Syksy on edennyt sateen ja lämpimän
merkeissä. Lokakuu on lopuillaan, mutta meillä ei ole vieläkään
ollut pakkasöitä tai edes hallaa. Pihlajanmarjoja on ollut paljon,
ja maistelinkin, missä puuussa olisi makoisimmat marjat. Sitten jäin
odottamaan sitä hallayötä, joka tekisi marjat vielä makeammiksi.
Mutta se on ilmeisesti aina turhaa. Tilhet ehtivät joka kerta ensin.
Ne tulevat kuin heinäsirkkaparvi, jonka jälkeen puut ovat tyhjät. Niiden kunniaksi on sanottava, että niitten helisevää ääntä on hauska kuunnella. Ja onneksi ne eivät niin piittaa ruusunmarjoista. En tiedä, olisiko tässä toisaalta ollut aikaakaan riipiä pihlajanmarjoja, kun eläkepommini jäi suutariksi.
Maisemat alkavat avartua. Vaahterat ja tammet karistavat lehtiään. Koivuissa on vielä kaunista keltaista, mutta kovaa vauhtia ovat koivunlehdetkin putoamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti