keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Puolukoita!

 




Puolukkaa on ollut varsin mukavasti. Tuhti tohtori on käynyt pariin otteeseen marjassa ja satoa on kertynyt kohtalaisesti. Kemiönsaarella ei ole sellaisia laajoja mäntykankaita kuin Sisä-Suomessa. Pieniä mäntymetsälaikkuja löytyy avokallioiden liepeiltä. Jos marjaa on hyvin, tällainen metsälaikku kyllä riittää yhden marjaretken tarpeisiin.
  
 

 
Syyskuun alku on ollut enimmäkseen varsin lämmin. Viimeisimmän marjaretken aikaan 11.9.2012 lämpöä oli parikymmentä astetta ja sää oli aurinkoinen. Kuluneen kesän aikana tällaisista lämpötiloista saatiin nauttia harvemmin.
 
Marjastuksen lomassa sain ihailla käpytikan puuhia. Se oli hyvin korkealla isossa männyssä. Ensin ihmettelin, mikä tikka siellä puuhaa ja mitä. Mutta käytös sen paljasti. Kun tikka oli aikansa hakannut, männystä putosi käpy. Siis kyseessä oli käpytikka, ja se oli kiilannut kävyn oksanhankaan. Sitten se hakkasi sen auki päästäkseen käsiksi siemeniin.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti