Hopealusikoita uuteen muotoon ja kokemuksia hopeasavesta

Tämä teksti on ollut valmiina neljä vuotta. Niin kauan kesti, ennen kuin pääsin irti jatkuvasta hopeakursseilla käymisestä. Hopean käsittely on niin monivaiheinen prosessi, että jos haluaa jotain valmista, pitää olla koko ajan sahaamassa, juottamassa, hiomassa, takomassa, rummuttamassa. Ja mitä sitten ikinä teetkin, niin työvaiheita riittää.

Kesän 2015 lopulla tuhti tohtori havahtui - kerrankin ajoissa - siihen, että työväenopistot ja muut kaikelle kansalle tarkoitetut oppilaitokset aloittelevat toimintaansa. Viime vuonnahan havahdus tapahtui niin myöhään, että vain yhdelle ruotsinkieliselle hopeakurssille oli paikka jäljellä. Hopean käsittelyinto vain kasvoi kurssin myötä, joten päätin yrittää ilmoittautua lähes kaikille kursseille, joiden nimessä mainitaan hopea. Ainoastaan yksi kurssi ei kuulunut joukkoon. Sen nimi oli suunnilleen Silakka ja kilohaili herkulliset hopeakyljet.

Nyt on käytynä kurssi, jolla opeteltiin sahamaan ja takomaan piloille perheen hopeiset ruokailuvälineet. Ainoa oikea kurssituotokseni oli kaksihaaraisesta haarukasta tehty todella yksinkertainen sormus. Kunnianhimoisena tavoitteenani oli tehdä sormus niin, että haarukka olisi väännetty käytännössä kaksin kerroin niin, että koristeellinen päätyosa olisi tullut päällimmäiseksi.

Harjoittelin kotona haarukan vääntämistä. Siinähän kävi niin, että koristeosan ohuet kohdat pettivät ja sormukseen jäi jäljelle reikä, joka muodostui ruusukuvion ristikkäin menevistä oksista. Hetken mietin, mitä tehdä reiälle. Sen olisi voinut jättää sikseen, mutta koska kotona on kivitavaraa, niin etsin ametistisiruista yhden, josta melko vähäisellä vaivalla pystyi muotoilemaan reiän peittävän kiven. Kiinnitin sen lusikkakurssin opettajan ohjeen mukaan epoksiliimalla.



Haarukkasormuksia, viimeistelyä kaivattaisiin.

Monilla kurssilaisilla oli aiempaa kokemusta ja enemmän ideoitakin kuin meikäläisellä. Perintöhopeat saivat toinen toistaan mielikuvituksellisimpia muotoja.

Lusikan pesä suoraksi.

Ja sitten sormusta tekemään.



Haarukka vääntyy moneksi.

Riipus, josta oikeastaan piti tulla korvakorut.

Kaiken voi käyttää, kun mielikuvitusta riittää.

Ruusuranneke

Oikealla riipus ja rintakoru samalla koristeaiheella, korvakorut, toinen riipus ja sormus lusikanvarresta.

Omia yritelmiäni.

Dieettilusikat, joihin ilmeisesti on tarkoitus ripustaa jotain.

Lusikkasormuksia

Viimeistelty lusikkasormus.

Toinen myös loppuun käyty kurssi oli hopeasaven käsittely. Materiaali sinänsä on suhteellisen helppoa käsitellä. Tosin se tarttuu käsiin ja muotoilutyökaluihin, joten kaikki pitää muistaa öljytä ennen työn aloittamista. Tavoitteeni olivat ehkä liian kunnianhimoiset. Halusin tehdä yhden kolmiulotteisen riipuksen. Sitten olisin halunnut tehdä hopealehtiä.

Lehtien käsittely oli ongelmallista, koska opettaja ei kerennyt joka kolkkaan enkä tietenkään itse ruvennut kyselemään ohjeita. Alkuun yritin liian monta lehteä. Sitten yritin käyttää pelkkää sivellintä lietteen levittämisessä. Loppuvaiheessa on kuitenkin parempi käyttää jotain kiinteä työkalua, että savea tarttuu lehteen riittävästi. Materiaalia pitää olla noin millimetrin paksuisesti, ettei lopputuote lohkea. Kerroksia piti myös kuivatella välillä. Työkalupakin ainoa kiinteämpi työkalu oli koukkupäinen hammaslääkärin työkalua muistuttava laite, jolla ei oikein saanut lietettä purkista eikä myöskään sitä leviämään tasaisesti kohteeseen. Onneksi kerkesin tehdä vain kolme lehteä polttovaiheeseen, koska lopputulos ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Kolmiulotteisen riipuksen teosta jäi pieni pala savimassaa. Sen puristin sydänmuotilla. Senkin kanssa tuli vähän kiire. Pintaa olisi pitänyt siloittaa ennen polttoa, mutta uuniin tuli turhan kiire. Tuotteista voi kauneimmin sanoa lähinnä, että ne ovat uniikkeja.

