Vuorimunkin koti

Otsikko ei viittaa vuoren yksinäiseen erakkoon eikä vuorenrinteellä sijaitsevaan bead and breakfast -paikkaan, josta saa aamulla munkkirinkilöitä. Kyseessä on kellokasveihin kuuluva kaksivuotinen ruohokasvi, jonka kerran löysin meidän lähettyviltä kalliotasanteelta.

Ensimmäisen kerran osuin paikalle, kun keräsin metsämansikoita. Silloin näitä kasveja oli niin tiuhassa, että alue muistutti vaalean sinistä merta. Myöhemmin olen käynyt paikalla useinkin, mutta niin komeaa kukintaa en ole sen koommin nähnyt. Silloin en vielä tiennyt, että kasvi on rauhoitettu. Luulin sitä ensin itse asiassa purtojuureksi, vaikka kasvupaikka vaikutti oudolta, ja niin runsaasta kasvustosta poimin kukkia mukaanikin. Ne muodostivat varsin isänmaallisen asetelman juhannusruusujen kanssa. Välillä kasvit ovat olleet vähissä, mutta tänä vuonna löysin taas muutamia tiuhempia kasvustoja.

Metsämansikat ovat taas kypsymässä. Niitä oli mukava
napsia matkan varrella janon sammukkeeksi. Meiltä ei ole kovin pitkä matka tuohon vuorimunkkipaikkaan, mutta tie on sitä kivisempi. Se kulkee kalliorinteen reunaa, missä kasvaa paikoin koiranruusua, johon vaatteet tarttuvat. Sille voi juuri nyt antaa anteeksi, koska se kukkii niin kauniisti.

Vuorimunkin kotoa on aikojen kuluessa löytynyt muutakin kiinnostavaa. Alue sijaitsee meidän Sapelin talorivistön yläpuolella. Sitä on käytetty osin kaatopaikkana, kuten ennen vanhaan oli tapana, jos ei rojuja jaksanut raahata mereen. Siellä on laakea kuoppa, jossa on paljon kivenlohkareita ja seassa rakennusjätettä. Sieltä bongasin kerran saniaiskasvin, jollaista en ollut ennen tavannut. Tälläkin kertaa tapaamisemme oli hilkulla. Se kasvaa vain noin puolen neliön alalla. Muistin joltain käyntikerralta, että kasvupaikan läheisyydessä oli sähköjohtoa. Johtolangan turvin löysin etsimäni.

Minulla ei ole kirjallisuutta, jossa kerrottaisiin saniaiskasveista. Googlaamalla tulin siihen tulokseen, että kyse on tummaraunioisesta ja sen kallioversiosta. Siis kalliotummaraunioinen. Se on kohtalaisen yleinen lajissaan, ja yleiset kasvit on yleisimpiä harvinaisissakin paikoissa. Vähän samaan tapaan kuin tavalliset taudit on tavallisimpia myös eksoottisissa paikoissa. Jään vielä odottamaan biologiasiantuntijani, Inkerin, lausuntoa tässä kasviasiassa. Tautien suhteen olen kokemusperäisesti tullut siihen tulokseen, että flunssa on yleisin tauti myös kaukoidän matkailijalla.

Silakkapihvejä!

Silakkapihvit olivat lapsuuteni suurta herkkua. Niin ne ovat edelleen. Joskus niitä sai työmaaruokaloissa. Tuote oli yleensä aika kaukana lapsuuden silakkaherkusta, mutta paremman puutteessa niitäkin söi.

 

Pitkään itänyt haave kunnon silakkapihveistä toteutui, kun käytiin eräänä iltana silakkaongella Kasnäsin suunnassa. Saatiin saaliiksi 30 pienehköä silakkaa. Ne odottelivat yhteensä kolme vuorokautta kylmässä jääkaapissa. Sitten ne olivat sopivasti pehmenneet fileointia varten. Jotkut kypsyttävät vastapyydetyt silakat fileointikuntoon noin nelikymmenasteisessa vedessä. Se vie muutaman tunnin.

 

 

 

Silakkafileitä saa toki ostaa valmiina, mutta niissä kalan maku on yleensä melko laimea. Prosessointi kokonaisesta kalasta fileeksi vaatii niin paljon vettä, että maku katoaa. Toki valmisfileistä pihvejä saa. Mutta tosi herkku tehdään oikeista silakoista.

 

 

Silakan onginta on nykyään suosittu harrastus myös Helsingissä. Jos kala käy hyvin onkeen, saaliista jää helposti osa syömättä tuoreeltaan. Silloin kannattaa ehdottomasti fileoida silakat. Pihvien lisäksi niistä saa lähes loputtomasti ruokalajeja. Silakkarullat joko uunissa paistettuna tai raakakakypsytettynä mausteliemessä taipuvat moneksi, kun muuntelee tykötarpeita. Uusien perunoiden kanssa maistuu sillin tapaan valmistettu nahaton file, jonka voi upottaa monenlaiseen soosiin. Näin valmistetut kalat säilyvät hyvinä parikin viikkoa, joten ei tarvitse kyllästyttää itseään silakkaan yhdellä kertaa.

 

 

Saa nähdä, vieläkö silakka käy onkeen. Sitten tehdään ehkä - silakkapihvejä!

Tuomen ja sireenin välillä

Tänä kesänä suutarin loma olisi jäänyt toden totta lyhyeksi, jos se olisi ajoittunut tuomen ja sireenin kukinnan väliin. Kesä on suorastaan vyörynyt päälle, ja tuntuu, että kaikki kukkii samaan aikaan. Tuomen kukinta tuli ja meni. Sireenit aloittivat melkein samanaikaisesti ja alkavat olla mennyttä nekin.

Pihan luonnonvarainen kasvusto on lähes juhannuksen aikataulussa. Koiranputket ja heinäkasvit venähtivät parissa päivässä täyteen mittaansa ja ovat kohta kukkineet. Metsän puolella mustikat ovat paikoin raakileilla. Puolukat kukkivat.

Käytiin kesäkuun viidentenä päivänä Kasnäsissä tutkimassa silakkatilannetta. Laiturinnokasta tuli vain muutama silakka kalamiehen litkaan. Mutta kaunis kesäpäivä oli houkutellut paljon veneitä vesille. Ja yhteysalusliikenne toimii tietenkin säästä riippumatta.

Kasnäsistä siirryttiin toiseen paikkaan, mistä silakkaa nousikin mukavasti. Kalapaikka oli aurinkoinen kallioranta. Yleensä näihin aikoihin ollaan meren äärellä toppatakit päällä. Tällä kertaa vaatetukseksi riitti t-paita ja sortsit. Niin lämmintä on ollut koko toukokuun, että mereltä puhaltava tuulikin oli lämmin. Tuli lähes välimerellinen olo lämpimällä kalliolla istuessa. Yksi ahvenkin kävi onkeen. Sen saivat kissat syödäkseen. Silakat saivat jäädä tällä erää jääkaappiin. Jos hyvin käy, saadaan silakkapihvejä, kunhan kalat pari päivää ”kypsyvät” niin, että ruodot irtoavat.