Markkinaviikon sää oli epävakainen, mutta keskiviikkopäivä oli kaunis. Kalamiehen muijan piti hakeutua tutkimaan, mitä kalaherkkuja oli tarjolla.
Paljon on vettä virrannut Vantaanjoessa, kun olen edellisen kerran käynyt markkinoilla. Todennäköisesti se on tapahtunut viime vuosituhannen puolella. Muistikuvissani väkeä parveili myyntiveneiden ympärillä ja kauppaa tehtiin jokseenkin hartaassa ilmapiirissä.
Näinä päivinä kalakauppiaalta vaaditaan myös jonkinlaisia stand up -taiteilijan lahjoja. Useammatkin kauppiaat pitivät pienimuotoista showta, jolla houkuteltiin asikkaita ostamaan kaksi kalapurkkia kympillä ja leivät iltapalaksi.
Itse päädyin ostamaan pari purkkia maustekalaa. Ne olivat vuoden maustekalapalkittua laatua. Vielä ei ole maistettu, mutta mielenkiinnolla odotan, ovatko parempia kuin omamme, joitten tekemisestä tosin on mennyt muutama vuosi. Viime aikoina Kemiönsaarella ei ole saanut ostaa kilohailia. Troolarit vievät saaliinsa muualle, ja kalan hankkiminen merestä omin voimin on liian työlästä. Verkot pisäisi viritellä kauas ulkosaaristoon, eikä se enää ole oikein ekologistakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti