Mustikkaa on kohtalaisesti. Paikoin marjat ovat vielä sen verran raakoja, että niitä on vaikea riipiä varsistaan. Poimuriin tahtoo jäädä oksanpätkiä ja sen seurauksena poimurin harava tukkeutuu, mikä taas hidastaa poimintaa. Marjat ovat kyllä maukkaita.
Viimeisimmällä reissulla käytiin entisellä sienipaikalla, joka nykyään on suurimmaksi osaksi hakkuuaukkoa. Alue, jota ei ole hakattu, kasvaa sekä mustikkaa että puolukkaa. Mustikat olivat jonkin verran kypsempiä kuin parissa aiemmin käymässäni paikassa. Reilun puolen tunnin saaliina oli pari litraa marjoja.
Kalamies kuvasi pääasiassa sinisiipiä. Sivutuotteena hän löysi yhden kantarellin, mikä oli melkoinen ihme. Kemiönsaarella on niin kuivaa, että pienemmät koivut kalliorinteillä alkavat kellastua.
Kun kalamies oli automme lähettyvillä kyyristyneenä kuvaamaan jotain pientä kohdetta, hän ihmetteli, kuka häntä heittelee kivillä. Kävi ilmi, että "kivet" olivatkin männynkäpyjä. Ne olivat kuluvan kesän satoa ja rikki revittyjä. Heittelijäkin paljastui. Se oli käpylintu, joka puuhasi auton viereisessä männyssä. Se ei paljon piitannut meistä, vaan touhusi omiaan. Käpyjä sateli melkoista tahtia.
Linnun kuvaaminen ei ollut aivan helppoa. Voisi jopa sanoa, että se oli haasteellista. Oli hyvin tuulinen päivä ja korkean männyn latvus heilui melkoisella amplitudilla. Lisäksi lintu kiipeili oksistossa vähän väliä etsimässä uusia käpyjä. Vain pari joten kuten kelvollista kuvaa saatiin. Nekään eivät riitä lajinmääritykseen, koska lintu ei suostunut esittelemään selkäpuoltaan. Mutta hauska tuttavuus silti.
Samoilla paikkeilla jouduin kerran minäkin käpypommitukseen. Tosin osasin jotenkin varautua siihen. Kuulin korkean männyn latvasta tikan hakkaamista. Käpytikka siellä naputteli käpyä auki ja syötyään siemenet heitti kävyn pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti