keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kesäkurpitsaraastepihvejä


Kesä on ollut satoisa. Kesäkurpitsaa on taas enemmän kuin kukaan kerkeää syödä. Lähinnä maanpeitekasveiksi istuttamani taimet tuottavat lämpimän syksyn vuoksi satoa edelleen enemmän, kuin välttämättä ehditään syödä. Tämä taitaa olla melko yleinen ongelma kesäkurpitsan viljelijöiden keskuudessa.
 

Täytettyä kesäkurpitsaa on syöty. Sitä ei kuitenkaan jaksa ihan aina, vaikka täytteitäkin voi vaihdella. Paistetut kesäkurpitsaviipaleet syntyvät pienistä, tuoreista yksilöistä. Lisukkeeksi jogurtti- tai tomaattikastike, mainio kesäruoka. Meillä tahtoo olla ongelmana, että kun kurpitsan huomaa, se on jo liian iso viipaleina paistettavaksi.
 

Mutta raastetta syntyy vaikka minkälaisesta kurpitsahalosta. Kaikki epämuodostuneet yksilöt kelpaavat myös tähän ruokalajiin. Raastepihvit tunnetaan brittikokki Gordon Ramsayn ansiosta klassikkona, josta voi tehdä omia muunnoksiaan sen mukaan, mitä tykötarpeita sattuu olemaan.

Videolla minulla on kolme isoa kesäkurpitsaa, mikä osoittautui varsin kunnianhimoiseksi määräksi. Oikeasti taikinaan mahtui noin puolet tästä määrästä eli 1,5-2 kg raastetta. Maustevihanneksia voi laittaa enemmän tai vähemmän. Jos ei pidä jostain lajista, sen voi huoletta jättää pois. Jossain reseptissä suositellaan myös pinjansiemeniä. Niitä meillä ei ole käytetty. Ehkä voisi kokeilla sitäkin versiota.

Fetajuusto antaa vähän happamuutta ja kiinteyttää pihvejä. Määrä ei ole kovin tarkka. Puoleentoista kiloon kurpitsaa laitoin kaksi 200 g:n fetapalaa. Koska meillä kasvaa pihalla sekä tilliä että persiljaa, viimemainittua aivan villisti, niitä tuli taikinaan melko reippaasti. Valkosipuli ei ole välttämätön. Tavallista sipulia kannattaa käyttää, joko raakana tai paistettuna. Videoannokseen laitoin nipun salaattisipulia saksilla pätkittynä. Alkuperäisohjeen mukaan kananmunia olisi laitettu tähän raastemäärään yhdeksän. Itse tyydyin kolmeen, mikä riitti sitomaan taikinan. Jauhoa laitetaan kohtuullisesti, niin että se sitoo nestettä, jota raasteesta tahtoo irrota, vaikka sitä kuinka valuttaisi. Ei kuitenkaan niin paljon jauhoa, että syntyy vaikutelma lettutaikinasta. Mausteista mustapippuri on must. Meillä on laitettu myös paprikaa, josta osa voi olla vähän polttavaakin.

Olennaista on valuttaa raaste hyvin. Itse olen laittanut kunnon painon raastekeon päälle ja odotellut vähintään pari tuntia, mielellään pitempäänkin. Suola irrottaa nestettä. Sitä ei pidä laittaa liikaa, koska juustossakin on suolaa. Jos kesäkurpitsat on isoja ja olleet varastoituina pitempään, niistä häviää makeus. Silloin taikinaan voi laittaa hiukan sokeria. Vastapoimittuun kurpitsaan sokeria ei tarvita.

Pihvit voi paistaa pannulla tai lettupannulla. Meillä on toistaiseksi käytetty paistinpannua. Monet tämän ruokalajin ystävät paistavat pihvinsä uunissa. Se onnistuu varmaan, kun laittaa pellille leivinpaperia, siihen vähän öljyä ja hiukan öljyä myös pihvien päälle ja pelti uuniin. Öljyn kanssa ei tarvitse kitsastella, koska vihanneksissa ei ole rasvaa.

Kuumalla pannulla paistaessa pihveistä tulee melko tummia. Mutta samalla pinta kiinteytyy niin, että pihvit on helpompi kääntää. Toisen puolen voi paistaa miedommalla lämmöllä, jos haluaa. 3-5 minuuttia per puoli pihvin paksuudesta riippuen riittää kypsentämään pihvin sisuksen, ainakin jos raaste oli hienoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti