Tekir kirjoittaa isukille

Hei isi!
Kirjoitan näin isänpäivän kunniaksi, vaikka emme olekaan koskaan tavanneet emmekä varmaan tapaakaan. Sitä paitsi tapaamisemme saattaisi olla korkeintaan välinpitämätön silmäys puolin ja toisin tai sitten raivoisa reviiritaistelu.



Ensimmäinen päivä uudessa kodissa.

Kissat eivät tietenkään osaa kirjoittaa, mutta minun kanssani asuu pari ihmistä. Tukevahko naisihminen sanoo itseään tohtoriksi. En tiedä, mitä se merkitsee, mutta luulen, että sellainen osaa kirjoittaa. Miesihminen kyllä selvästi on kalamies. Se on hyvä juttu. Minulle maistuu nykyään silakka sekä kypsennettynä että raakana. Ahventa täällä on myös saanut syödäkseen, vaikka ihan viime aikoina vähemmän kuin kesemmällä. Kyllä se naisihminenkin saa pöperöä pöytään. Se on taitava availemaan purkkeja ja pussukoita, joista ilmestyy ruokaa.

 

 

 Täällä kodissani asuu myös toinen kissa. Sen nimi on Mirri. Mirri on mielestäni tyttöjen nimi, ja se taitaa ollakin tyttökissa. Ihan ensin Mirrillä oli oma koti. Kävin siellä usein, mutta Mirristä se ei ollut kivaa. Se sähisi ja murisi, mikä kissojen kielellä tarkoittaa kai, että pitäisi pitää enemmän etäisyyttä. En oikein tiedä, kun äiti ei käyttänyt sellaista kieltä. Olen antanut Mirrin muuttaa tänne meille. Enää se ei niin sähise, mutta ei se oikein halua leikkiäkään. Minusta olisi kiva leikkiä kisupainia, mutta jos kosken Mirriin liian innokkaasti, niin se läppäisee käpälällä. Kerran se taisi antaa ihan kunnon selkäsaunan. Mutta en muista sitä kovin hyvin, joten kokeilen aina uudelleen, olisiko se leikkituulella.



Aina kannattaa vähän kokeilla.

Mutta vain vähän.



Ja minä sentään muotoilin tämän tuolin.




Täällä nykyisessä kodissani on sisällä kaikenlaista virikettä ilokseni. Täällä on lattioilla usein mukavan pehmeitä kasoja, joitten päällä voi lepäillä. On täällä pari nojatuoliakin, joissa voi nukkua. Toisen muotoilin omaan makuuni sopivammaksi. Se toinen on vähän kiistanalaista omaisuutta. Mirri tahtoo vallata sen omaksi nukkumapaikakseen. Lattialla on myös paperipalloja ja leikkihiiriä, joita voi käyttää virikkeinä, jos sisällä alkaa pitkästyttää. Joskus naisihminen ottaa esiin laitteen, josta tulee punainen valopiste lattialle. Tiedän, että se tulee siitä laitteesta, mutta on vastustamattoman kiehtovaa ajaa sitä takaa.



Rankkaa on juosta punaisen valon perässä.



Tästä tuolista aina pitää neuvotella.

Sitten täältä pääsee ulos. Se oli alkuun vähän ihmeellistä, kun äidin kotona oltiin vain sisällä. Ensin en oikein tiennyt, voiko siihen vihreään todella mennä kävelemään. Kokeilin sitä yhden päivän varovasti tassulla. Mutta sitten huomasin, että sinne tosiaan voi mennä.



Outo ulkomaailma.

Nyt myöhemmin olen löytänyt myös sireenipensaat. omenapuut ja männyt. Sireenipensas näytti olevan Mirrin juttu, mutta halusin tietysti kokeilla sitä. Ja pääsinkin pitemmälle kuin Mirri, vaikka se oli silloin iso kisu minuun verrattuna. Mirri pitää omanaan myös yhtä omenapuuta, jossa on lintupönttö. Se menee pöntön päälle istumaan ja luulee olevansa koko puun kuningatar. Mutta minähän kiipeän yhtä korkealle! Männyt on tooodella isoja puita. Olen kiivennyt vähän matkaa mäntyyn, mutta en oikein tiedä, miten korkealta päästään alas, joten olen mennyt vain sen matkaa, että uskallan hypätä maahan.

Kiipeän sireenissä pitemmälle kuin Mirri.

Mirri esittää omenapuun kuningatarta.



Männyt on isoja puita.

Olen kasvanut aika paljon. Olenhan jo yli 5 kk vanha. Se nainen punnitsi minut tänään, 3.6 kiloa. Taidan painaa saman verran kuin Mirri, vaikka se voi vielä näyttää minua isommalta. Mirrillä on hirveän tuuhea turkki. Se ei välitä paljon kylmyydestä eikä sateestakaan. Ollaan ruvettu tulemaan juttuun ainakin ruokakupilla. Kun kummallakin on oma, niin ei tarvitse rähinöidä. 

Mirri on kantanut pihalle pieniä eläimiä, joilla on ohut häntä. Ne on kuulemma joko hiiriä tai myyriä. Joskus se on tuonut siivekkäitä, jotka ovat lintuja. Ne ovat kaikki olleet kuolleita. Eläviä lintuja näkee ikkunasta. Minun on pakko säkättää niille. Ensin leikin niillä Mirrin tuomilla otuksilla, mutta huomasin sitten, että niitä löytyy maastosta elävänäkin. Minä en viitsi kanniskella niitä mihinkään. Leikin aikani ja sitten syön, jos on nälkä.

Ensimmäinen oma saalis 20.10.2013

Näin urosten kesken kertoisin, että minusta on tulossa iso poika. Se tohtorinainen väittää, että toinen kivekseni on jonkinlainen nappula, joskus se sanoo näppyläksi. Toisesta se ei puhu mitään. Mutta luulen, että molemmat ilmestyvät paikalle aikanaan, kunhan tästä vielä kasvan.

Iso poika, Tekir.

Kotonani asuvat ihmiset valokuvaavat ja videoivat lähes kaiken, mitä teen. Minusta sillä ei ole kauheasti väliä, vaikka joskus salamavalo häikäisee. Mirri taitaa kyllä olla varsinainen linssilude. Laitan tähän lopuksi pikku kokoelman kuvista ja videoista, joita minusta on otettu täällä uudessa kodissa asuessani.