Tekir käy tervehtimässä eläinlääkäriä

Pikku-Tekir on tullut siihen ikään, että se haluaisi leikkiä tyttökissaa ja poikakissaa Mirrin kanssa. Mirriä vain moinen murkkukavaljeeri ei ole ihmeemmin kiinnostanut. Tekir alkoi myös osoittaa halua merkata reviirinsä, mikä on ikävää pienen huoneistomme hygienian kannalta.

Niinpä vein Tekirin tervehtimään eläilääkäriä. Sillä oli sellainen harmillinen kehityspoikkeama, että vain toinen kives oli laskeutunut. Sitä toista etsittiin nivuskanavasta, turhaan. Se tarkoitti, että kives olisi vatsaontelon puolella ja pitäisi tehdä leikkaus, jossa maha avataan. Aika iso juttu siis. Piilokives erittäisi testosteronia, ja kollinelkeet jatkuisivat.

Varasin tarkastusajan herttoniemeläiselle eläinlääkäriasemalle, missä olemme asioineet ennenkin. Edelliskerrasta vain oli kulunut sen verran aikaa, että ympäristö oli täysin muuttunut. Ajoin ensin paikan ohi. Viimeksi, nelisen vuotta sitten, eläinlääkäriaseman talo nökötti lähes yksinään Herttoniemenrannassa. Nyt se oli ympäröity kerrostaloilla. Onneksi olin varannut riittävästi aikaa. Auton navigaattorikin on sen verran jälkeen jäänyt, että se ehdotti jossain kohdassa, että ajaisin erään talon läpi suoraan määränpäähän oikealla.

 

Eläinlääkäriaseman odotustiloissa oli pelkkiä koiria. Ja Tekir tietää, ettei pidä koirista. Ensimmäinen sen koskaan näkemä koira oli sisareni montteri. Koira oli aika kaukana, kun Tekir tajusi, mistä on kyse. Se tiesi siitä paikasta, että kyse oli vastenmielisestä oliosta ja rupesi murisemaan. Eläinlääkäriasemalla Tekir oli tietenkin turvallisesti häkissä, mutta se murisi vaimeasti kaiken aikaa. Jos koira ilmestyi näköpiiriin, se myös sähisi sille. Melkein kaikki koirat olisivat kyllä mielellään leikkineet Tekirin kanssa.

Ensimmäisellä käynnillä eläinlääkäritäti tutki Tekirin nivusia, mutta mitään kiveksen tapaista ei tuntunut. Tekiriä homma tuntui miellyttävän. Se kehräsi, kun mahaa kopeloitiin. Me päästiin toisella käynnillä odottamaan samaan vastaanottohuoneeseen. Otin häkin oven pois, koska ensi käynnillä Tekir niittasi itsensä häkin seiniin niin tehokkaasti, ettei pudonnut, vaikka häkki käännettiin ylösalaisin. Aikansa pohdittuaan Tekir päätti lähteä tutkimaan huonetta. En päästänyt sitä kovin pitkälle, vaan otin syliin istumaan. Tällä kertaa se murisi, kun mukava eläinlääkäritäti tuli sisään.

Unten mailla.

Leikkaus hoitui parissa tunnissa. Hain pikku potilaan, joka oli vielä vähän tokkurassa. Sillä oli suojakaulus, joka estää nuolemasta mahan leikkaushaavaa. Ensimmäisen illan Tekir hortoili kotona ja törmäili kauluksensa kanssa vähän joka nurkkaan. Lopulta se kävi nukkumaan ja oli aamusta selväpäisempi. Parissa päivässä Tekir on tottunut kulkemaan kaulurinsa kanssa, vaikka ei tietenkään voi sietää sitä. Se taitaa kuitenkin olla tarpeen, koska ensimmäisenä iltana Tekir yletti leikkaushaavan ompeleen päähän ja yritti repiä ommelta pois. Syöminen alkaa sujua ilman, että menee kuppi nurin. Murot tahtoo levitä pitkin lattiaa, kun kaulus tulee tielle.



