Kävellessä voi myös tutustua paikkakuntalaisten elämään. Bosporin ja Kultaisen sarven rannoilla on joka päivä vapaa-ajan kalastajia. Saaliit vaihtelevat sen mukaan, miten kalat ovat liikekannalla. Jotkin kalalajit kulkevat Välimereltä Mustalle merelle kutemaan. Joitain lajeja saa Istanbulin vesialueilta ympäri vuoden. Galatan silta, joka ylittää Kultaisen sarven lähellä sen yhtymäkohtaa Bosporin salmeen, on suosituimpia kalapaikkoja. Kultainen sarvi on Bosporin salmen lahti. Vielä viime vuosituhannen lopulla koko lahti oli kuin haiseva jätevesisäiliö. Kaupunki rakensi puhdistusjärjestelmän, ja nykyään vesi on kirkasta ja kalaa näyttää nousevan hyvin.
Bosporin rannoilla on paljon puistoja, joissa on lapsille leikkipaikkoja ja aikuisille kuntovälineitä. Viikonloppuisin puistot ovat ahkerassa käytössä. Kauniina päivänä puistoissa käydään piknikillä. Valitettavasti jälkien korjaaminen ei tunnu olevan sen paremmin hallinnassa kuin Helsingissäkään.
Pitempien matkojen kulkemiseen on runsaasti vaihtoehtoja. Taksi on suhteellisen edullinen vaihtoehto. Taksiautot tosin ovat melko pienikokoisia. Se on kätevää ruuhkaisilla kaduilla, mutta jos on enemmän kuin kolme keskikokoista aikuista kuljetettavana tai matkatavaroita on paljon, yksi auto ei oikein riitä.
Keskustassa kulkee Istiklal-kadun vanha raitiovaunu, jolla pääsee Taksim-aukiolta Istiklalin Karaköyn puoleiseen päähän. Istanbulissa on myös vanha, reilun puolen kilometrin pituinen metrolinja Karaköyn ja Beyoğlun kaupunginosien välillä. Kahden aseman välinen korkeusero on huomattava, joten huonojalkaiselle se on mainio kulkupeli linjan vaatimattomasta pituudesta huolimatta. Linja avattiin liikenteelle v. 1875.
Jos haluaa matkustaa keskustan ulkopuolelle, on paljon mahdollisuuksia. Julkista liikennettä on kehitetty viime vuosina. Enää eivät ainoat vaihtoehdot ole bussi ja dolmuş. Ihan oikeita metrolinjoja on parikin. Toisella pääsee lentokentälle, toisella keskustasta pohjoiseen. Tämänhetkinen pojoisen linjan päätepysäkki on Levent, mutta rakennustyö on meneillään siitä eteenkin päin.
Myös uudenaikainen raitiovaunu on käytettävissä. Vaunu on melko kookas, lähes helsinkiläisen metrovaunun kokoinen. Se on maanpäällinen linja, jolla pääsee Bağcılarin kaupunginosasta Kabataşiin, missä on satama ja sieltä vesiliikenneyhteydet eri puolille Istanbulia ja Marmaramerelle.
Euroopan ja Aasian välillä pääsee kulkemaan joko maa- tai vesitietä. Salmen yli on rakennettu kaksi riippusiltaa. Mutta vesitie on edelleen varteenotettava vaihtoehto, jos haluaa salmen yli. Metro on tulossa, kunhan keretään.
Metroa ollaan rakentamassa Bosporin salmen ali. Kun tunnelin alikulkupaikkaa ruvettiin kaivamaan, törmättiin - kuinkas muuten - historiaan. Kaivupaikalta löytyi bysanttilaisen sataman jäänteet. Rakentamisen kiireet loppuivat siihen. Sataman esineistö piti kaivaa esiin ja tallentaa, ennen kuin työtä voitiin jatkaa. Rakennustyö on tällä hetkellä 4 vuotta jäljessä alkuaan suunnitellusta aikataulusta. Mutta istanbulilaiset totesivat tyynen rauhallisesti, ettei kaupunkia ole ennenkään päivässä rakennettu.
Bussilinjoja löytyy runsaasti. Dolmukset ovat paikoin edelleen voimissaan. Ennen kuin suurten joukkojen kuljettamiseen tarkoitettuja ratkaisuja oli olemassa, dolmuş pelasti kaiken. Nämä minibussit kulkivat perä maata viistäen täyteen ahdettuina - dolmuş tarkoittaa täytettyä, täyteen ahdettua. Tyypillinen kuljettaja röyhytti tupakkaa pitäen sitä toisessa kädessään, jolla hän myös tarvittaessa tehosti keskustelua matkustajien kanssa. Toisella kädellä tapahtui keskustelun painavimpien argumenttien tehostaminen sekä rahankeruu ja jossain välissä ajoneuvon hallintalaitteiden käyttö.
Tavanomaisten bussilinjojen lisäksi on olemassa metrobussi, joka kulkee omalla kaistallaan. Metrobussikaista on erotettu muusta liikenteestä aidalla. Ellei aitaa olisi, kaista olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä täynnä muutakin liikennettä. Istanbulissa pelkän liikennemerkin voima on melko vaatimaton. Helsinkiläistyyppinen bussikaistamerkki tuskin herättäisi suurempaa mielenkiintoa. Samasta syystä jalkakäytävät ovat keskimäärin puolen metrin korkeudella ajoradasta. Jos korkeusero olisi pienempi, ne olisivat täynnä pysäköityjä autoja.
Istanbulissa minulle kerran valkeni sekin, mihin ns. citymaasturia tarvitaan. Sillä pääsee ylittämään kaupungissa erilaiset kiusalliset ajoesteet, kuten kaistojen väliin rakennetut korokkeet. Mutta onpa paikkakunnalla kehitetty sellainenkin laite, josta ei todennäköisesti edes katumaasturin omistaja lähde yrittämään. Se on yksisuuntaisen kadun päähän rakennettu ”piikkimatto”, jonka voi ylittää oikeasta suunnasta tullessaan, mutta jos yrittää ns. vastakarvaan, saattaa käydä huonosti rengaskalustolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti