Sieniretki marraskuussa

Kuluvana vuonna kesä oli täällä Lounais-Suomessa kuiva kuten syksykin, joten sieneen ei ole tarvinnut lähteä. Siinä säästyi isolta joukolta hirvikärpäsiä. Marjaretkilläni en nähnyt yhden yhtä tattia. Muutama vuosi sitten oli se suuri tatti-invaasio. Sen veroista ei ole nähty, mutta ei oikein sitäkään, ettei mikään tattilaji nouse pintaan. Vanhoissa kantarellipaikoissa näkyi silloin tällöin joku yksinäinen kantarelli, mutta ei niin paljon, että niistä olisi oikein ruokaa saanut.

Nyt kai pitäisi olla alkutalvi. Se on ollut kesää sateisempi vaikka aurinkoisiakin päiviä on ollut kiitettävästi. Reilu pari viikkoa sitten oli pakkaspäiviä niin, että tienpinnat jäätyivät. Silloin todennäköisesti myös metsäsienet paleltuivat. Sen jälkeen on ollut kiitettävän lämmintä, joten päätettiin lähteä etsimään suppilovahveroita.

Mentiin vanhaan takuupaikkaan, joka on kivikautisen asuinpaikan takana. Pari vuotta sitten kävin paikassa tapaninipäivänä kollegan kanssa. Silloin oli ollut kova myrsky edeltävänä yönä. Lounais-Suomessa kaatui paljon puita. Metsässä ollessammekin kaatui yksi iso kuusi. Mutta sieniä löytyi hyvin.





Jo kesällä paikan ohi ajaessamme olimme kokeneet melkoisen järkytyksen. Se sankka, vanha kuusimetsä, joka oli sijainnut kivikautisella asuinpaikalla, oli poissa. Paikalla oli useamman hehtaarin hakkuuaukko. Muinaisesta asutuksesta muistutti alueella yksinään nököttävä taulu. Kesällä paikka oli melkoinen risukko, mutta nyt oli hakkuujätteet eli energiapuu korjattu pois, mikä helpotti kulkemista.

Sienipaikkamme on keski-ikäistä metsää, jossa on sammalikkoa ja sekä mustikan että puolukan varpuja. Nyt mustikanvarvuissa ei ole lehtiä, joten sienet näkyvät helposti varvikossakin.

Ilmeisesti tämä hyvä sienipaikka on useammankin henkilön tiedossa. Osalta alueesta oli selvästi poimittu sieniä hiljakkoin. Alkuun löysimme vain melko nuoria sieniä pieninä ryppäinä. Mutta kiertelemällä löytyi hyviäkin suppilovahveroesiintymiä.

Hakkuuaukkoa kulkiessa yritin tähyillä, olisiko vanhasta, isosta muurahaiskeosta jäänyt edes neulastihentymää näkyviin maassa, mutta ei. Metsäkoneet jyräävät maaston niin täydellisesti, että en pystynyt havaitsemaan mitään merkkiä vanhasta keosta. Muurahaisethan joka tapauksessa ovat joko tuhoutuneet tai muuttaneet muualle. Onneksi kalamies löysi sienimetsästämme uuden, komean keon. Ehkä jatkossa seuraan sen tapahtumia.

Metsästä palatessa jäätiin surullisina katsomaan sitä täystuhoa, mikä kivikautisella asuinpaikalla oli tapahtunut. Tietenkään museovirasto ei voi omistaa jokaista muinaismuistoaluetta. Mutta tämä paikka oli kivasti tien varressa. Siellä näki silloin tällöin koululaisia ja muitakin turisteja tutustumassa alueeseen. Maanomistaja taas ilmeisesti on tehnyt sen, mitä niin usein tapahtuu, jos metsässä kaatuu puita. Tuhohyönteisiä pelätään suunnattomasti - tai ainakin niin väitetään - ja koko loppumetsä "suojellaan" moottorisahalla.



Kotona inventoitiin saalis. Sitä oli kohtalaisesti. Pari hyväkuntoista kantarelliakin löytyi ja yksi orakas, luultavasti vaalea sellainen tai sitten ylikasvanut rusko-orakas. Koko satsista saa useammankin ruuan. Huomenna minulla on työpäivä, joten saaliin käsittely ja ruuanvalmistus jää myöhemmäksi. Keitto olisi yksi hyvä vaihtoehto. Tai jos kalamies hakee sopivaa kalalajia, niin sitten syödään sieniä kalan kanssa. Suppilovahvero tekee myös hyvää broilerille. Jotenkin broilerinliha saa aivan uudenlaisen makuvivahteen suppiksista. Siihen ruokaan kelpaa, tai oikeastaan on parempikin, kuivattu suppilovahvero.