sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Suuri lumisota

Helsingin alkutalvea on ”siunattu” lumentulolla oikein toden teolla. Niinpä Piritorin Mambre on muuttunut lumenkaatopaikaksi samoin kuin moni muu vähänkin joutavan oloinen alue kaupungissa. Me maan matoset olemme saaneet valita lähinnä, tallaammeko muhkuraisia polkuja vai upottavaa lumisohjoa. Sokot ja rammat ovat näinä päivinä tehneet viisaasti, jos ovat pysytelleet sisätiloissa.






Lunta kasataan kaduilta jalkakäytäville ja sieltä takaisin, Näin ainakin kantakaupungissa. Autoilijat kaivelevat ajoneuvojaan aurattujen ja taivaalta sataneiden kinosten alta. Taloyhtiöt yrittävät saada jonkun kuljettamaan lumimassat pois. Lumikuormia viedään vauhdilla ja kuskit kurvailevat sivuluisussa kantakaupungin katuja. Onpa kuultu kiireisimpien työntäneen henkilöautot jaloistaan sivuun.




 

 
Jäin miettimään, mahtaisiko tuosta City car clubin paikalta löytää auton. Viime vuoden puolella keskusteltiin siitä, pitääkö kaupungin tukea yksityistä autovuokraamoa tarjoamalla ilmaisia pysäköintipaikkoja. Mutta onhan toki luksusta, jos näinä päivinä saa ilmaisen autopaikan kantakaupungissa. 

Eräänä joulukuisena iltana astuin bussin 22 kyytiin Pasilassa. Pysäkkiaikataulu lupasi toiveikkaasti, että kyseinen vuoro tulisi viiden minuutin kuluttua. Viisiminuuttisia tosin meni useampia. Kuljettajallakin oli huumori jo aika vähissä. Hän kertoi liikennekeskukseen olevansa yli puoli tuntia myöhässä. Osasyy siihen löytyi Fleminginkadulta. Siinä oli enimmillään vain noin puolitoista ajokaistaa. Henkilöautot mahtuivat luikertelemaan paikoissa, joissa ei ollut pysäköityjä autoja. Mutta bussi ei sellaiseen taivu. Kun videoin touhua seisten etupenkin kaiteeseen nojaten, kuljettaja tiuskaisi minullekin, että voisin istua kunnolla. Päätepysäkillä ensimmäinen sisään tulija kysyi, oliko ollut jotain vaikeuksia matkalla. Kuljettajan äänestä kuuli, että kysymys ei kovin huvittanut. Hän kuitenkin kertoi olevansa 38 minuuttia myöhässä Fleminginkadun tukoksen takia. 
 
Rautatieaseman tienoolla ovat lumeen hautautuneet niin polkupyörät kuin suuri osa jalkakäytävistäkin. Onkohan rautatieomenapuu syntynyt lumisten talvien seurauksena?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti