Pegasoksesta pitkään

Viime aikoina on julkisessa sanassa taas keskusteltu terveydenhuollon potilastietojärjestelmistä. Nyt pitäisi päästä puusta – tai Pegasoksesta – pitkään. Toisin sanoen hakusessa tuntuu olevan julkiselle sektorille yhteinen järjestelmä, josta saisi jokaisen suomalaisen potilastiedot hätätilanteessa lähes Hangosta Petsamoon. Uuden järjestelmän tosin soisi tuovan mukanaan aika paljon muutakin.

Aivan ensimmäiset potilastietojärjestelmät muistuttivat tietokoneen ruudulle siirrettyä kirjoituskonetta, ja lopputuloskin oli kuin sähköinen versio vanhasta konekirjoitetusta potilaskortistosta. Sittemmin tekstintuotantoa on kovasti kehitetty asettamalla tekstin tuottajalle vaatimus tuotoksensa strukturoinnista. Ts. asioista ei voi kertoa mielivaltaisessa järjestyksessä, vaan ohjelma (etenkin Pegasos) vaatii äärimmäisen tarkkaa järjestystä, miten asiat esitetään. Silti, tai ehkä juuri siksi, edelleen suurin osa järjestelmistä tuntuu olevan suunnattomia tekstivarastoja, joista voi etsiä yksittäisen potilaan aikaisempia tapahtumia helpommin tai vaikeammin - tai vielä vaikeammin. Suuri osa ohjelmista tosin sisältää myös erilaisia raportointiosioita, mutta niiden käyttö vaatii yleensä, ellei korkeampaa matematiikkaa, niin ainakin omanlaisensa raportointilogiikan hallintaa. Oma luottamukseni raportteihin rapisi siinä vaiheessa, kun erään tietojärjestelmän raportointiosiossa ilmeni jokseenkin banaali virhe, joka sotki tulokset perusteellisesi.

Mutta miten tultiin siihen viidakkoon, jossa Suomen kaltaisessa pienessä maassa päästään analysoimaan jopa 15 potilastietojärjestelmän käytettävyyttä? Tähän vastaa professori Martti Kekomäki artikkelissaan ”Terveydenhuollon tuhansien tietojärjestelmien ihmemaa”. Hän kertoo, että 1990-luvulla terveydenhuollon keskushallinto oli hajotettu, ja tuolloin terveydenhuollosta vastanneet tahot pitivät hyödyllisenä antaa kilpailun hoitaa paras ratkaisu valtakunnalliseksi potilastietojärjestelmäksi. Valitettavasti kilpailusta ei seurannut yhden hyvän järjestelmän voittoa vaan monen pienen järjestelmän edelleen jatkuva kilpailu.(1)

Suomalaiset lääkärit ovat aikansa taistelleet järjestelmiensä kanssa ja lähteneet maailmalle katselemaan, miten asiat siellä on hoidettu. Yksi ongelma, jonka käsittääkseni ei pitäisi olla loppukäyttäjän ongelma lainkaan, on tosin jo hoidettu kotimaisin voimin, tosin vain paikallisesti. Kyse on siitä, että suurissa yksiköissä, kuten sairaalaympäristössä, loppukäyttäjä joutuu kirjautumaan erikseen jokaiseen ohjelmaosioon, jota käyttää. Esim. Helsingin kaupungin Haartmanin yhteispäivystyksessä pitää avata neljä tietokantaa ollakseen potilaiden hoitokartalla. Lisäksi tulee kuulemma e-reseptitietokanta, kunhan se saadaan toimimaan.(2) Savonlinnan keskussairaala oli päässyt yli tästä ongelmasta ja sai siitä yhdysvaltalaisen HIMSS:n (Healthcare Information and Management Systems Society) -järjestön tunnustusksen. Siellä käyttäjä vain kirjautuu järjestelmään, eikä hänen tarvitse välittää siitä, mikä osio kulloinkin on käytössä.(3)

"On katastrofaalista, miten epäsopivia työvälineitä järjestelmät ovat käyttötilanteisiin ja käyttäjien tarpeisiin nähden", sanoo terveydenhuollon tietojärjestelmien käytettävyydestä väitellyt tutkija, tekniikan lisensiaatti Johanna Kaipio Aalto-yliopiston käytettävyystutkimuksen ryhmästä.(4) Tämän voi useamman järjestelmän kokemuksella allekirjoittaa!

Suomessa julkinen keskustelu on enimmäkseen pyörinyt sen ympärillä, montako kirjautumista vaaditaan ja miten yksittäisen potilaan tietoja saadaan esiin, onko niitä helppo käsitellä ja huomauttaako järjestelmä yksittäisen potilaan kohdalla esim. lääkkeiden yhteisvaikutuksista. Toisin sanoen, on keskitytty kysymään, miten tehokkaasti järjestelmän avulla hoidetaan yksittäisen potilaan yksittäinen sairauskäynti, tärkeää toki tämäkin. Lisäksi tuntuu olevan juhlaa, jos järjestelmä tuottaa asiakirjoja, jotka ovat lopputuotteena saman näköisiä, kuin käyttäjä on tarkoittanut. Esimerkkinä e-resepti, johon ohjelmointivirheen vuoksi pääsi livahtamaan mahdollisuus, että lopullisessa reseptissä lääkeannos saattoi olla moninkertainen verrattuna siihen, mitä lääkäri oli alkuaan kirjoittanut.

Ammattipiireissä näkyy kyllä laajempaakin näkemystä. Sen sijaan, että tietokoneeseen ainoastaan säilöttäisiin se, mitä terveydenhuollon toimijat systeemiin syöttävät, järjestelmät maailmalla on saatu toimimaan vuorovaikutteisesti ja analysoimaan tietoa.

Tietokoneethan muistavat asioita paremmin kuin ihminen, ja kone voisi kertoa sujuvasti mm. erilaisista kontrollitarpeista. Työterveyshuollossa, joka on oma toimintakenttäni, tehdään paljon lakisääteisiä määräaikaistarkastuksia. Toistaiseksi yksikään näkemäni järjestelmä ei kerro uuden määräaikaistarkastuksen tarpeesta, puhumattakaan, että tekisi valmiita tarkastuskutsuja, vaan työterveyshoitajan luotettavin kumppani on edelleen pieni ruutuvihko.

Tietokoneet on mahdollista myös ohjelmoida yhdistelemään tietoja. Lisääntyvän kansantautimme, ylipainoisuuden, tietokone voisi analysoida, jos ihmisten paino- ja pituustiedot on syötetty järjestelmään. Ylipaino on monen muun kansantaudin riskitekjä, jota vähentämällä ehkäistäisiin pahempia seurauksia. Tietämällä, missä ylipaino piilee, voisi väestöstä vastaava terveydenhoitotiimi pyrkiä vaikuttamaan juuri tuohon ryhmään esim. kutsumalla erilaisiin painonhallintatalkoisiin. Samaa voitaisiin tehdä myös harvinaisempien tautien kohdalla ja kutsua ihmisiä keskustelemaan sairauksien hoidosta vertaisryhmissä.

Suomen Lääkärilehden arikkeli kertoo Kaiser Permanenten (KP) toimintaperiaatteista ja mm. sen potilastietojärjestelmästä. KP on Yhdysvaltain suurin vakuutustoiminnan ja palveluntuotannon yhdistävä terveydenhoito-organisaatio (n. 8 miljoonaa asiakasta). KP HealthConnect -järjestelmään on koottu kaikki potilaasta saatavilla olevat tiedot kuvantamistutkimuksista sairauskertomuksiin. Lisäksi se tarjoaa laadun ja kustannusten seurantatyökalun sekä sairaalan johdolle että yksittäisille lääkäreille. Palvelussa on myös potilaille suunnattu internetpohjainen osio, jossa he voivat tutustua omiin potilaskertomuksiinsa, nähdä tutkimustuloksia, tarkistaa lääkityksen, lähettää viestejä omalääkärilleen sekä varata vastaanotto- ja puhelinaikoja. Järjestelmä on vähentänyt vastaanottokäyntien määrää ja tehostanut lääkärintyötä. Kun osa asioista hoidetaan puhelimitse, säästyy mm. matkakuluja ja työstä poissaolon aiheuttamia kuluja. Lääkärin ja potilaan välinen viestintämahdollisuus KP HealthConnectissa parantaa ainakin diabetes- ja verenpainepotilaiden hoidon laatua.(5) Toki edellä kuvattu on harvinainen positiivinen esimerkki USA:n oloista. Tiettävästi sielläkään ei esim. kaikissa sairaaloissa ole vielä siirrytty tietokoneaikaan.

Tanskanmaalla ei kaikki ole ihan mätää. Tanskan IT-menestystarinan keskeinen toimija on ollut MedCom, terveydenhuollon viranomaisten, organisaatioiden ja yritysten yhteistyöelin. Merkittävin ero suomalaisiin tietojärjestelmiin nähden on prosessituki. Ohjelmisto tukee diagnostista päättelyä ja ehdottaa kullekin potilaalle diagnoosin ja hoitosuosituksen mukaisen hoitopolun. Kirurgit ovat olleet erityisen innoissaan standardoiduista hoitoprotokollista, jotka helpottavat heidän työtään. Ohjelmisto varmistaa, että potilasturvallisuuden kannalta tarpeelliset seikat on otettu huomioon. Lääkärin tekemä suunnitelma on samalla syöte sille, jonka vastuulla prosessin seuraava vaihe on. Kaikki kirjaaminen tapahtuu rakenteisesti. Lääkärin kirjaus on hyödyllinen hoitajille ja lääkärit löytävät hoitajien strukturoiduista kirjauksista tarvitsemansa tiedot.(6)

Ei käy kateeksi niitä ihmisiä, joiden vastuulle asetetaan Uuden Uljaan Potilastietojärjestelmän hankinta. Miten määritellä melko laajan ja heterogeenisenkin käyttäjäryhmän tarpeet jo pelkästään päivittäiskäytön näkökulmasta? Ja mitä kaikkea ohjelmistosta toivotaan saatavan ulos? Toivottavasti ei pelkästään pötköjä yksittäisten potilaiden kertomustekstiä – hienosti strukturoituna tosin – ja ehkä tietoja yksittäisten potilaiden lääkeaineinteraktioista. "Eilisen tietojärjestelmille voisi nauraa, elleivät ne olisi tätä päivää". Suunnilleen näin toteaa Duodecimin kolumnissaan Logican lääketieteellinen johtaja Janne Aaltonen.(7) Toivottavasti ei ylihuomenna tilata toissapäiväistä tietojärjestelmää.

Lähteet:

1 Kekomäki M. Terveydenhuollon tuhansien tietojärjestelmien ihmemaa. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 2011;127(23):2531-5

2 HS, Päätetyö ahdistaa lääkäreitä.16.7.2012

3 Ahlblad J, Merkittävä it-tunnustus Savonlinnaan. Suom Lääkäril, 21/2012; 67:1643

4 Sariola S. Tutkija kritisoi tankasti potilastietojärjestelmiä. Suom Lääkäril, 2011;33:3289

5 Utriainen J, Ryynänen O-P, Kaiser-Permanente, malliksi myös meille? Suom Lääkäril, 21/2012;67:1662 – 7

6 Nenonen M. Tanskassa tietotekniikka toimii. Suom Lääkäril, 7/2012 vsk 67,520 – 1

7 Aaltonen J. Terveyttä teknologialla. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim2010;126(1):98-9