammakon varpaita, kirkkomultaa, huuhkajan sydämiä ja käärmeen kieliä. Lisäksi piti odottaa alakuuta, että tarvikkeissa olisi ytyä. Kaiken hankkimiseen Jaana ilmoitti tarvitsevansa vähintään kaksi viikkoa.

 

Koska voudin rangaistuksiin kuului mm. se, että osa miehistä lähetettäisiin heti seuraavana päivänä Puolaan sotimaan, joku lähetystöstä totesi, ettei jää muuta mahdollisuutta kuin käydä käsiksi voutiin miesylivoimalla. Lähetystön miesten mielestä se saattaisi kyllä olla riskialtista puuhaa. Niinpä Jaana ehdotti, että alustalaiset kävisivät Turussa maaherran puheilla kertomassa kärsimyksistään. Tällaisen toimen vaikuttavuuteen kukaan lähetystössä ei uskonut, ”ei koira koiran hännälle polje”. Joukko neuvotteli keskenään ja tuli siihen tulokseen, että jos saadaan lähikylistä mukaan talonpoikia, niin voudin vartijat ja linnan väki eivät mahtaisi ylivoimalle mitään.

 

Ennen kuin talonpoikien hyökkäys alkaa, ehtii vouti Aatamin pakeille saapua nuori ylioppilas, Johannes, joka oli lähtenyt opiskelupaikastaan Turusta toiveenaan saada ruokaa ja mahdollisesti vähän rahaa lopun kevätlukukauden hengen pitimiksi. Johannes oli ihastunut Kreetaan, mikä voutia miellytti. Kreetalla vain ei ollut helliä tunteita Johannesta kohtaan. Kun talonpojat kävivät hyökkäykseen ja yrittivät polttaa voudin talon, Johannes hoikkana poikana pääsi pakoon kapean luukun kautta. Vouti pyysi nuorukaista hakemaan Kreetan mukaansa Turkuun ja avioitumaan tämän kanssa. Suunnitelmaa mutkisti se seikka, että Jaana oli tulipalon havaittuaan käynyt noutamassa Kreetan turvaan. Neuvokkuudellaan ja hyvällä onnella voutikin selviää hyökkäyksestä hengissä.

 

Jaanan toimeentulo perustui siihen, että hän kulki lähiseudun taloissa joko povaamassa tai antamassa neuvoja talon töissä tai sairaiden, niin eläinten kuin ihmistenkin, hoidossa. Osassa taloista hän oli tervetullut. Osassa hänet ajettiin kirousten saattelemana pois. Paikkakuntalaiset pistivät mustan Jaanan syyksi kaikki onnettomuudet. Jos talossa oli tapahtunut jotain ikävää, ei Jaana ollut tervetullut. Toisista taloista hän retkillään sai nyyttiinsä elintarvikkeita, vaatekappaleita ja muuta tarpeellista.

 

Eräältä retkeltä palatessaan Jaana löytää metsästä kolme lasta, jotka olivat paimenessa ollessaan lähteneet etsimään sateenkaaren päätä ja eksyneet kauas kotoa. Jaana otti heidät mukaansa majalleen, missä lapset pelästyivät outoa sisustusta, johon kuului mm. pääkallo. Jaana tarjosi ruokaa lapsille, mutta nämä pelästyivät viilikupissa kävelevää kovakuoriaista, ruoka muuttui heidän silmissään madoiksi ja he pakenivat sängyn alle. Juuri samalla hetkellä majalle ilmestyi hiilenpolttaja kumppaninsa kanssa. Heidän ongelmansa oli metsässä palava hiiden tuli, jota he pyysivät Jaanan sammuttamaan. Jaana tästä suuttui ja ajoi vieraat ulos. Sillä välin lapset olivat kadonneet piilopaikastaan sängyn alta.