Tötteröpää kotona.

Mirrin reaktio tötteröpäiseen Tekiriin oli sellainen, että ensimmäisenä iltana se vain ihmetteli ja kiersi kaukaa moisen otuksen. Edelleen se kulkee aivan matalana, jos Tekir vaikka makaa lattialla ja Mirri haluaa sen ohi. Ja jos Tekir on tulossa kohti, niin Mirri murisee. Liiallisesta lähentelystä seuraa sähinää. Tätä herkkua saadaan kestää vielä ainakin viikko. Ompeleet saa ottaa pois aikaisintaan kymmenen päivän kuluttua leikkauksesta.
 

 

Kissanhoidon keskellä on tietenkin seurattu venäläisiä olympiakisoja, myös jääkiekkoa, vaikka se lakkasi kiinnostamasta minua sen jälkeen, kun suomalaiset voittivat ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Sen jälkeen asiantuntijoita kannetaan joka kisaan televisioon puhumaan ennen ja jälkeen otteluiden ja ottelutauoilla, kuin olisivat vähintään valtiomiehiä, miehiä enimmäkseen joka tapauksessa. Myös ilman meneillään olevia kisoja asiantuntijat puhuvat jääkiekosta paatoksella, joka ylittää normikansalaisen sietokyvyn.

Olen varsin tyytyväinen siitä, ettei Suomi päässyt lähellekään jääkiekon olympialaisia kultamitaleita. Maailmanmestaruuden jälkeen Suomen miespuolinen väestö sekosi täysin. Kerran istuin raitiovaunussa, kun jääkiekkomaailmanmestaruudesta oli kulunut ainakin pari viikkoa. Istuin rivistössä, jossa on yksittäisiä istuimia peräkkäin. Edessäni istui vähän laitapuolen kulkijan oloinen mieshenkilö. Yhtäkkiä hän kääntyi minua kohti ja lausui: ”Eiks oo hienoo!” Kysyin, että mikä. ”No maailmanmestaruus!” Mitä olisikaan seurannut olympiavoitosta. Ja kyse on kuitenkin melko pienestä urheilulajista, jota harrastetaan lähinnä kylmällä pohjoisella pallonpuoliskolla.
 

Kasvitiedettä Helsingissä

Kun on jonkin aikaa poissa Helsingistä, alkaa huomata, mitä kaikkea pääkaupungissa onkaan tarjolla. Kylmänä pakkaspäivänä päätettiin lähteä kasvihuoneille lämmittelemään. Vanhat yliopiston kasvihuoneet sijaitsevat Kaisaniemessä, missä on edelleen myös ulkopuutarha, vaikka Kumpulan uusi puutarha on ollut käytössä vuodesta 2009 alkaen.



Palmusali on huoneista kuuluisin ja näkyvin. Se valmistui v. 1889 ja muut kasvihuoneet v. 1896. Palmusali oli saapuessamme juuri kasteltu. Kosteus ja lämpö löivät vasten kasvoja, kun ulkona oli pakkasta yli kymmenen astetta. Muissa huoneissa oli viileämpää, arvatenkin kunkin alueen ajankohtaa vastaava talvilämpötila.

Kaisaniemen kasvihuoneita, oikealla lummehuone, vasemmalla palmusali.

Kasvikunta on asettautunut mitä merkillisimpiin muotoihin. Rehevässä maaperässä on varaa kasvaa isoksi ja mahtavaksi. Mutta kuivassa ja karussa paikassa kasvien pitää muotoutua niin, että ne säilyttävät kosteutensa ja tulevat toimeen niukoilla ravinteilla.

Palmusalin rehevyyttä.

Kuivemman seudun rehevyyttä.

 

Kuivan seudun vedensäästöä.

Keskitalvella monet kasvit ovat hieman kärsineitä. Vain eteläisen pallonpuoliskon kasveissa oli kukkia.



Eteläisen pallonpuoliskon kukkivia kasveja. Täällä kukkii rahapuukin!

Lummehuone on oma maailmansa. Sen keskipisteenä on suuri lampi, jossa kasvaa erilaisia vesikasveja. Jättiläislumpeita lammikossa ei nyt näkynyt. Syy tähän selvisi pienellä haulla. Kasvi on yksivuotinen! Se kylvetään joka vuosi näihin aikoihin ja istutetaan maaliskuussa altaaseen, mikäli siemenet itävät. Pari lootusta oli kukassa. Tutunoloinen papyruskaisla kasvoi kattoon saakka.

Täältä ei taida nousta kalaa.

Kukkivia lootuksia.

Papyrus kohottelee kattoa kohden.

Parissa pienessä vitriinissä on lihansyöjäkasveja. Niillä ei taida talvella olla paljon ruokahalua, koska niiden luontainen ravinto, kärpäset ja muut pienet ötökät ovat talviteloillaan. Muotoja ja keinoja, joilla ne pyydystävät saalistaan, voi vain ihmetellä.

Tässä varmaan luukku napsahtaa kiinni, kun saalis on putkessa.



Kihokit ovat tuttuja meidänkin soiltamme. Nämä lajit taitavat olla anteliaampien seutujen kasveja.

Kun lähdettiin taas ulos pakkaseen, luonto pyrähti vastaan. Nuori kanahaukka lenteli puistossa. Lumessa näkyvistä kaninjäljistä päätellen sen ei ehkä tarvitse olla nälissään, jos vain kanit tohtivat ulos pakkaseen. Mutta pitäähän niidenkin joskus syödä.

Nuori kanahaukka puistossa.



Koosta päätellen jäljet ovat citykanien tekemiä. Eipä kanahaukka turhaan tähystä puussa.



Rosala Handelsbod, Taalintehdas

Taalintehtaalla sijaitsee todella hämmästyttäviä asioita. Yksi niistä on kauppa, jonka nimi viittaa Suomen lounaiseen saaristoon ja joka toisaalta on täynnä mitä eksoottisimpia herkkuja ja hemmottelutuotteita.



Puodin aukioloajat. Talviaukiolo on lauantaisin todellisuudessa klo 9.30-15.

Rosalan puoti on aiemmin sijainnut Rosalassa, suurehkossa saaressa Kemiönsaaren eteläpuolella. Rosala on lähes kiinni Hiittisten saaressa, ja nämä kaksi sekä joukko pienempiä saaria ovat aikanaaan muodostaneet Hiittisten kunnan, kunnes se v. 1969 liitettiin Dragsfjärdin kuntaan. Sittemmin kunnat ovat vähentyneet entisestään, kun Dragsfjärd, Västanfjärd ja Kemiö muodostivat yhdessä Kemiönsaaren kunnan vuonna 2009.

Olen joskus käynyt pitämässä lääkärinvastaanottoa Rosalan vanhalla kansakoululla. Mutta siitä on kauan. Puoti aloitti toimintansa Rosalassa 13 vuotta sitten, joten sitä ei ollut, kun tuhti tohtori vastaanottoa piti. Eikä siinä lomassa olisi paljon ehtinyt shoppailemaan, kun kaikki vauvasta vaariin olivat saapuneet paikalle, kun tohtoria kerran kolmessa kuukaudessa näki kotisaarella. Viime vuoden keväällä omistajat Maria Pick ja Olavi Kirsilä siirsivät Rosala Handelsbodin toiminnan Taalintehtaan torin laidalle. Se on mielestäni paikkakunnalle suorastaan lottovoitto. Toivon, että myös puodin omistajat jäävät tässä voitolle. Annonsbladet, Kemiönsaaren ilmoituslehti, kirjoitti puodin toiminnasta viime keväänä. Ruotsia ymmärtäville suosittelen Cozy Villan blogikirjoitusta viime kesältä. Puodilla on myös omat kotisivut.
 

Rosala Handeslbodin liikerakennus

Puoti sijaitsee tiloissa, jotka on aikanaan rakennettu Postia varten. Kun posti siirtyi asiamiehen hoitoon, tiloissa oli jonkin aikaa kahvila, jonka kohtaloa en tarkemmin tunne. Puodin vastapäisessä rakennuksessa oli kahvila ainakin viime kesänä. Toria ympäröivät rakennukset ovat 1950-70 -lukujen osin jokseenkin kolkkoa arkkitehtuuria, vaikka liikkeenharjoittajat ovat tehneet parhaansa torin laidan ilmeen kohentamiseksi, ja ovat siinä pitkälti onnistuneetkin.

Puodin joulukoristelua.

Itse olen monet kerrat ruokakaupassa käydessäni ajanut Rosala-puodin ohi miettimättä sen kummemmin, mitä sieltä voisi saada. Sain kosketuksen puodin tarjontaan, kun paikallisen tohtorin kanssa päätimme pistäytyä siellä eräänä alkuvuoden päivänä. Otettiin kahvit. Kahvi oli hyvää. Toinen tohtori söi vuohenjuustoleivän. Itse päädyin porkkanakakkuun, joka oli herkullista. Myös leipä, tai oikeastaan täytetty patonki, oli ollut mainio. Se oli varmaan puodin itse tuottamia spelttipatonkeja, joita ostin eräänä päivänä pari, kun olimme lähdössä Helsinkiin. Sillä hetkellä tajusin, minkä aarrekammion olen ohittanut leivänhakureissuillani.

 

Rosala-puodin spelttipatonkeja

Taalintehdas tahtoo valitettavasti olla sellainen peräkylä, että suurten kauppaketjujen leipävalikoimat supistuvat olemattomiin matkalla sinne. Kummassakin johtavan kauppaketjun myymälässä kunnon leivän löytäminen on jokseenkin satunnaista. Jo Kemiöstä saa päivittäin jotain tuoretta leipää, vaikka Kemiön oma leipomo lopetti ajat sitten. Mutta meidän kylällä saa valita muutaman, yleensä muoviin pakatun, leivän välillä. Ellei sitten tajua mennä Rosala-puotiin. 

Kahvilan tiski.

 

Kahvin nauttimiseen puodissa on viehättäviä, vanhojen ikkunoiden päälle rakennettuja pöytiä. Tilaa on useammallekin asiakkaalle. Yksi pöytä on sijoitettu pieneen syvennykseen. Paikasta saa tiettävästi myös kevyttä lounasruokaa, jollaista Port Side, paikallinen grilliravintola ei paistinrasvan tuoksusta päätellen taida tarjoilla.

"Ikkunapöytiä" riittää kaikille.

"Kabinetti"

Rosala-puodin tarjonta on niin moninainen, ettei kaiken kertomiseen riitä yksi blogiteksti. Hätäisemmälle löytyy siis tuoreita spelttipatonkeja ja kaikenlaista pientä purtavaa, jota voi ostaa kahvin kanssa tai mukaan otettavaksi. Tuorepuolella kauppa lupaa tuoretta kalaa saatavuuden mukaan sekä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Kuivahyllyssä on laaja valikoima erilaisia leipiä ja korppuja, mm. spelttinäkkileipää. Paikallisten herkkujen lisäksi tuotteita on Italiasta, Ranskasta, Ruotsista ja Belgiasta.  



Kuivahyllyn leipiä ja korppuja.

Liikkeessä on hauskasti aseteltuna myös keramiikkaa ja tekstiilejä. Pääpaino kuitenkin on herkkupuolella. Herkkujuustoja on kaupan, ei mitään bulkkia. Varmaan hämmästyttävin paikka on suklaaholvi. Suklaa onkin omistajien erityisen mielenkiinnon kohde. Bulkkia ei myydä siinäkään lajissa, vaan kaikki myynnissä oleva suklaa on laatutavaraa. Jälleen valikoima on niin laaja, ettei yhdellä käynnillä voi saada kuin suuren hämmästyksen kokemuksen.




Paikallista keramiikka- ja tekstiilituotantoa.

Lähiseudun herkkuja.

Eksoottisia juustoja maailmalta.

Suklaaholvin sisällys on hämmästyttävä.

Kauppapuodin hoidon lisäksi omistajilla riittää intoa järjestää kursseja. Luonnonkosmetiikka on yksi kurssiaihe. Yritys tuo maahan ja pitää myynnissä kosmetiikkatarvikkeita, kuten mehiläsvahaa, kaakaovoita, kookosöljyä ja karitevoita, joka tunnetaan myös nimellä sheavoi. Se on peräisin ghanalaisen karitepuun pähkinöistä. Seuraava luonnonkosmetiikkakurssi on todennäköisesti ensi maaliskuussa.

 

 

Ovessa lienee ihovoiteen resepti.

Omistajien tavoitteena on pitää myynnissä lähituotettua ja luonnollista ruokaa sekä mielellään reilun kaupan tuotteita. Heillä on myös suunnitelmissa opastaa ihmisiä etsimään luonnosta kasveja, joita voi käyttää ruuanvalmistuksessa. Näin myös ne, joilla ei ole joko halua tai mahdollisuutta viljellä itse, pääsisivät tuoreiden vihannesten makuun.

Ollaan oltu muutama päivä Helsingissä, ja rupesin miettimään, mitä yhteistä on Helsingillä ja Rosala-puodilla. Helsingissä on tietenkin erikoisliikkeitä moneen lähtöön, jos jaksaa kierrellä keskustaa ja vähän lähiöitäkin. Mutta Helsingissä on myös kolme kauppahallia, joista saa jokseenkin kaikkea vähän samaan tyyliin kuin Rosala-puodista, joka siis tavallaan on Taalintehtaan kauppahalli, ja lisäksi paljon muuta.

Itse ajattelin käydä kokeilemassa voiteiden sekoittamista, jos kursseja pn sopivaan aikaan. Luontoretket saattaisivat kiinnostaa useampaakin kaupunkilaista. Paikkakunnalta löytyy majoitustilaa, jos haluaa tehdä ohjelmallisen kotimaanmatkan. Eikä tarvitse jäädä pelkästään kylille. Saaristoon pääsee vuoroveneillä. Taalintehtaalle voi tulla myös päiväretkelle. Helsinkiin on vain n. 180 km riippuen reitistä, joissa on myös valinnanvaraa.  

Taalintehtaan tori joulun 2013 aikaan. Rosala Handelsbodin talo sijaitsee oikealla armeliaasti kuvan ulkopuolella.

 

Vuoden vaihdetta Taalintehtaalla

Viime vuoden loppu ja kuluvan vuoden 2014 alku ovat olleet jälleen lämpimiä toisin kuin vaikkapa vuosi sitten ja sitä edellisenä ja muistaakseni vielä sitäkin edellisenä vuonna. Vuoden vaihteen paikkeilla päivälämpötilat ovat olleet viiden asteen luokkaa. Sienestykseen olisi ollut mitä parhaat mahdollisuudet. Vahinko vain, että lähes kaiken vähäisen valoisan ajan satoi, yleensä lähes kaatamalla.

Lämpöaalto ei Taalintehtaalla sinänsä ole kovin poikkeuksellista. Olen muutamankin kerran haravoinut pihaa loppiaisena. Tammikuussa varmaan vuonna 2008 kävin sienessä muutamana peräkkäisenä viikonloppuna. Kävin vanhassa takuupaikassani, mistä löytyy runsaasti suppilovahveroita. Niitä löytyi aina uusia, kun olin viikonloppuna tyhjentänyt paikan. Nytkin oli kasvustoja hereillä vielä tammikuun alussa. Persiljat eivät lakanneet kasvamasta, vaikka pimeys rajoitti kasvunopeutta.

Joulu oli paikkakunnalla rauhallinen. Meille, kahden vanhan ihmisen talouteen ei kummemmin hankittu joulukoristeita. Taalintehtaan kylällä oli sangen jouluisa tunnelma. Torin keskelle oli tuotu iso kuusi. Siitä oli viritetty valonauhat neljään suuntaan. Tämä oli kuulemma ensimmäinen kerta tätä lajia. En ollut minäkään aiemmin nähnyt. Viime vuonna tosin ei oltu paikallakaan.

 

Pieni joulukuusi on ollut perinteisesti kylän keskustan vastapäisellä mäellä. Siellä se oli nytkin. Valoja oli viritelty moneenkin paikkaan puihin ja talojen koristeeksi. Kaikkein jouluisimmalta näytti mielestäni Dalmedin odotustila, jossa on vanhan hirsitalon tunnelma ja sinne tuotu joulukuusi oli kauniisti koristeltu.

Uutta vuotta paikkakunnalla on perinteisesti juhlittu ilotulituksin. Raketteja ammutaan vähän jokaisesta taajamasta. Päätin mennä kuvaamaan ilotulituksia meidän talon takana olevalta mäeltä. Otin varusteiksi otsalampun, kumikäsineet ja pitäväpohjaiset kengät. Mäki on jyrkkä ja siinä kasvaa sammalta ja jäkälää. Mäkiretkeily ei ollut kovin hyvä valinta, koska puusto peitti suuren osan näkyvyydestä. Parhaiten näkyivät todennäköisesti Byholmenista ammutut raketit. Kylän keskustaan ei oikein näkynyt, eikä siellä tainnut paljon tapahtuakaan. Toisella puolen kylää oli kyllä toimintaa, mutta se oli melko kaukana kuvattavaksi.

 

 

Vuoden vaihteen jälkeen lämmin sää jatkui. Päätettiin loppiaisena pistäytyä Kasnäsissä. Tarkoitus oli tutkia, onko yhtään troolaria liikenteessä. Silakkakiintiöthän loppuivat viime vuonna jo ennen joulukuuta. Nyt on taas uudet kiintiöt. Pari laivaa näkyi ankkurissa. Ne olivat käyneet merellä, koska purkupaikalla näkyi koneista pudonneita kaloja. Niissä oli sekä silakkaa että kilohailia. Kilohailin tunnistaa siitä, että sen pää ja silmät ovat suhteessa huomattavasti pienemmät kuin silakalla. Paljaalla kädellä kokeillessa ei voi erehtyä. Kun kilohailin vatsapoimua sivelee pyrstöstä päähän päin, se tuntuu suorastaan tikkuisen karhealta. Siitä kai ruotsinkielinen nimi, vassbuk. 

 

Borssikeittoa

Lounais-Suomessa ei ole joulukuun alkupäivinäkään edes nähty lunta, mutta pakkaspäiviä on ollut. Tänään on taas vähän lämpimän puolella, mutta maa alkaa olla jäässä. Persiljat ei onneksi pahastu pikku pakkasesta, joten tuoretta vihreää saa pihalta.

Joulukuista persiljaa. Takana ammoin menehtyneet tillinvarret.

Päätettiin tehdä borssikeittoa. Siinä ovat pääraaka-aineina kaali ja punajuuri. Ostin molempia tuoreina kaupasta. Lisäksi hankin purkin etikkapunajuuria ja pakastettuja suikalejuureksia. Juuresseoksessa ei ollut selleriä. Ilmeisesti sitä ei haluta laittaa, koska sellerille allergisia on jonkin verran. Niinpä ostin palan selleriä tuoretiskistä.

 

 

 

 

Tällä erää tehtiin nakkiborssia. Joskus on laitettu keitto lampaanlihasta, mutta nyt ei ollut keittolihaa saatavilla. Ostin siis nakkeja. Viimeistelyä varten ostin turkinjogurttia. Smetanahan olisi aidompaa, mutta myös aika paljon rasvaisempaa.

 

 

Keitin kaalit ja tuoreet punajuuret painekattilassa. Meillä on noin viiden litran vetoinen kattila, jota käytetään melko ahkeraan siihen nähden, että ollaan kahden ihmisen ja kahden kissan talous. Tällä erää kattilan paineventtiili ei suostunut toimimaan normaalisti, vaan päästi paineet pihalle väärästä kolosta. Painetta toki oli, mutta ehkä ei ihan niin paljon kuin tavallisesti. Paineessahan kattilan sisuksen lämpötila on noin 120 astetta, jolloin sitkeämpikin ruoka-aine kypsyy nopeaan.

Koska minulla oli tuore selleri, jonka kypsyminen vaatii enemmän aikaa kuin pakastevihannesten, mutta selvästi vähemmän kuin kaalin ja punajuurten, otin paineet pois noin varttitunnin kuluttua. Silloin painevihannekset olivat vielä vähän napakoita. Keittelin niitä sellerien kanssa puolisen tuntia. Sitten laitoin paksastejuurekset sekaan kiehumaan.

Tuorepunajuuristani ei tullut keittoon ihan tarpeeksi väriä, joten otin vielä etikkapunajuuria lisäksi. Koska toisaalta kaikki punajuuri ei ollut säilykettä, niin laitoin keittoon pari kolme ruokalusikallista viinietikkaa ja reilun ruokalusikallisen sokeria. Suolaiseksi makuaineeksi käytän yleensä kanafondia ja soijakastiketta. Muut mausteet olivat tällä erää musta- ja valkopippuri sekä oregano, joka on ostettu netin kautta kreikkalaisesta luostarista. Välimeren maissa kasvava oregano on eri laji ja aika paljon eri makuista kuin meidän tuote, josta ainakin kotona kuivatessa katoaa maku melko tarkkaan. Välimeren laji kerätään ja kuivataan, kun kukat lakastuvat. Paras makuaine on kukkapohjissa. Olen joskus kokeillut samaa täällä meidän pihalla kasvaneille oreganoille, mutta ei se sama asia ole.

Laitan nakit pannuun lämpenemään ja saamaan vähän väriä. Näin voi jokainen ottaa sen verran makkaratuotetta, kuin haluaa, nakit säilyvät nakkeina ja keitto keittona sen sijaan, että saataisiin vetisiä nakkeja ja ylisuolaista soppaa. Tietysti voi tehdä keittopohjan myös ilman kanalientä, niin se käy vihannessyöjällekin. Kaiken kaikkiaan keitto oli maukasta. Sitä kannattaa tehdä kerralla isompi satsi. Lämmittäessä se on vähintään yhtä hyvää kuin heti tuoreeltaan ja säilyy kylmässä useammankin päivän.

Afiyet olsun!

Sieniretki marraskuussa

Kuluvana vuonna kesä oli täällä Lounais-Suomessa kuiva kuten syksykin, joten sieneen ei ole tarvinnut lähteä. Siinä säästyi isolta joukolta hirvikärpäsiä. Marjaretkilläni en nähnyt yhden yhtä tattia. Muutama vuosi sitten oli se suuri tatti-invaasio. Sen veroista ei ole nähty, mutta ei oikein sitäkään, ettei mikään tattilaji nouse pintaan. Vanhoissa kantarellipaikoissa näkyi silloin tällöin joku yksinäinen kantarelli, mutta ei niin paljon, että niistä olisi oikein ruokaa saanut.