Baltic Jazz 2019

Olen pitkään pitänyt blogitaukoa, koska hopeametallin työstö on vienyt aikaa. Mutta nyt osuin taas Taalintehtaalle Baltic Jazzin aikaan. Kävin lauantaipäivänä katsomasssa, mikä oli tunnelma. Viimeksi käydessäni väkeä oli paljon ja meno sangen innostunutta.

Varjoisalla puistonpenkillä ei ole ketään. Taustalla oleva ruusupensas ei luultavasti ole kurttulehti, joten se varmaan nähdään paikalla vielä ensi vuonnakin. 

Autoja on silti vähän joka paikassa. Tässä on pysäköity entisen terästehtaan konttorin taakse.

Tällä kertaa oli menossa lauantain puistokonsertti, joka oli maksullinen. Parempina aikoina tämä konsertti on ollut ilmainen. Maksusta huolimatta paikalla oli melkoisesti väkeä. Soittolavaa ei ihan nähnyt tien varresta, mistä kuvasin tapahtumaa, mutta pari soittokuvaakin sain.

Yleisöä puistojazzeilla. 

Melkein tungosta puistojazzeilla.

Pianisti puiden varjossa.

Orkesteri puiden  varjossa.

Jazzkatu oli järjestetty vähän eri tavalla kuin viimeksi käydessäni. Nyt myyntikojut olivat rannan puolella ja vanhojen satamarakennusten edessä oli kulkuväylä, josta pääsi mm. lipunostopaikkaan. Myyntiä oli kahdessa rivissä satama-altaan vieressä. Siellä näkyi paikallisia yrittäjiä ja vähän muitakin. Tavanomaista krääsäkauppaa oli enemmän vierasvenesataman päässä. Myös ns. kauppatorilla oli sekä tavanomaista torikauppaa että paita-, sandaali- ja hattukauppaa.

Jazzkatua.

Myyntitelttoja ei ollut aivan tungokseksi asti.

Jazztoimistosta olisi saanut lippuja. Haukkalennokki estää lokkeja pääsemästä konserttiin.

Välipalaa tehtaan varjossa.

Rantateltassa on myös järjestetty konsertteja. 

Turkiksia ja neuleita on saatettu tarvita tänä kesänä. 

Paikallinen yrittäjä Ceracon myy valmistamiaan keramiikkatuotteita. Yrityksellä on myös majatalo lähellä keskustaa Sapelintien alkupäässä. 

Aiemmin suljettua aluetta on ollut vähän enemmän. Koko entisen kunnantalon editse kulkeva katu on ollut kiinni. Nyt sulku oli vain kadun loppupäässä. Kunnantaloa on tyhjennetty. En ole kuullut mitään sen kohtalosta. Alko ja apteekki ovat siirtyneet toisiin tiloihin, uudempiin liikerakennuksiin. Tiedän, että vielä muutama vuosi sitten talossa toimi Kemiönsaaren kotipalvelun yksi tukikohta. Työntekijät valittivat huonoa ilman laatua. En tiedä, onko se tukikohta siirretty.

Kylän keskustan torillakin on vilskettä.

Jazzkadun toinen pää oli suljettu vain entisen kunnantalon kohdalta.

Jazzviikonlopun sää näytti alkuun varsin vaihtelevalta. Edeltävän viikon keskipaikkeilla oli luvassa sadetta lauantaiksi. Se olisi ollut lähes katastrofi. Puistoon tuskin olisi kovin moni hakeutunut – ainakaan rahalla, vaikka olisi minkälainen jazzystävä. Onneksi sää muuttui, ja koko viikonloppu oli aurinkoinen ja lämmin. Vasta sunnuntaina, kun järjestelyjä purettiin, tuli vähän vettä.

Vanhat hiiliuunit ovat paikallaan. Syyskuun alkupäivinä todennäköisesti järjestetään keskiaikamarkkinat, jolloin hiiliuunien alue on keskipisteessä. 

Keskiaikaa Taalintehtaalla

Taalintehdas siirtyi keskiaikaan 12.9.2015 keskiaikamarkkinoilla. Tapahtumaa helli hämmästyttävän lämmin ja aurinkoinen sää. Oli yksi parhaista kesäpäivistä, mitä kuluvana vuonna on nähty. Tapahtumaa oli pitkin päivää. Itse havahduin vasta iltapäivällä lähtemään paikalle. 
 

Jotkut olivat saapuneet markkinoille keskiaikaisilla autoilla. Tosin keskimmäisessä kuvassa olevan Peugeotin mallinen auto oli joskus meilläkin perheautona. Mutta taitaa nuoriso pitää meikäläistä jokseenkin reliikkikamana.

Kesäinen sää oli houkutellut tapahtumaa seuraamaan runsaasti väkeä. Paikalla oli monenlaista myynti- ja tapatumakojua. Keskiaikaisimman oloiset rakennelmat löytyivät hiilihyttien alueelta. Niissä oli kaupan pääasiassa käsityötavaraa. Itse kiinnostuin sepäntyönä tehdyistä takkavälineistä. Talossamme on uunilämmitys, joten hiilihankoa, tuhkalapiota ja arinakolaa tarvitaan aina. 

Keskiaikainen kiipeilyseinä Rosala Handelsbodenin vieressä



Vähemmän keskiaikaista vaatetavaraa.

Voisarviakaan ei tainnut olla keskiaikana.

Keskiaikainen kahvikärry.

Keskiakana myytiin varmaan samoja kaloja kuin nytkin. Ehkä puitteet olivat vaatimattomammat.

Ritarit sentään edustavat keskiaikaa. Haarniskat ovat komeat.

 

Vähemmän keskiaikaa edustivat pyörillä kulkeva kahvikoju ja muut tavanomaiset ruoka- ja juomakojut. En huomannut keskiaikaista ruokatarjontaa, mutta tapahtuma-alue oli niin laaja, että en mitenkään jaksanut kiertää sitä kokonaan. 

Yksi hiiliuuneista oli avoinna. Siellä sai halutessaan kuulla kohtalonsa keskiaikaiselta ennustajaeukolta.

Korutarjontaa keskiajan malliin.

 

Aseita taistelunhaluisille.

Rauhanomaisempaa sepäntyötä.

Onnekseni satuin paikalle juuri, kun yksi varmaan mielenkiintoisimmista tapahtumista oli aluillaan- turnajaiset. Paikalla oli neljä ritaria ratsuineen. Heillä oli kullakin komea haarniska. Hevoset oli koristeellisesti valjastettu. Ne olivat ilmeisen tottuneita markkinakävijöitä, koska mitään hermostumisen merkkejä ei näkynyt, vaikka yleisöä oli paljon ja turnajaistapahtuman vetäjä käski yleisöä huutamaan kaikin voimin. Lisäksi turnajaisten aluksi pamautettiin muutama tykin laukaus. Siinä olisi heikkopäisempi kauramoottori todennäköisesti kaasuttanut horisonttiin. 
 

Turnajaisia oli seuraamassa suuri joukko ihmisiä.

Nykyaikaa tapahtuman liepeillä edusti kiipeilyseinä. Se oli Rosala Handelsbodenin uuden toimitilan vieressä ja näytti sekin keräävän kokeilunhaluisia.

Koko tapahtuma vaikutti lähes kuin toiselta planeetalta pudonnelta, kun ottaa huomioon Taalintehtaan ja koko Kemiönsaaren väkimäärän ja resurssit. Sään haltijat olivat mielestäni vähintään oikeudenmukaisia suodessaan tilaisuudelle näin mainiot puitteet!

Silversmide - lopultakin tulosta

Syksyllä aloittamani hopeakurssi päättyi eräänä huhtikuisena lauantaina. Kaikkiaan kuudesta kurssikerrasta minulta meni kaksi ohi, mutta sain sentään aikaan kissariipukseni. Toiset tekivät paljonkin erilaisia tuotteita. Joillain oli suuritöisiä projekteja. Kaikki saivat erinomaisia lopputuloksia.

Itse aloitin Tekiriä esittävän riipuksen sahaamisesta. Kuvio syntyi mielessäni siitä, kun Tekir on aina kerjäämässä ruokaa. Mirristä tuli uinuva kaunotar. Mirri nukkuu paljon.

