tiistai 9. heinäkuuta 2019

Baltic Jazz 2019

Olen pitkään pitänyt blogitaukoa, koska hopeametallin työstö on vienyt aikaa. Mutta nyt osuin taas Taalintehtaalle Baltic Jazzin aikaan. Kävin lauantaipäivänä katsomasssa, mikä oli tunnelma. Viimeksi käydessäni väkeä oli paljon ja meno sangen innostunutta.


Varjoisalla puistonpenkillä ei ole ketään. Taustalla oleva ruusupensas ei luultavasti ole kurttulehti, joten se varmaan nähdään paikalla vielä ensi vuonnakin. 
Autoja on silti vähän joka paikassa. Tässä on pysäköity entisen terästehtaan konttorin taakse.
Tällä kertaa oli menossa lauantain puistokonsertti, joka oli maksullinen. Parempina aikoina tämä konsertti on ollut ilmainen. Maksusta huolimatta paikalla oli melkoisesti väkeä. Soittolavaa ei ihan nähnyt tien varresta, mistä kuvasin tapahtumaa, mutta pari soittokuvaakin sain.

Yleisöä puistojazzeilla. 

Melkein tungosta puistojazzeilla.

Pianisti puiden varjossa.

Orkesteri puiden  varjossa.

Jazzkatu oli järjestetty vähän eri tavalla kuin viimeksi käydessäni. Nyt myyntikojut olivat rannan puolella ja vanhojen satamarakennusten edessä oli kulkuväylä, josta pääsi mm. lipunostopaikkaan. Myyntiä oli kahdessa rivissä satama-altaan vieressä. Siellä näkyi paikallisia yrittäjiä ja vähän muitakin. Tavanomaista krääsäkauppaa oli enemmän vierasvenesataman päässä. Myös ns. kauppatorilla oli sekä tavanomaista torikauppaa että paita-, sandaali- ja hattukauppaa.

Jazzkatua.
Myyntitelttoja ei ollut aivan tungokseksi asti.

Jazztoimistosta olisi saanut lippuja. Haukkalennokki estää lokkeja pääsemästä konserttiin.


Välipalaa tehtaan varjossa.

Rantateltassa on myös järjestetty konsertteja. 

Turkiksia ja neuleita on saatettu tarvita tänä kesänä. 

Paikallinen yrittäjä Ceracon myy valmistamiaan keramiikkatuotteita. Yrityksellä on myös majatalo lähellä keskustaa Sapelintien alkupäässä. 


Aiemmin suljettua aluetta on ollut vähän enemmän. Koko entisen kunnantalon editse kulkeva katu on ollut kiinni. Nyt sulku oli vain kadun loppupäässä. Kunnantaloa on tyhjennetty. En ole kuullut mitään sen kohtalosta. Alko ja apteekki ovat siirtyneet toisiin tiloihin, uudempiin liikerakennuksiin. Tiedän, että vielä muutama vuosi sitten talossa toimi Kemiönsaaren kotipalvelun yksi tukikohta. Työntekijät valittivat huonoa ilman laatua. En tiedä, onko se tukikohta siirretty.

Kylän keskustan torillakin on vilskettä.

Jazzkadun toinen pää oli suljettu vain entisen kunnantalon kohdalta.
Jazzviikonlopun sää näytti alkuun varsin vaihtelevalta. Edeltävän viikon keskipaikkeilla oli luvassa sadetta lauantaiksi. Se olisi ollut lähes katastrofi. Puistoon tuskin olisi kovin moni hakeutunut – ainakaan rahalla, vaikka olisi minkälainen jazzystävä. Onneksi sää muuttui, ja koko viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin. Vasta sunnuntaina, kun järjestelyjä purettiin, tuli vähän vettä.

Vanhat hiiliuunit ovat paikallaan. Syyskuun alkupäivinä todennäköisesti järjestetään keskiaikamarkkinat, jolloin hiiliuunien alue on keskipisteessä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti