Silversmide - lopultakin tulosta

Syksyllä aloittamani hopeakurssi päättyi eräänä huhtikuisena lauantaina. Kaikkiaan kuudesta kurssikerrasta minulta meni kaksi ohi, mutta sain sentään aikaan kissariipukseni. Toiset tekivät paljonkin erilaisia tuotteita. Joillain oli suuritöisiä projekteja. Kaikki saivat erinomaisia lopputuloksia.

Itse aloitin Tekiriä esittävän riipuksen sahaamisesta. Kuvio syntyi mielessäni siitä, kun Tekir on aina kerjäämässä ruokaa. Mirristä tuli uinuva kaunotar. Mirri nukkuu paljon.

Sahaaminen tuntui alkuun yllättävän vaikealta. Ketjukurssillahan sahattiin vain jousimaisesta hopeapötköstä irti lenkkejä. Niillekin toki on eduksi, jos saha ei raavi sahattavaa kappaletta eikä sauma mene kovin vinoon. Mutta pelkästään hopealevyn suoraan sahaaminen osoittautui vaikeammaksi, kuin voisi kuvitella. Saha tahtoo lähteä omille teilleen aivan yllättävissä paikoissa. Viilalla voi paikata sellaisia kohtia, joissa sahattavaan kohtaan tulee kupru kuviosta ulospäin, mutta jos tulee paha kolo, niin sitten alkaa muotoilu kärsiä. 



Suorakaiteen muotoinen kuvio on melko fiksu design.

Aukon sahaaminen lusikan pesään vaatii vakaata kättä.

Viilaamisessakin on omat niksinsä.

Monenlaista työkalua on tarjolla. Tässä jyrsitään vanhasta sormuksesta pois kuviota.



Kuprut oikaistaan sormusraudan päällä.



Lopuksi taiteilija on kiinnittänyt sormukseen vihreän aventuriinin.






































Juotoshopean lisääminen juotettavaan kappaleeseen on lähes nanometrin tarkkaa työtä.

Juoksetetta lisätään, että juotoshopea tarttuu.

Sitten kuumennetaan. Tätä saa tehdä vain opettaja, koska puhalluslampun käyttö luokkahuoneessa vaatii tulityöluvan.

Ketju ja lukko ja siinä on rannekoru!

Tästä 3,5 mm langasta lähti myös tulemaan rannekoruja.



Opettaja mittaa korun pituuden.

Taiteilija takoo korun pään litteäksi.

Ja rakennetta korun pintaan.

 

Nopealta tekijältä näitä syntyi hetkessä kaksikin!

Kissoista otettiin ensin työn alle Tekir. Olin naarmuttanut pintaa ja hionut pahimpia naarmuja pois silikonilaikalla. Tällä merkillisellä laitteella pinnasta tulee sileä mattapinta.

Opettaja hioo vielä reunat kiiltäviksi.

 

Tekirille tulee selkään reikä.

Reikään laitetaan lenkki, ja Tekir-riipus on valmis.

Mirrin työstö aloitettiin samalla pinnan mattatasoituksella kuin Tekirinkin.

Mirrille tehtiin kahva.

Juoksetetta ja juotoshopeaa kahvan kiinnityskohtiin ja sitten kuumennetaan.

  

 

Kahvan juottaminen riipukseen on jokseenkin raakaa puuhaa.

Happokylvyn jälkeen Mirrin selkä harjataan messinkiharjalla.

Julkisivu mattahiotaan.

Opettaja kiillottaa reunat huolella.

Mirri on valmis kaikkine virheineen, jotka osoittavat, etten tainnut syntyä hopealusikka suussa.

Monogrammi ja pöllö, upeita töitä molemmat.

Korvakorut lusikan varresta.

Lisää korvakoruja.



Tekir ja Mirri.



Olen aiemmin käynyt hopeaketjukurssin Työväenopistolla. Lisäksi olen tehnyt koruja pujottelemalla korukiviä ja helmiä lankaan ja vaijeriin. Hopealankaa ja muita metallilankoja olen vääntänyt kivien kanssa erilaisiksi korutuotoksiksi, mutta hopealevyn käsittely oli aivan oma juttunsa.

 

Kurssi oli kaiken kaikkiaan antoisa kokemus. Samaa mieltä olivat muutkin kurssilaiset. Opettajamme Nora Seeck oli tiukka silloin, kun vaikutti siltä, että kurssilaisen taito riittää jonkin asian tekemiseen. Sitten, kun tarvittiin jotain erityistyökaluja tai erityistaitoa, Nora oli aina valmis auttamaan. Toivoimme jatkoa hopean työstön opettelulle. Siihen tuo pikku hankaluuden sellainen seikka, että opettaja aikoo muuttaa ulkomaille. Hän kuitenkin lupasi yrittää lyhyehköä jatkokurssia mahdollisesti ensi keväänä. Toivottavasti se onnistuu!

 

PS. Se ensimmäisellä kerralla pihistämäni sahanterä ei ole vieläkään poikki!

Tältä riipukset näyttävät ketjussa. Tekirille pitää löytää taipuisampi ketju.

 

 

Taalintehtaan joulumarkkinat

 

Taalintehtaalla järjestettiin 14.12.2014 joulumarkkinat. Markkinat olivat toiset historiassaan, joten voidaan puhua jo perinteestä. Kuulemma joskus on yritetty markkinoita pääsiäisen aikoihin, mutta silloin ei väki ole samaan tapaan liikkeellä kuin jouluna. Pääsiäiseen kuuluu paikkakuntalaisten mielestä kukkia ja suklaamunia eikä sitten muuta. Pääsiäisen ajankohtana kesäasukkaatkaan eivät vielä ole hakeutuneet seudulle, joten pääsiäismarkkinoita ei taideta nähdä ensi keväänä.

Taalintehtaan torin joulukuusi, taustalla Rosala handelsbod.

 Markkinapäiväksi osui upea sää. Sitä ennen oli myrskynnyt ja satanut kaatamalla kolme päivää, mutta sunnuntai oli kaunis, aurinkoinen ja lämmin päivä. Lämpöä oli enimmillään nelisen astetta.

Vanha verstas tiilirakennuksen takana. Oikealla Pesula-Posti-Matkahuolto.

Jouluista ohjelmaa.

 Markkinat järjestettiin vanhassa verstaassa. Pitopaikka oli vallan mainio. Se on juuri sopivan kokoinen paikkakunnan tarpeisiin. Vanha verstas on maalattiainen kuonatiilestä rakennettu talo. Yhteen nurkkaan oli tehty vesivanerista tasanne kahvilaa varten. Kesäisin paikka palvelee jazzjuhlia sateen sattuessa. Sade ei sattunut markkinapäivänä.

Julias Fisk on esiintynyt myös Helsingin silakkamarkkinoilla.

Myyjiä varmasti oli muualtakin kuin Kemiönsaarelta. Kojuja oli vieri vieressä, ja ostajiakin näkyi liikkeellä runsaasti. Vaikutti siltä, että tavarat vaihtoivat omistajaa. Paikalla oli myös ohjelmaa, jota tosin en jäänyt seuraamaan. Sain hankituksi itselleni paketin riisipuuroa hintaan 3€ ja postikortteja, jotka esittävät paikkakunnan rakennuksia.

Kolmen euron riisipuuro saalistettuna kotiin.

Markkinapäivän sää oli kerrassaan keväinen.

Kun kuulen sanan strukturointi, poistan varmistimen

Olen aiemminkin kirjoittanut potilastietojärjestelmien ihmeellisyyksistä ja siitä, miten niiden koukerot syövät potilaan ja lääkärin välistä aikaa. Hiljakkoin luin lääkärilehdestä artikkelin, jossa kerrottiin, miten eräässä toimintayksikössä oli saatu järjestystä potilaskirjauksiin uuden potilastietojärjestelmän avulla.

Artikkelissa kerrottiin, kuinka laboratoriotutkimukset ja muut tutkimustulokset löytyivät uudessa järjestelmässä helposti. Se lienee tietojärjestelmän perusvaatimuksia. Mutta sitten oli uhrattu paljon tilaa sen kehumiselle, miten hienoa on, että lääkärit eivät enää voi kirjoittaa ns. esseemuotoisia potilaskertomuksia, vaan kertomus on strukturoitu eli rakenteistettu. Teksti siis pitää kirjoittaa tietyn kaavan mukaan, eri asiat omiin lokeroihinsa, tai muuten antaa tekstipätkälle tunnusmerkki, onko se esitietoja, statusta vai jatkosuunnitelmaa vai jotain muuta noin kymmenestä muusta aihepiiristä, joita kekseliäimmät strukturoijat ovat luoneet.

Tällä hetkellä kolmen työpaikan loukussani käytän kolmea ohjelmaa. Yksi niistä koki keväällä täydellisen muodonmuutoksen samalla, kun ohjelmaan ympättiin e-reseptimahdollisuus. Ohjelman aiempi versio oli pieni, näppärä peli, jossa ei hirveästi haitannut, että teksti piti kirjoittaa vähintään kahteen laatikkoon: "ananmneesi" ja "status". Laatikot olivat allekkain samassa näkymässä, eikä siirtyminen paikasta toiseen vaatinut hirveästi oikean ruudun hakemista ja hiiren klikkailua. Nyt samaa ohjelmaa ei, valitettavasti, tunnista entisekseen. Tekstin strukturointia on lisätty. On tulosyy, anamneesi, status ja jatkosuunnitelma. Kirjoitusruudut ovat perustilassa melko kapeita ja niihin osuminen hiiren kursorilla on työlästä. Jotta kaikki olisi mahdollisimman hankalaa, kirjoitusfontti on pienempää kuin tekstinkäsittelyohjelma Wordin pienin fontti, 8.

Toinen käyttämistäni ohjelmista on uusintapainos TT2000:sta. Siinä on suunnilleen samat ongelmat kuin ennenkin. Varsinainen konnankoukku on sisäänkirjautumistilassa. Kirjaudun ohjelmaan, teen kaikki temput, mitä muistan. Mutta ruudulle ei ilmesty päivän työlistaa. Se onkin piilotettu sisäävetovalikkoon vasemmalle. Jos ei tätä tiedä tai muista, niin saa aikansa ihmetellä, mitä sinä päivänä pitikään tehdä. Ja tekstiä pitää taas jakaa ruutuun jos toiseenkin. Fonttikoko on luettavaa.

Doctorex, eli nykyiseltä nimeltään Dynamic Healt, on ainoa ohjelmista, joka ei pakota sovittamaan tekstiä lokeroihin. Kun vertaa kertomuksia toisiin ohjelmiin, en näe suurtakaan eroa siinä, onko kollega saanut ohjelman opastusta siitä, missä järjestyksessä asiat pitää kirjoittaa ja onko niillä ehkä jokin otsikko edessään. Mielestäni lääkärin tai hoitajankin älykkyystasolla varustettu henkilö osaa saada pointin esille toisen kirjoittamasta tekstistä, vaikka se ei olisi täsmälleen jonkin kaavan mukainen.

Mielestäni ohjelman tuotoksessa on strukturointia sangen runsaasti jo siinä, että on ainakin kertomustiedot, tutkimukset, lääkkeet ja lähetteet. Ne muodostavat kaikki omat kokonaisuutensa, ja tällaisella jaottelulla on mielestäni täydet perusteet. Mutta näprääminen sellaisen tekstin strukturoinnin parissa, mitä monet ohjelmat vaativat, on kyllä akateemisen koulutuksen saaneiden pilkkaamista ja kertakaikkista ajan hukkaa.

Hopeakurssia

Tuhti tohtori päätti loppukesästä ottaa syksyksi jotain käsityöharrastusta Työväenopistosta. Hopeaketjukurssin kertaus ei oikein kiinnostanut. Tarjolla on ollut myös muuta hopeatyötä. Kun meikäläinen havahtui, kaikki suomenkieliset kurssit olivat menneet. Niinpä päätin kirjata itseni ruotsinkieliselle kurssille. Olin jo lähes unohtanut ilmoittautumiseni, mutta onneksi opisto muistutti siitä sähköpostitse. Maksoin maksuni ja lähdin Itäkeskuksen Stoaan marraskuisena lauantaina.

Kurssin pitäjä on kultaseppämestari, joka puhuu ruotsia hyvin selkeästi ja kohtalaisen hitaasti. Muutkin kurssilaiset puhuvat selkeästi, joten lievästi puutteellisella kielitaidollani pärjäsin hyvin.

Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi materiaaleja ja sitä, mitä kukin oli aikonut tehdä. Jotkut kurssilaiset olivat jo toista kertaa asialla ja heillä oli selvät sävelet siitä, mitä he aikoivat tehdä. Itse olin ajatellut rintarossia, mutta se ajatus tyrmättiin heti. Sitä saa kuulemma yrittää ehkä keväällä, kun kurssi jatkuu.

Nyt oli tarkoitus tehdä jotain melko yksinkertaista, kuten riipus. Kokeneilla kurssilaisilla oli mukanaan mm. hopealusikoita, joista heillä oli tarkoitus katkoa varret ja tehdä koristeellisesta varren osasta yksi koru ja lusikkaosasta toinen. Itse en keksinyt muuta kuin kissat. Aikani mietittyäni piirsin pari kissan kuvaa. Olin niihin kohtalaisen tyytyväinen. Opettaja neuvoi, minkä paksuista levyä kannattaa hankkia. Levyä saa ainakin Etelärannasta. Sieltä se olisi kuulemma pitänyt tilata etukäteen, että saisi varmasti haluamansa määrän. 

Koska olin työllistetty viikolla ihan oikean vastaanottotyön lisäksi sellaisella hommalla, että avi:sta piti saada IAH-koodi tai OIV, kuten minua valistettiin. Se tarvittiin, että voisin jatkossakin kirjoittaa e-reseptejä mm. Valiolla. Avi:ssa oli tasan kaksi henkilöä, joilta koodin saattoi saada - puhelimitse. Maanantaina paikan tietojärjestelmät olivat nurin, joten kukaan ei saanut koodeja. Omistin tiistain ja keskiviikon sille, että yritin soittaa avi:in. Kännykästä ei voi jonottaa loputtomasti, enkä ikinä osunut sellaiseen väliin, että jonottajia ei olisi ollut. Olin jo ajatellut, että lähden työpaikalle jonottamaan lankapuhelimesta, mutta kuin ihmeen kautta, klo 08.00 torstaiaamuna joku vastasi ja sain tarvittavat loitsut. Onnekseni hopeakaupassa ei ollut kiirettä, ja sain perjantaiaamuna pienet levynpalat pelkästään menemällä paikalle rahojen kanssa.

Luonnokseni alkoivat kotona näyttää vähän suurilta koruiksi. Pienensin niitä kopiokoneella. Toisena kurssipäivänä päätin aloittaa hankalammasta sahattavasta. Se esittää meidän Tekiriä kerjäämässä ruokaa. Piirros liimataan hopealevylle erikeeperillä. Sitten sahataan. En ollut päästä alkuun, koska kaikki sahaustelineet oli varattu. Sen verran sain opastusta, että sain kotona sahaukseni loppuun. Omistan sahanpokan ja pihistin käyttämäni terän kotikäyttöön. Se ei ole vieläkään poikki.



Pihtejä

Hiontavälineitä, ylinnä kiillotuspastaa

Vasaroita moneen lähtöön ja tanko, jonka päällä voi suurentaa sormusta tai pyöristää litistyneen



Sahanpoka ja terä, terän voiteluaineeksi kynttilää, kultasepän vasara ja alasin

Kurssi päättyikin tällä erää tähän. Opettaja joutuu olemaan sairaslomalla, joten joululahjoiksi ei tekeleistä ole. Voisin tietysti yrittää hioa reunoja ja takoa sahaustani johonkin muotoon, mutta luulen, että nämä toimet vaativat vähän asiantuntijan neuvoa. Litteästä levystä sojottavat ulokkeet varmaan taipuvat helposti käytössä, joten niitä pitäisi takoa johonkin muotoon. Takomalla hopea myös kovettuu, jolloin se ei taivu niin helposti.
  



Ruotsiksi metallin takominen muotoon on ciselera. Suomeksihan käytetään termiä pakottaa. Pakkokeinot ovat ylipäätään mielestäni vastenmielisiä. Ruotsiksi metallin muokkaaminen onkin paljon ystävällisemmän kuuloista puuhaa. Mutta se saa nyt odottaa kevääseen.

Tässä oli sahattava kuvio

Sotea kenelle ja millä rahoilla?

HS kertoi 2.10.2014, että Kansaneläkelaitos (Kela) on ilmaissut kantanaan uuteen sote-lakiehdotukseen, että yksityiset ja julkiset palveluntuottajat laitettaisiin samalle viivalle ja sote-asioista päättävät voisivat sallia kunkin palveluntarvitsijan valita kenet haluaa palvelujensa tuottajaksi.

Palveluntarvitsijalla ilmeisesti tarkoitetaan lääkärin apua kaipaavaa ihmistä, joka siis saisi itse valita sen tahon, jonka puoleen kääntyy ongelmassaan. Todennäköisesti valtaosa tähän kategoriaan kuuluvista ongelmista koskisi (akuuuttien) sairauksien hoitoa, jota etenkin pääkaupunkiseudulla haetaan ahkeraan yksityisiltä lääkäriasemilta.

Kansaneläkelaitoksen näkemys kuulostaa ainakin lehtikirjoituksen perusteella jokseenkin yksipuoliselta ja tuntuu lähinnä siunaavan nykykäytännön. Siis esim. äkillinen sairaus, joka vaatii joko lääkärikäyntiä tai lääkärintodistuksen työntantajalle, maksetaan osittain yhteiskunnan varoista -  kuten nykyäänkin. Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Liisa Hyssälä huomauttaa, että koko lääkäripalvelu ja ihmisten pääsy lääkäriin on riippuvainen yksityisistä palveluista (http://yle.fi/uutiset/kela_puolustautuu_miljoonia_yksityislaakarikaynteja_vuosittain__tuskin_niita_hevilla_vahemmaksi_saadaan/7518261).

Kelan johtajien ilmaisema mielipide kuvastaa valitettavan kapeaa näkökulmaa terveydenhuoltoon, yksittäisen ihmisen käyntiä lääkärinvastaanotolla. Siitä jokaisella lääkäripalveluja tarvinneella on omakohtaista kokemusta, mutta luulisi Kelan johdolla olevan laajempaa näkemystä. Se työ, mitä julkisella puolella eli terveyskeskuksissa tehdään vastaanoton lisäksi, tuntuu jäävän näkymättömiin jopa näiltä ihmisiltä, joiden vastuulla on suuri osa terveydenhuollon rahoista.

Terveyskeskuksissa lääkärien työajasta kuluu johtavien lääkäreiden arvion perusteella keskimäärin 58 % avosairaanhoidon vastaanottotoimintaan. Työpanoksesta 13 % kuluu ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ja 12 % työhön terveyskeskusten vuodeosastolla. Vajaan 10% siivun työajasta haukkaavat kotisairaanhoito, työterveyshuolto ja muu toiminta (Heidi Mäenpää, SLL 7/2013 vsk 68, s. 514-515). Nämä tehtävät, jotka eivät näy vastaanottohuoneen oven avauksella, ovat lakisääteisiä. Yksikkö, joka keskittyy vain sairaanhoitoon, kuten monet yksityisistä lääkäriasemista tekevät, näyttävät ovenavausten perusteella toimivan julkista terveydenhuoltoa huomattavasti tehokkaammin.

”Ovenavausindeksi” tuntuu olevan suosittu tehokkuusmittari. Tuotantotalouden professor Paul Lillrank kirjoitti melko tasan kymmenen vuotta sitten miten Mehiläisen lääkärikapasiteetin käyttöaste on liki 90% ja 40% ajoista varataan samana päivänä (http://www.hs.fi/paivanlehti/arkisto/Ty%C3%B6+ei+ole+naisen+vapauden+ehto+/aaHS20041003SI1VS05100?src=haku&ref=lehdet%2F). Ovenavausindeksillä mitattuna siis Mehiläinen olisi suunnattoman paljon tehokkaampi kuin julkinen terveydenhuolto. Lillrank tosin vesittää oman viestinsä lääkärikapasiteetin käyttöasteella kertomalla, että suuri osa ajoista varataan samana päivänä. Sehän ei voi tarkoittaa muuta, kuin että Mehiläisen vastaanotolle pyrkivät ovat enimmäkseen äkillisesti sairastuneita. Terveyskeskus hoitaa alueensa väestön ikään, terveydentilaan ja varallisuustasoon katsomatta. Alueilla, missä yksityistä lääkäritarjontaa on paljon ja väestön varallisuustaso sen sallii, akuuttivaivoissa hakeudutaan herkästi privaattiin.

Pari Lillrankin termiä, uusavuttomuus ja uusvaativuus, lienevät kyllä osaltaan syynä lääkäripalvelujen kysynnän kasvulle. http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=32&ved=0CCIQFjABOB4&url=http%3A%2F%2Fwww.taja.fi%2Fclient-data%2Ffile%2FLillrank.ppt&ei=bnM2VMXhFqPIyAOB1oCYDg&usg=AFQjCNGcbyU7E4pYOJAnwFEPzkQOsVayCw&sig2=8qI7iCWr_CDSKHU3MU8Tgw

Tuhti tohtori toimii edelleen vanhoilla päivillään lääkärinä, privaatissa, kuinka muuten. Virkalääkäriksi ei ehkä enää kelpuutettaisi eikä fyysinen terveydentilakaan salli oikein pitkiä työpäiviä eikä -viikkoja. Totta tuntuu olevan se, että ajoista huomattava osa varataan samana päivänä. Yleislääkärinä toimiessa päivän alussa työlistalla saattaa olla yli puoletkin ajoista vapaana. Ne täyttyvät yleensä melko nopeaan.

Uusavuttomuus kyllä tuntuu lisääntyneen, eikä se sinänsä ole ihme. Työn perässä muutetaan pääkaupunkiseudulle ja muihin isoihin keskuksiin kaukaakin. Sinne kauas jäävät vanhemmat ja muu tukiverkko, jolta voisi saada apua, jos vaikka flunssa iskee. Nyt meikäläinen saa olla se mummo, joka neuvoo juomaan lämmintä mehua ja ottamaan parasetamolia kuumeeseen. Uusvaativuus ehkä näkyy siinä, että nuo mummon ohjeet voisi antaa terveydenhoitajakin, mutta nimenomaan lääkärin vastaanotolle ihmiset haluavat päästä. Toisaalta terveydenhoitajan palveluja privaatissa on käytännössä saatavilla vain työterveyshuollon asiakkailla, joten muilla ei juuri muuta vaihtoehtoa ole, kuin varata aika lääkärille. Sitten on vielä oma ongelmansa, kun monet työnantajat vaativat nimenomaan lääkärin todistusta sairaudesta, jos sairaus estää työnteon.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä sote-sopasta lopulta kehkeytyy. Osa kunnista tuntuu tarttuneen Hyssälän täkyyn tosissaan. Ovat ulkoistaneet koko terveydenhuoltonsa yksityiselle palveluntarjoajalle. Tämä ei tosin tainnut olla Hyssälänkään sanoma. Jotkut ovat sitä mieltä, että sotea ajetaan kuin käärmettä pyssyyn, ja kuntien kuuleminen on vain silmänlumetta. Nähtäväksi jää. Siinä vaiheessa ehkä tuhti tohtorikin on jo malttanut jättää työtelämän.

PS. Heinäkuun alussa istutetut gladiolukset kukkivat Taalintehtaalla.