Kissanhoitoa

Annoin toissa päivänä kissoille matolääkkeen, Drontalia. Se meni tällä kertaa melko helposti Mirrille, joka tuntui pitävän makuvivahteesta. Sen sijaan Tekir, joka yleensä on suhtautunut melko flegmaattisesti pillerinsyöttöön, rupesi nyt jemmaamaan tabua poskeen. Kesäkuussa annoin kissoille Axiluria, jota pitää antaa kolmena peräkkäisenä päivänä. Siinä on kaksi päivää liikaa.

Entinen Kissa oli oikea riiviö. Sen lääkitseminen vaati sekä voimaa että viekkautta. Sehän liittyi joukkoomme aikuisena, joten sillä säilyi terve epäluulo lääkintätoimia kohtaan. Jos aikoi saada pillerin kissaan eikä esim. itseensä, oli kaksi vaihtoehtoa. Vaihtoehto yksi oli se, että ahdistettiin kissa nurkkaan, istuttiin sen päälle ja tungettiin pilleri kurkkuun. Sen jälkeen istuttiin vielä kissan päällä, kunnes se nielaisi. Vaihtoehto kaksi, jonka keksin myöhemmin, oli sellainen, että kissa kiedottiin suureen froteepyyhkeeseen niin, ettei yksikään liukas tassu terävine kynsineen päässyt livahtamaan paketista. Sitten pilleri kurkkuun ja odottamaan sen nielemistä.

Toinen kissanhoitotoimi oli kaulapantojen asentaminen. Pannat ovat jo pitkään lojuneet jossain kätköissä, mutta päätin viikko sitten, että laitan ne kissoille. Täällä päin on joskus ollut tapana syksyn tullen hävittää villikissat, jotka tunnistetaan siitä, ettei niillä ole pantaa. En nyt juuri ole kuullut projektin olevan suunnitteilla, mutta pantaan voi myös laittaa tiedon, mihin naapuri voi palauttaa kissan, jos on kyllästynyt ruokkimaan sitä.

Tekir ei oikein pitänyt koristeestaan. Se riitti juuri ja juuri sen tukevan kaulan ympärille. Mirrille taas panta oli vähän iso, mutta pysyi sentään paikallaan. Alkuun kissat raapivat kaulureitaan innolla. Se näkyy aamukomennusvideolla.

Nyt helyt on poistettu. Ne ovat kuminauhaa, joka on kudottu sitkeästä keinokuitulangasta. Raapimisen seurauksena nauhoista on purkautunut pitkiä langanpätkiä. Mirriltä jouduin leikkaamaan kaulan ympärille kiertyneen säikeen. Tekir taas oli niellyt metrin verran lankaa.

En muista enää, mistä ostin tuotteet. Eläinkaupasta kyllä, mutta enpä tiedä, mihin lähtisin niitä palauttamaan. Kuminauha ja tarrakiinnitys vaikuttavat kyllä hyvältä keksinnöltä. Jos panta tarttuu jonnekin, kissan voimilla nauha joko luistaa pään yli tai tarra aukeaa eikä kissa jää pantansa vangiksi. Mutta tämä materiaali kyllä pitäisi poistaa markkinoilta.

Polvipiston suorittaminen

Seuraavaa juttua en suosittele neulakammoisille, ainakin toimenpidevideon voi jättää väliin. Jos ei ole ihan varma, pyörtyykö neulan nähdessään, kannattaa istuutua tukevasti ennen videon avaamista. Nuoremmat kollegat voivat katsoa videon oppimismielessä. Toimenpide menee siinä kohtalaisen hyvin.

 

Tällä kertaa siis pistäminen onnistui jokseenkin yhdellä kertaa. Yleensähän käy niin, että kun rupeaa demonstroimaan jotain asiaa, kaikki menee pieleen. Ehkä video siinä tapauksessa olisi jäänyt julkaisematta? Yleisin komplikaatio on se, että neulan kärki ei olekaan nivelontelossa, kun rupeaa työntämään ainetta ruiskusta. Potilas huomaa asian siitä, että se sattuu, sattuu aika lailla - tiedän muutamasta omasta yrityksestäni. Taitava tekijä, kuten entinen työterveyslääkärini, tekee toimenpiteen niin kivuttomasti, että pitää oikein kysyä, joko se on ohi, ettei jää britsille makailemaan.

Toimenpide siis onnistui ja potilas jäi henkiin. Itse asiassa nyt, kun siitä on useampi tunti, polvi tuntuu selvästi paremmalta kuin vaikkapa eilen. Toissa päivänähän kiipeiltiin useampi tunti kallioilla seuraten  Lövön sillan valmistumista. Maastossa liikkuminen, esim. sienestäminen ja marjastaminen on yleensä tehnyt hyvää polvelle. Mutta kova kallio jyrkkine nousuineen ja laskuineen on vähän eri juttu.

Polvipiston valmistelu

Polvinivel on ihmisen suurin nivel, mutta sinnekin osuminen voi olla vaikeaa. Nivelpisto on periaatteessa yksinkertainen toimenpide suorittaa, jos nivelessä on nestettä. Jos nestettä ei ole, se vaatii enemmän tarkkuutta. Itse osaan vain yhden tekniikan, jossa lähestytään asiaa polven ulkosivulta. Mielestäni se on myös kätevä tapa, koska siinä potilas voi olla makuulla ja pystyy yleensä rentouttamaan alaraajan lihakset. Toimenpiteen suorittaja voi olla istuallaan ja minimoida käsien liikeradat, mikä helpottaa suoritusta.

Pisto ohjataan polvilumpion alle. Jos kyseessä on normaalimpi polvi kuin tuhtitohtorin, lumpion rustoon osuminen voi tehdä kipeää. Silloin pitää kääntää neulan kärkeä vähän alaspäin, jolloin toimenpide yleensä onnistuu.




Toisten ihmisten pisteleminen neuloilla ei ole välttämättä kovin hauskaa. Joskus se on välttämätöntä ja siksi kannattaa harjoitella. Itse en lääkärikoulussa päässyt polven kimppuun koskaan. Sen sijaan melkein ensimmäisessä terveyskeskuksen yöpäivystyksessä vastaanotolle tuli potilas, jonka polvesta piti ottaa pois liiat nivelnesteet. Onneksi sitä oli tehty tälle potilaalle aiemminkin ja vanhoista pistoista oli näkyvissä jälkiä. Kun paikka oli merkattu, toimenpiteen tekeminen ei ollut liian vaikeaa.

Tuhti tohtori tekee lääkärintöitä

Tuhti tohtori on joskus loukannut vasemman polvensa polkupyörällä kaatuessa. Se ja kohtalainen ylipaino ovat saaneet aikaan sen, että polvesta on kadonnut rusto polvilumpion ja reisiluun välistä sekä sisemmästä nivelraosta eli sääriluun ja reisiluun oikean polven puoleisesta välistä. Ulomman nivelraon rusto näytti tähystyksessä olevan hyvässä kunnossa. Mutta polvi on yleensä enemmän tai vähemmän kipeä. Yritän pysyä liikuntakykyisenä pistämällä polveen silloin tällöin "kukonhelttauutetta".

Sadepäivän ratoksi otin pistospuuhan tehdäkseni. Hyalgan, joka on yksi uutteen kauppanimi, on ollut ostettuna jo kauan sitten. Se myydään lasiruiskussa, johon pitää asentaa sopiva neula. Yleensä olen käyttänyt pitkää sinistä eli 0.6x30 mm neulaa. Se riittää useimmille, minullekin. Toinen vaihtoehto on musta eli 0.7x40 mm neula, jota ainakin löytyy useimmista vastaanottopaikoista.

Ruiskun ja neulan lisäksi tarvitaan käsineet, joiden ei tarvitse olla steriilit. Kotioloissa käytän vastaanotolta poistettuja aikanaan steriilejä käsineitä, joiden "parasta ennen" päivämäärä on mennyt ohi. Lisäksi pitää olla välineet ihon puhdistukseen ja pistokohdan suojaamiseen toimenpiteen jälkeen.

Jotkut käyttävät steriilejä välineitä ja reikäliinaa, mikä on tietysti varmempi tapa suojata niveltä tarpeettomalta bakteeritartunnalta. Toisaalta yhden neulanpiston kautta harvoin saa merkittävää määrää bakteereja siirtymään nivelen sisään, ellei rassaa neulaa kovin paljon edes takaisin. Itse olen aloittanut toimenpiteen uudella neulalla uudesta paikasta, jos näyttää siltä, että joutuisin vetämään neulaa paljon takaisin ja työntämään uudelleen niveleen päin.

Lövön sillannostajaisten kansanjuhla

Sillannostajaisista muodostui paikallisesti kohtalainen kansanjuhla. Eilen nostettiin kaksi elementtiä. Ensimmäinen, joka asennettiin Lövön päähän, nostettiin aamulla. Paikallinen Ely - älkää kysykö, mikä firma se on! - on julkaissut muutaman kuvan tapahtumasta. Kuvia voi katsella seuraavasta linkistä:

http://ely.combo.fi/fi/ELYkeskukset/varsinaissuomenely/Tiehankkeet/Sivut/Ajankohtaistalovonsillasta.aspx

Kuvista päätellen tuo tapahtuma ei kerännyt paljon yleisöä. Melko ymmärrettävää, koska Lövöstä pääsee vain Kasnäsiin eli maantien viimeiseen perukkaan, mistä matka jatkuu enää meriteitse eteenpäin Hiittisiin ja Rosalaan. Koska lossi ei noston aikana kulkenut, olisi pitänyt ottaa riski, että jää tuntikausiksi eroon ns. sivistyksestä.

Mutta iltapäivän tapahtuma sai huomattavan katsojakunnan. H-hetkelle eli siihen vaiheeseen, kun valtava teräspalkki puurakenteineen kiinnitettiin paikalleen, oli tuotu jopa bussilastillinen arvokkaan näköisiä herroja, joitten arvokkuutta tosin jonkin verran hälvensivät turvaliivit ja työmaakypärät.
 

Nostossa käytetty kalusto on kuulemma tuotu Saksasta, mukana tietenkin saksalainen miehistö. Saksalaiset erottuvat punaisine haalareineen suomalaisten keltaisiin puetusta porukasta.

Nostettava kappale sijaitsi alkuun Lövön puolella. Hitaasti se nousi jättiläisnosturin nokkaan ja hitaasti nosturia kannattelevat alukset siirtyivät Söljeholmenin puolelle. Siellä koko systeemi piti kiinnittää maihin. Apuna käytettiin lossin ajolaituria. Laiturin ja aluksen väliin asetettu kuminen lepuuttaja tosin oli äkkiä wienerschnizel. Niinpä miehistö haki laivan uumenista pussillisen vanhaa lepuuttajaa, joka muutaman "Scheissen" ja "Donnerwetterin" saattelemana asetettiin vähentämään metallien välistä hankausta.

Kun laiva oli kiinnitetty, elementin asentaminen kävi vauhdilla. Siinä olivat vaarassa paikalliset risut ja männynkävyt, mutta lopulta puusto selvisi yllättävän vähin vaurioin.





Tuhtitohtorin insinööriaivot ovat miettineet, miten kaikki oikeasti saattoi onnistua. Mielestäni systeemissä on aivan liikaa liikkuvia osia. Itse nosturin suunnittelu ja rakentaminen on ollut vaativa työ. Puhumattakaan siitä, että lopullinen työsuoritus tapahtuu kelluvalla alustalla. Ja aivan loppupeleissä riitti, että yksi mies koppasi kiinni elementin pään.

Neljä tuntia jaksoimme seurata tapahtumia. Siinä vaiheessa elementin toinen pää oli vielä tukevasti ilmassa. Mutta tapahtumia seuranneena olen melko vakuuttunut siitä, että se tänään on asennettu siististi sille tarkoitetun pylvään päälle.

Siltaprojekti

Aamu alkoi komentajakapteenin komennossa. Mirriä kutsutaan komentajakapteeniksi, koska se aloittaa aamun laittamalla huushollin järjestykseen. Se herää (turhan) aikaisin ja vaatii ihmisiä myös heräämään. Tekir usein jäisi vielä nukkumaan, mutta yleensä sekin sitten lähtee syömään. Syöminen taas on Tekirin lempiharrastus. 

Eilen sattumalta kuultiin radion liikennetiedotteista, että Dragfjärdissä on katkos lauttaliikenteessä. Olemme olleet tietoisia siitä, että Lövön lossin tilalle tulee silta. Sillan pylväät on valettu ja kansielementtien asentaminen alkoi tänään. Ihan aamusta ei lähdetty liikkeelle, mutta iltapäiväsessioon päästiin seuraamaan, kun Kemiönsaaren puoleista siltaelementtiä asennettiin paikalleen.