Mitä hiilenpolttaja teki kartanon liepeillä? Olisiko kirjailija lainannut tähän kohtaan Hummeldalin eli nykyisen Mathildedalin ruukkia, joka perustettiin 1686. Ruukki perustettiin myöhemmin, kuin tämän kertomuksen ajankohta on. Varsinaisesti ruukkitoiminta pääsi käyntiin Isonvihan (1713-1721) jälkeen. Raudan valmistuksessa tarvittiin hiiliä, joita poltettiin ensin miiluissa, sittemmin hiiliuuneissa, jotka tosin rakennettiin vasta 1800-luvulla. Miilupolttoa hoitivat aikanaan paikalliset talonpojat, ja se oli jokseenkin sotkuista puuhaa. Muualla kertomuksessa ei hiilenpolttajasta kerrota. Olisiko hän ollut tarpeen, jotta saatiin dramatiikkaa lasten myöhempiin kertomuksiin Hornasta? 1800-luvulla eläneenä Z. Topeliuksella oli epäilemättä tietoa lounaisen Suomen rautaruukeista ja niiden toiminnasta.

 

Kreeta tavataan seuraavan kerran kertomuksessa kuningas Kaarle XI:n Ahvenanmaalle suuntautuneesta hirvenmetsästysretkestä. Kreetasta on tullut Saltvikin seurakunnan kappalaisen, Johanneksen, puoliso. Kreivi Bernhard Bertesköld, joka myös saapuu paikalle, oli puolestaan sotinut Euroopan kentillä ja oman kertomansa mukaan hankkinut ei kaksi- vaan ainakin kolmekymmentä rakkautta.

 

 

 Seuraavassa käänteessä mustaa Jaanaa ollaan viemässä vesikokeeseen, jollainen oli käytössä sen selvittämiseksi, oliko noidaksi syytetty oikea noita vai ei. Noitavainot olivat tuohon aikaan levinneet keskisestä Euroopasta pohjolan perille. Koska huhut mustan Jaanan noituudesta olivat vahvoja, oikeus katsoi, että epäilty oli alistettava tähän pettämättömään testiin. Kyseessä oli siis koe, jossa tutkittava saattoi vain hävitä. Uskottiin nimittäin, että noidat eivät huku. Jos tutkittava hukkuisi veteen, hän oli viaton, joskin kuollut, jos taas pysyisi pinnalla, hän olisi noita, joka myöhemmin poltettaisiin roviolla.

 

 

 

Kun Jaanaa tuodaan vesikokeeseen, hänen alkuperänsä käy selväksi. Hän on kotoisin Baijerista ja katolilainen, minkä hän kertoo Turun tuomiokirkon eteisessä luterilaiselle piispa Gezeliukselle.

 

Jaana heitetään kevättulvassa voimakkaasti virtaavaan Aurajokeen. Ensin hän uppoaa, sitten hänen päänsä ilmaantuu pinnalle vastavirrassa, mutta uppoaa taas. Tässä vaiheessa testin tekijät joutuvat empatian valtaan ja käyvät pelastamassa Jaanan vedestä.

Kun vesikokeen tulos oli jäänyt jokseenkin epäselväksi, Jaanan asiaa puitiin Turun hovioikeudessa. Siellä kuultiin mitä mielikuvituksellisimpia todisteluja siitä, mitä kaikkea Jaana olisi tehnyt noitavoimillaan. Kysyttäessä hän kertoi antaneensa hyödyllisiä neuvoja paikkakuntalaisille taloudenpidon ongelmissa. Lopulta kutsuttiin todistajiksi lapsia, jotka kertoivat hurjia tarinoita siitä, miten Jaana oli vienyt heitä Hornaan. Viimeksi kuultiin niitä kolmea lasta, jotka Jaana oli yrittänyt pelastaa heidän eksyttyään metsään. Nämä kertoivat, että Jaana oli heidät houkutellut majaansa, missä paholainen irvisteli pääkallon muodossa, heille tarjottu ruoka oli muuttunut madoiksi ja lopulta paholainen itse saapui toisen noidan kanssa tupaan.

Tuohon aikaan psykologiasta ei paljon tiedetty, eikä lasten kertomusten todenperäisyyttä kukaan asettanut kyseenalaiseksi. Turun yliopisto oli perustettu jo 1640, mutta siellä professorit opettivat teologiaa, jumaluusoppia ja jumaluusoppia, kreikan ja heprean kieliä, lakioppia, fysiikkaa ja kasvioppia, matematiikkaa, valtio-oppia ja historiaa sekä lääketiedettä ja anatomiaa. Kun Jaana kuuli, että lapsetkin olivat häntä vastaan, hänen mielensä murtui ja hän tunnusti syyllisyytensä noituuteen. Hovioikeuden asessori Olavi Wallenius vaati syytetylle mielentilatutkimusta, mutta siihen oikeus ei suostunut. Vielä hovioikeus päätti, että Jaanan olkapäistä pitää etsiä noidan merkkiä. Sellainen löytyikin, kaksi ristikkäistä viirua, oikeasta olkapäästä. Niinpä hovioikeus 10.9.1671 tuomitsi mustan Jaanan noitana roviolla poltettavaksi.

 

 

Kun Jaana odottaa tuomiotaan Turun linnassa, hänen luokseen saapuu vanha Mainiemen vouti, Aatami, joka yrittää saada Jaanan paljastamaan aarteen, joka hänellä väitetään olevan kätkettynä. Jos Aatami saisi paikan tietää, hän järjestäisi Jaanan vapaaksi. Jaana ei voudin ehdotukseen suostu. Pian tämän jälkeen vankikammioon saapuu voudin tytär, Kreeta, joka oli tullut Jaanaa pelastamaan. Kreeta antaa tälle kultarahoja ja vaihtaa vaatteita Jaanan kanssa. Vartijoille piti antaa kullekin kultaraha käteen. Näin Jaana pääsi ulos linnasta ja kreivi Bernhard Bertelsköldin laivalle, jonka oli tarkoitus purjehtia Ahvenanmaalle, mistä oli jatkoyhteys Danzigiin. Sieltä Jaanalla olisi mahdollisuus hakeutua vanhalle kotiseudulleen Baijerin Augsburgiin.

Viimeisen kerran mustan Jaanan nimi sukeltaa esiin kertomusten neljännessä osassa. Siinä kerrotaan taikakalusta, jonka kreivi Bernhard Bertelsköld oli saanut Jaanalta. Kyseessä oli nuora, jossa oli kolme solmua. Alkuaan solmuja oli ollut kolmetoista. Kun se, jolla oli nuora hallussaan merimatkalla, avasi solmun, hän sai hyvän purjetuulen itselleen. Toisen solmun avaamalla tuuli yltyisi ja kolmannen solmun avaaminen tuottaisi myrskyn ja lumisateen vaikka keskellä kesää. Nuora on kartanonvouti Pietarin pojan, Eliaksen, hallussa. Tämä taikakalu pelastaa nuoren Eliaksen, joka oli etsintäkuulutettu kapinoinnista venäläisiä vastaan.

Tuhti tohtori myöntää, että Välskärin kertomukset jäi tällä(kin) erää lukematta alusta loppuun, joskin tarinat on kirjoitettu mukaansatempaavasti. Painettua kirjaa ei löytynyt lähiseudun kirjastoista ja PDF-tiedoston selaaminen on melko työlästä. Se etu bittiversiossa on, että siinä voi tehdä hakuja, joilla pystyy melko hyvin seulomaan, missä kertomusten osissa mustasta Jaanasta ja häneen liittyvistä henkilöistä kerrotaan. Edellä oleva on siis hakujen ja selailun tuottama näkemys mustan Jaanan tarinasta. Jään mielenkiinnolla odottamaan elokuvan ensi-iltaa.



Isoholman saaren pohjoiskärki Teijon laskettalukukkulan laelta nähtynä, takana Kemiönsaaren pohjoisosaa.



Mökkejä Teijon rinteessä. Näistä tuskin kumpikaan esittää Jaanan majaa. 1600-luvulla mökkejä ei paljon maalattu, ja oikeanpuoleinenkin rakennus on liian siisti.