Aila-tattimyrsky

Ollaan eletty syyskuun puolenvälin ohi.Oli Ailan nimipäivä, mistä sai nimensä myrsky, joka pyyhkäisi läntisen ja eteläisen Suomen yli. Meillä lounaassa myrsky ei ollut pahimpia, mitä on nähty. Kovia tuulenpuuskia esiintyi, mutta sähkökatkoilta ja pääasiassa muultakin riesalta selvittiin. Meidän pihan korkein mänty teki melkoisia taivutuksia, mutta pysyi pystyssä, kuten niin usein ennenkin. Männyistä putoili oksia. Niitä saadaan kerätä vielä pitkään.

Kalamies ehdotti, että lähdettäisiin katsomaan, onko sieniä ilmestynyt. Syyskuun toisen päivän jälkeen Taalintehtaalla on satanut enemmän kuin kesä-, heinä- ja elokuussa yhteensä Kaikkiaan sademäärä on noin kaksinkertainen koko kesään verrattuna. Käytiin viikko sitten katsastamassa vanhoja sienipaikkoja, mutta lehmäntatti oli ainoa laji, jota löytyi.

Nyt lähdettiin ilman erityisiä odotuksia paikkaan, josta on joskus löytynyt paljon herkkutatteja. Ensimmäinen este matkaan lähdölle tuli Sapelintien päässä. Tielle oli kaatunut puu. Ehkä oltaisiin kahdestaan saatu se syrjään, mutta kun on toinenkin reitti, ei viitsitty ruveta repimään selkäämme. 

Sapelintien katkaissut kaatunut mänty

Ajettiin Söderlångvikin kartanon ohi. Ensin en muistanutkaan vanhaa tattipaikkaa, mutta kun tultiin sen metsätien risteykseen, muistin yhtäkkiä, että sieltä oli kerätty suuriakin määriä herkkutatteja. Sinne siis.

Ailan tuhoja metsässä

 

Kalamies jäi kiertelemään tien varsia. Minä lähdin metsään, jossa on sellaisia kuusitiheikköjä, ettei metsän pohjassa kasva lainkaan sammalta. Tatit pitävät niistä paikoista. 

Minulla oli mukanani melko suuri kori. Ensimmäiset herkkutatit osuivat silmään jo tien varressa. Kun olin kiertänyt suunnilleen puolet alueesta, jossa näitä kuusitiheikköjä esiintyy, korini oli niin painava, että piti lähteä takaisin. Koriin ei olisi kovin paljon enää mahtunutkaan, mutta sen raahaaminen epätasaisessa metsämaastossa alkoi vaatia voimia. 

Melkein kaikki löytämäni sienet olivat herkkutatteja.Kärpässieniä oli jonkin verran. Muutama haaparousku ja jokunen muu sieni näkyi siellä täällä, mutta päälaji oli ehdottomasti herkkutatti. Ne olivat pieniä ja kiinteitä, todellista herkkua siis. Pari vanhempaa yksilöä osui kohdalle. Ne olivat varmaan nousseet suunnilleen niihin aikoihin, kun ensimmäisen kerran yritettiin löytää sieniä. Niiden muutaman löytämisessä olisi kyllä ollut melkoinen turha vaiva. Mutta tällä erää herkkutatteja oli niin valtavat määrät, että saattoi astua tatin päälle, kun kääntyi ottamaan seuraavaa näkemäänsä yksilöä. 

Ensimmäinen saalis

Ajateltiin lähteä pois, kun minun iso korini oli täynnä. Mutta sitten päätettiin katsoa vielä samaa paikkaa vähän eri kulmasta. Minä menin taas metsään, vähän pienemmän korin kanssa tällä erää. Huomasin, että oltiin tultu paikkaan, jossa olin jo käynyt. Näin paikkoja, joissa oli tattien puhdistamisesta jäänyttä valkoista jätettä. Mutta kaikesta huolimatta tatteja löytyi melkein samaan tahtiin kuin ensimmäisellä kerralla. Kuusitiheikkkö on vähän hämärä paikka. Tummien tattien erottaminen tummasta neulasten peittämästä maasta on vähän vaikeaa. Mutta kun tarkkaan katselin, sain taas korini täyteen.

Ailan tuoman reippaan pohjoistuulen etu oli se, että hirvikärpäsiä oli vähän. Näin metsässä sorkkaeläinten käyttämän reitin, jossa muutamakin suurehko eläin oli liukastellut märässä maastossa. Mutta koko useamman tunnin reissun hyönteissaalis oli noin viisi hirvikärpästä. 

Metsästä pois lähteminen oli taas oma lukunsa. Olen muutamankin kerran tehnyt ns. 180 asteen virheen. Toisin sanoen olen luullut käveleväni sinne, mistä on tultu, mutta mennytkin täsmälleen päinvastaiseen suuntaan. 

Tällä kertaa maamerkkinä piti olla puupino metsätien varressa. Mutta en nähnyt mitään sellaista. Lähdin siis kulkemaan tietä pitkin löytääkseni pinon. Siinä tuli vanha virhe. Kävelin tietä pitkin väärään suuntaan melkoisen matkan. Mietin, että olisin metsässä kulkenu väärään suuntaan ja osunut jollekin toiselle metsätielle. Niitä on melko paljon. Ajattelin sitten, että ennen pitkää tulen Söderlångvikin kartanolle. Mutta tie menikin sieltä poispäin. Yritin tarkkailla tuulen suuntaa, joka oli pohjoisesta. Kellon, auringon ja tuulen suunnan perusteella päättelin, että olin menossa väärään suuntaan. Viimeinen tikki oli se, kun tien varressa pylväiden varassa kulkevat johdot rupesivat harvenemaan. Kun jäljellä oli enää yksi, päättelin, että olen jossain peräkylillä. 

Lähdin takaisin päin. Kalamies ajoi autoa ja soitteli torvea. Torven äänen tarkkaa paikannusta haittasi kova tuuli. Että toistemme löytäminen ei olisi ollut liian helppoa, taskupuhelimeni lataus oli lähes lopussa. Soittelin muutaman kerran hyvin lyhyeen. Lopulta kuulin auton torven melko lähellä ja pian näkyi autokin. 

Tulipa jonkinmoinen lenkki, mutta palkintona oli kilokaupalla ykkösluokan herkkutatteja. Illan mittaan sain melkein kaikki puhdistetuksi. Laitoin suurimman osan kuivumaan. Osasta tein tattirisottoa, joka oli kyllä maittavaa. Sipuleitakin oli omasta takaa. Nostin kalamiehen keväällä istuttamat sipulit pari päivää sitten, joten ruoka-aineet olivat valmiina. Riisiäkin löytyi kaapista. Risotto oli tosi herkullista. Siinä oli pääraaka-aineena tatit. Sipulia oli kohtalainen määrä. Riisiä laitoin vain sen verran, että ruokaa saattoi kutsua risotoksi. 

Saa nähdä, jaksetaanko vielä toinen samanmoinen reissu - toivottavasti ilman ylimääräistä lenkkiä. 

Illalla puhdistin tatit ja viipaloin niitä kuivumaan sen lisäksi, että tein risoton. Tateissa oli sekä koko että muotovalikoimaa. Kaikki herkullisia, kiinteitä yksilöitä. Vain muutamassa olivat sienisääsken toukat päässeet mellastamaan.

Kokovalikoimaa

Muotovalikoimaa 

Tattikaveruksia