Sahaaminen tuntui alkuun yllättävän vaikealta. Ketjukurssillahan sahattiin vain jousimaisesta hopeapötköstä irti lenkkejä. Niillekin toki on eduksi, jos saha ei raavi sahattavaa kappaletta eikä sauma mene kovin vinoon. Mutta pelkästään hopealevyn suoraan sahaaminen osoittautui vaikeammaksi, kuin voisi kuvitella. Saha tahtoo lähteä omille teilleen aivan yllättävissä paikoissa. Viilalla voi paikata sellaisia kohtia, joissa sahattavaan kohtaan tulee kupru kuviosta ulospäin, mutta jos tulee paha kolo, niin sitten alkaa muotoilu kärsiä. 



Suorakaiteen muotoinen kuvio on melko fiksu design.

Aukon sahaaminen lusikan pesään vaatii vakaata kättä.

Viilaamisessakin on omat niksinsä.

Monenlaista työkalua on tarjolla. Tässä jyrsitään vanhasta sormuksesta pois kuviota.



Kuprut oikaistaan sormusraudan päällä.



Lopuksi taiteilija on kiinnittänyt sormukseen vihreän aventuriinin.






































Juotoshopean lisääminen juotettavaan kappaleeseen on lähes nanometrin tarkkaa työtä.

Juoksetetta lisätään, että juotoshopea tarttuu.

Sitten kuumennetaan. Tätä saa tehdä vain opettaja, koska puhalluslampun käyttö luokkahuoneessa vaatii tulityöluvan.

Ketju ja lukko ja siinä on rannekoru!

Tästä 3,5 mm langasta lähti myös tulemaan rannekoruja.



Opettaja mittaa korun pituuden.

Taiteilija takoo korun pään litteäksi.

Ja rakennetta korun pintaan.

 

Nopealta tekijältä näitä syntyi hetkessä kaksikin!

Kissoista otettiin ensin työn alle Tekir. Olin naarmuttanut pintaa ja hionut pahimpia naarmuja pois silikonilaikalla. Tällä merkillisellä laitteella pinnasta tulee sileä mattapinta.

Opettaja hioo vielä reunat kiiltäviksi.

 

Tekirille tulee selkään reikä.

Reikään laitetaan lenkki, ja Tekir-riipus on valmis.

Mirrin työstö aloitettiin samalla pinnan mattatasoituksella kuin Tekirinkin.

Mirrille tehtiin kahva.

Juoksetetta ja juotoshopeaa kahvan kiinnityskohtiin ja sitten kuumennetaan.

  

 

Kahvan juottaminen riipukseen on jokseenkin raakaa puuhaa.

Happokylvyn jälkeen Mirrin selkä harjataan messinkiharjalla.

Julkisivu mattahiotaan.

Opettaja kiillottaa reunat huolella.

Mirri on valmis kaikkine virheineen, jotka osoittavat, etten tainnut syntyä hopealusikka suussa.

Monogrammi ja pöllö, upeita töitä molemmat.

Korvakorut lusikan varresta.

Lisää korvakoruja.



Tekir ja Mirri.



Olen aiemmin käynyt hopeaketjukurssin Työväenopistolla. Lisäksi olen tehnyt koruja pujottelemalla korukiviä ja helmiä lankaan ja vaijeriin. Hopealankaa ja muita metallilankoja olen vääntänyt kivien kanssa erilaisiksi korutuotoksiksi, mutta hopealevyn käsittely oli aivan oma juttunsa.

 

Kurssi oli kaiken kaikkiaan antoisa kokemus. Samaa mieltä olivat muutkin kurssilaiset. Opettajamme Nora Seeck oli tiukka silloin, kun vaikutti siltä, että kurssilaisen taito riittää jonkin asian tekemiseen. Sitten, kun tarvittiin jotain erityistyökaluja tai erityistaitoa, Nora oli aina valmis auttamaan. Toivoimme jatkoa hopean työstön opettelulle. Siihen tuo pikku hankaluuden sellainen seikka, että opettaja aikoo muuttaa ulkomaille. Hän kuitenkin lupasi yrittää lyhyehköä jatkokurssia mahdollisesti ensi keväänä. Toivottavasti se onnistuu!

 

PS. Se ensimmäisellä kerralla pihistämäni sahanterä ei ole vieläkään poikki!

Tältä riipukset näyttävät ketjussa. Tekirille pitää löytää taipuisampi ketju.