Nyt kai pitäisi olla alkutalvi. Se on ollut kesää sateisempi vaikka aurinkoisiakin päiviä on ollut kiitettävästi. Reilu pari viikkoa sitten oli pakkaspäiviä niin, että tienpinnat jäätyivät. Silloin todennäköisesti myös metsäsienet paleltuivat. Sen jälkeen on ollut kiitettävän lämmintä, joten päätettiin lähteä etsimään suppilovahveroita.

Mentiin vanhaan takuupaikkaan, joka on kivikautisen asuinpaikan takana. Pari vuotta sitten kävin paikassa tapaninipäivänä kollegan kanssa. Silloin oli ollut kova myrsky edeltävänä yönä. Lounais-Suomessa kaatui paljon puita. Metsässä ollessammekin kaatui yksi iso kuusi. Mutta sieniä löytyi hyvin.





Jo kesällä paikan ohi ajaessamme olimme kokeneet melkoisen järkytyksen. Se sankka, vanha kuusimetsä, joka oli sijainnut kivikautisella asuinpaikalla, oli poissa. Paikalla oli useamman hehtaarin hakkuuaukko. Muinaisesta asutuksesta muistutti alueella yksinään nököttävä taulu. Kesällä paikka oli melkoinen risukko, mutta nyt oli hakkuujätteet eli energiapuu korjattu pois, mikä helpotti kulkemista.

Sienipaikkamme on keski-ikäistä metsää, jossa on sammalikkoa ja sekä mustikan että puolukan varpuja. Nyt mustikanvarvuissa ei ole lehtiä, joten sienet näkyvät helposti varvikossakin.

Ilmeisesti tämä hyvä sienipaikka on useammankin henkilön tiedossa. Osalta alueesta oli selvästi poimittu sieniä hiljakkoin. Alkuun löysimme vain melko nuoria sieniä pieninä ryppäinä. Mutta kiertelemällä löytyi hyviäkin suppilovahveroesiintymiä.

Hakkuuaukkoa kulkiessa yritin tähyillä, olisiko vanhasta, isosta muurahaiskeosta jäänyt edes neulastihentymää näkyviin maassa, mutta ei. Metsäkoneet jyräävät maaston niin täydellisesti, että en pystynyt havaitsemaan mitään merkkiä vanhasta keosta. Muurahaisethan joka tapauksessa ovat joko tuhoutuneet tai muuttaneet muualle. Onneksi kalamies löysi sienimetsästämme uuden, komean keon. Ehkä jatkossa seuraan sen tapahtumia.

Metsästä palatessa jäätiin surullisina katsomaan sitä täystuhoa, mikä kivikautisella asuinpaikalla oli tapahtunut. Tietenkään museovirasto ei voi omistaa jokaista muinaismuistoaluetta. Mutta tämä paikka oli kivasti tien varressa. Siellä näki silloin tällöin koululaisia ja muitakin turisteja tutustumassa alueeseen. Maanomistaja taas ilmeisesti on tehnyt sen, mitä niin usein tapahtuu, jos metsässä kaatuu puita. Tuhohyönteisiä pelätään suunnattomasti - tai ainakin niin väitetään - ja koko loppumetsä "suojellaan" moottorisahalla.



Kotona inventoitiin saalis. Sitä oli kohtalaisesti. Pari hyväkuntoista kantarelliakin löytyi ja yksi orakas, luultavasti vaalea sellainen tai sitten ylikasvanut rusko-orakas. Koko satsista saa useammankin ruuan. Huomenna minulla on työpäivä, joten saaliin käsittely ja ruuanvalmistus jää myöhemmäksi. Keitto olisi yksi hyvä vaihtoehto. Tai jos kalamies hakee sopivaa kalalajia, niin sitten syödään sieniä kalan kanssa. Suppilovahvero tekee myös hyvää broilerille. Jotenkin broilerinliha saa aivan uudenlaisen makuvivahteen suppiksista. Siihen ruokaan kelpaa, tai oikeastaan on parempikin, kuivattu suppilovahvero.