Päivä oli puolipilvinen, melko tuulinen, mutta muuten varsin kesäinen. Hakeuduimme paikalle kolmen maissa, jolloin oli ilmoitettu liikennekatkoksen alku. Siltaelementin asentaminen viivästyi vähän, mutta jäätiin seuraamaan sitä, koska paikkakunnalla muuten tapahtuu varsin vähän.

Kaikki alkoi pienestä

Kalamiehen kissat syntyivät kesällä 2009 suurperheeseen. Koko porukka ei edes mahtunut kuvaan. He ovat kuvassa reunimmaiset, kovasti menossa, kuten edelleen. Tuhti tohtori oli aina ihaillut kolmivärisiä eli hienommin sanottuna kilpikonnaväritteisiä kissoja. Kalamiehen toivomus oli saada uroskissa. Nämä toiveet eivät oikein ole sovitettavissa toisiinsa, koska kilpparit ovat jokseenkin sataprosenttisesti naaraita. Niinpä tohtori otti kilpparinsa ja valitsi kalamiehelle pesueen ainoan kollin. Tosin myöhemmin toinenkin keltainen osoittautui kolliksi, mutta se on toinen juttu.

 
Minun mielestäni kissaa kutsutaan joko Kissaksi, kuten talousyksikön edellistä kissaa tai Mirriksi, joka on hyvä kissan nimi ja jolla myös Kissa tunnettiin eläinlääkärin rekisterissä. Kalamiehen mielestä keltaiselle kissalle sopiva nimi on Tekir. Näin siis Mirri ja Tekir aloittivat elämänsä kalamiehen kissoina.

Olen miettinyt bloggaamista jonkin aikaa. Se tuntuu olevan kovin muodikasta. Toisaalta se on aika kätevää. Jos kertoo ajankohtaisia tapahtumia, voi kertoa kuulumisiaan suuremmalle joukolle ystäviä ja tuttavia, kuin sähköpostien välityksellä olisi mahdollista. Jutun muodikkuus vähän arvelutti. Olen melko epämuodikas ihminen. Siksi blogista onkin turha etsiä muotivinkkejä. Kuulumisia voisi kai jakaa naamakirjassakin, mutta jostain syystä vieläkin epäilen, että tietoni leviävät asiattomiin käsiin. Ehkä jonain päivänä kirjaudun sinnekin ja rupean haalimaan sadoittain kavereita. Mutta tässä vaiheessa ajattelin kertoa jonkinlaisella frekvenssillä siitä, mitä kuuluu kissoillemme ja meille. 


Tämän päivän tärkeimmät kuulumiset ovat herkkutatit. Niitä on noussut Kemiönsaaren metsiin ennennäkemättömiä määriä. Olemme vapaa-ajanasuneet paikkakunnalla reilut 20 vuotta, mutta tällaista tatti-invaasiota ei ole nähty. Itse asiassa herkkutatit ovat olleet tosi vähissä useamman vuoden. Mutta nyt on käyty sienessä useampana päivänä ja poimittu aivan ensiluokkaisia, pieniä, kiinteitä ja madottomia tatteja useampia kiloja. Tatteja on syöty, kuivattu ja pakastettu. Kuivaamiseen piti virittää talon hyönteisverkot, jotka painepesin hyönteisten ja hyönteismyrkkyjen jäämistä. Verkot taas on viritetty saunaan, jossa on pidetty pientä lämpöä, jotta tattisiivut kuivuvat. 

Kuvissa on muutamia viime päivien löydöksiä. Vanhoissa sienikirjoissa kerrotaan, että on olemassa männynherkkutatti, jollainen on varmaan ylimmässä kuvassa, ja sitten joku toinen, jota kutsutaan vain herkkutatiksi. Muutama viikko sitten luin valtakunnan laajalevikkisemmästä sanomalehdestä, että sieniprofessori Mauri Korhonen on tunnistanut kaikkiaan viisi herkkutattilajia. Onneksi tarkalla nimellä ei ole suurta merkitystä, koska kaikki herkkutattilajit ovat nimensä mukaisesti herkullisia.

Viikonlopuksi tuli sateista. Se on toisaalta hyvä, koska muuten talo alkaisi täyttyä sienistä. Kuivatut tatit tosin vievät suhteellisen vähän tilaa, mutta niiden puhdistaminen ja pilkkominen alkaa jo käydä työstä.