lauantai 25. toukokuuta 2013

Huutokauppa on kesän merkki

FNsteel, jonka toiminta loppui viime vuonna, ajetaan nyt toden teolla alas. Viimeinen lopun merkki oli irtaimiston huutokauppa, joka järjestettiin 25.5.2013. Tarjolla oli kaikkea mahdollista ja lähes mahdotontakin maan ja taivaan välillä.

Oli astiota, toimistoirtaimistoa, työkaluja, työvaatteita, kirjoja, karttoja, ilmakuvia ja esineitä, joiden käyttötarkoitusta oli maallikon suhteellisen vaikea päätellä. Paikallinen Ilmoituslehti esitteli laitteen, joka lähinnä muistutti Bonk-esinettä. Toimituskunnan arvaus sen käyttötarkoituksesta oli jonkinlainen mittalaite, jolla on seurattu sulan rautamassa lämpötilaa. Oli mikä oli, laite seisoi paraatipaikalla huutokauppahallin ovella.

Kauppa näytti toimivan niin, että yleisö kulki varastoon viritettyjen näyttelypöytien ja -hyllyjen seassa. Kukin poimi itselleen mieluista ostettavaa, joka sitten toimitettiin meklarille ensimmäisen tarjouksen kera. Itse hakeuduin paikalle, kun luin paikallislehdestä, että tarjolla oli Th. Svedlinin kirjaa, joka kertoo Taalintehtaan raudanvalmistuksen historiasta. Onnistuin löytämään eräästä kirjalaatikosta suomenkielisen laitoksen, kovakantisen ja hyväkuntoisen. Tarjosin kympin, jolla kirja siirtyi omistukseeni.




Muita kesän merkkejä ympäristössämme on bongattu kovasti. Kun saavuimme paikalle toukokuun alkupäivinä, talvi oli hädin tuskin loppunut. Niinpä kevätkukat nousivat nopeaan tahtiin esiin. Lumikellot, sinililjat ja kiurunkannukset olivat hyvässä vauhdissa alkukuusta. Melko pian tämän jälkeen kukkivat keltanarsissit, helmihyasintit, isommat hyasintit ja keltaiset tulppaanit. Näinä päivinä voi bongata valkonarsisseja ja punaisia tuppaaneja.




Säät ovat olleet edullisia hyönteisten kannalta. Mehiläiset olivat kovin innoissaan sinililjoista. Kimalaisia miellyttivät ennen kaikkea kiurunkannukset. Lisäksi kukkakärpäset pörräävät kaiken kukkivan kimpussa. Nokkos- ja sitruunaperhosia on näkynyt jonkin verran. Nyt alkaa olla liikkeellä myös erilaista kaali- ja lanttuperhosta sekä sinisiipiä.



 

 
Kalamies kerkesi juuri ja juuri siian ongintaan. Lämmin kevätsää lämmitti rantavedet nopeasti ja siiat kaikkosivat. Silakkaa käytiin kokeilemassa eräänä hellepäivänä Strömmassa. Kalastajia oli paikalla huomattavasti lukuisammin kuin silakoita. Kenellekään ei tuntunut silakka käyvän onkeen ja kalamiehet kaikkosivat hekin nopeasti muihin puuhiin.

Kissoilla on ollut kissanpäivät, vaikka ne eivät kovasti piittaa siiasta. Maalle tulon jälkeen Mirri murjotti minulle viikon. Minähän olen se ilkeä ihminen, joka pistää sen häkkiin ja kuljettaa autolla milloin minnekin. Mutta vapaus ja maalaiselämän ilot lopulta lepyttivät senkin. Tekir ehkä suorastaan pitää automatkailusta, mutta silkasta empatiasta sekin yrittää aina piiloutua, kun käy ilmi, että ollaan lähdössä jonnekin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti