sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Baltic jazz tekee kaupungin

Baltic Jazz on Taalintehtaan kesän kohokohta, joka moninkertaistaa väkimäärän ja toimeliaisuuden. Se on ollut sitä jo vuodesta 1987. Jazzeille saapuvat niin musiikin kuin festareiden ystävät ja monet pelkästään merellisestä elämästä kiinnostuneet. Maa- ja meritiet ovat tungokseen asti käytössä. Se, että samaan aikaan järjestetään usein Turussa Ruisrock ja myös Hangon regatta, ei helpota liikennetungosta.

















Jazzjuhla merkitsee paikkakunnan kauppiaille tilipäivää. Tämän vuoden juhlille odotettiin tiettävästi jopa 10 000 tuhatta kävijää. Se ylittää koko Kemiönsaaren vakinaisen väkimäärän, joka näinä päivinä on reilut 7000 ihmistä.

Jazz mullistaa pienen kylän. Jo viikkoa ennen tapahtumaa juhlat alkoivat näkyä kyläkuvassa. Juhlatelttoja pystytettiin, tiesulkuja valmisteltiin ja tarvittavia istuimia, ja esiintymislavoja järjestettiin juhlakuntoon. 

Taalintehdas on harvinainen suomalaiskylä. Se on oikea kyläkeskus eikä vain muutama läpikulkutien varteen 1960-70 -luvuilla pystytetty pankki, valintamyymälä ja huoltoasema. Toki ne kaksi kauppaa, pankit ja tankkauspaikka löytyvät kylältä. Ne myös sijaitsevat uudisrakennuksissa. Mutta koska kylä on muodostunut teollisuuden tarpeisiin ja se on aina ollut maantien päätepiste, keskusta on asettunut laajemmalle kuin vain yhden tien varteen. Meritien vierassatamana Taalintehdas on myös erilainen kuin sisämaan tankkauspaikat.

Mereltä päin tullessa Taalintehtaasta näkyy ensimmäisenä Trollbergan neljä tornitaloa. Asiaa tuntematon voisi kuvitella tulevansa suureenkin kaupunkiin. Jos sattuu paikalle jazzien aikaan, mielikuva vain vahvistuu. Kylän keskusta on muuttunut vilkkaaksi kauppapaikaksi.
















Vanhojen empiremakasiinien edustalle pystytetään jazzkatu, jossa on tarjolla kaikkea, mitä ihminen elääkseen tarvitsee. Toki muunakin aikana vuodesta paikkakunnalla on paljon nähtävää.

















Jazzeilla löytyy ruokaa joka näkään. On sekä ns. perinteistä suomalaista että etnistä eri maista ja tietenkin juomaa. Siihen tarpeeseen vastaa olutteltta. Aiempina vuosina olutteltan liepeillä oli esiintymislava, jossa jazzyhtyeet kävivät jammailemassa. Tänä vuonna ei tätä huvia ollut. Kaiuttimista kantautui jazz, mutta ei se vastaa elävää musiikkia. 














Erilaisia teemaan liittyvää kauppatavaraa on tietenkin tarjolla. Paljon on vaatteita ja koruja sekä koriste- ja käyttöesineitä. Croks-jäljitelmiä on jazzeilla ollut kaupan ainakin kymmenen vuotta. Järkevää sinänsä, koska paikkakunnan jalkinetarjonta on melko vaatimatonta. Paikkakunnan keraamikot ja muut käsityöläiset esiintyvät jazzeilla- ja ehdottomasti edukseen! 

Baltic Jazzin aikaan kylän keskustan ruoka-, juoma- ja muu tavaratarjonta vastaa minkä tahansa keskikokoisen kaupungin keskustan kaupallista tarjontaa. Mutta huvi kestää vain tämän viikonlopun. Tänä vuonna kauppiaiden tilipäivä on hyvä. Ilma on kuin parhaissa etelän lomakohteissa, tai vielä parempi. Päivän kuumuus ei ole yhtä polttava, mutta lempeä illan lämpö suo nautinnon sekä musiikin ystäville että niille, joita jazz ei niin kiinnosta.