sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Syksyn satoa

Vuoden 2014 syksy on ollut monella tapaa satoisa. Tatteja saatiin aikansa. Sitten oli muitakin sieniä. Syyskuun alun jälkeen en ole oikein ehtinyt metsään, mutta erilaista puissa kasvavaa on ollut runsaasti tarjolla.

Luumuja on ollut taas tänä vuonna. Viimeksi oli suurempi luumusato kolme vuotta sitten. Kemiönsaarella kasvaa yleinen punaluumu, jota on ollut vanhastaan puutarhoissa. Sitä löytää villipensaina vanhoilta talonpaikoilta. Istutin meidän pihalle luumun taimia muutama vuosi sitten. Pikku taimet ovat kasvaneet jopa nelimetrisiksi puiksi, joista luumujen keruu on vähän hankalaa. Lisäksi yksi synkkä ja myrskyinen yö näyttää varistaneen pihan luumut. Mutta eräästä villipensaikosta niitä vielä löytyi.



Täällä on luumuissa samoin kuin omenoissa muumiotautia, mutta runsaana luumuvuonna näitä "marjoja" saa kyllä helposti ämpärillisen, vaikka jättää taudin pilaamat yksilöt poimimatta. Luumut ovat todella melko pieniä, mutta vastaavasti kivikin on pieni. Hedelmät ovat kypsinä erittäin makeita. Valitettavasti ne pilaantuvat nopeasti, joten ne pitää joko syödä, pakastaa tai valmistaa muuksi säilykkeeksi pian poimimisen jälkeen.

Omenoita on myös ollut meidän puissa ihan mukavasti. Kaikki tontin omenapuut ovat villejä, itsekseen ilmestyneet paikkoihinsa. Yksi puu tuottaa varhaisomenoita, jotka muistuttavat hieman valkeaa kuulasta. Sen puun ongelma on, että omenat varisevat sillä sekunnilla kuin olisivat syöntikypsiä. Toinen puu tekee suuria ja kauniita hedelmiä, joissa ei ole lainkaan happoa. Tuoreena ne eivät oikein maistu, mutta olen tehnyt niistä chipsejä pienellä lämmöllä kuivaamalla. Silloin hapon puute on pikemmin etu. Yksi villi puu tuottaa vähän Melban makuisia hedelmiä. Ne jäivät kovin pieniksi tänä vuonna, kun heinäkuu oli niin kuiva ja puu kasvaa kallionkolossa, jossa humusta on vähän.


Kolmas kuluvana syksynä erittäin näkyvä tuote on pihlajanmarjat. Ne loistavat punaisena hehkuna ympäri tonttiamme. Kävin maistelemassa marjoja ja totesin, että rinteessä auringonpaisteessa kasvaneissa pihlajissa marjat ovat hyviä. Niissä ei ole liikaa happoa eikä tanniinia. Alkoi tehdä mieli kerätä niitäkin talven varalle. Joskus olen valmistanut pihlajanmarjahyytelöä, joka maistui hyvin liharuuan kanssa.

Tällä erää ajattelin pihlajanmarjasosetta, koska tutkimukset ovat osoittaneet, että marjoissa ja hedelmissä hyödyllisin osa onkin kuoret ja hedelmämalto eikä niinkään mehu, joka perinteisesti on otettu talteen ja heitetty kaikki kiinteä pois. Pihlajanmarjasosetta voisi ehkä valmistaa samalla laitteella, jolla olen tehnyt sosetta ruusunmarjoista. Se on lihamyllyn näköinen laite, joka erottaa ruusunmarjoista siemenet, ja siemenetön sose tursuu laitteen suuttimesta. Pitänee tutkia, pidättääkö laitteen siivilä pihlajanmarjan siemenet. Soseesta saisi marmeladia tai sitä voisi käyttää puuron mausteena puolukoiden tapaan.

Pitäisi vain ehtiä ennen tilhiä.



 

Ja sitten tietysti ruusunmarjat. Ensi katsomalla luulin, ettei niitä tulisi poimittavaksi asti. Mutta mäessä tontin yläosassa niitäkin oli paikoin runsaasti. Niiden poimiminen on oma taiteenlajinsa. Olen todennut, että paras asuste poiminnassa on öljykangastakki. Siihen eivät koiranruusun käyrät piikit tunkeudu kovin helposti. Lisäksi kannattaa varustautua nahkakäsineillä. Itse marjat olen irrottanut tavallisen marjapoimurin avulla.

Ruusunmarjoista olen tehnyt sosetta, jonka pakastan pieninä annoksina. Soseesta saa klassista ruusunmarjakiisseliä, joka on todella hyvää. Siinä on mielenkiintoinen vaniljainen makuvivahde. Erityisherkkua siitä saa, jos käyttää lisukkeena kermavaahtoa - edellyttäen, että on kermavaahdon ystävä. Ruusunmarjakeitto maistuu puuron höysteenä.



Tontilla retkeillessäni kissat ovat usein mukana. Varsinkin Tekir on innolla tutkimassa kaikkea, mitä maastosta löytyy. Se esittää kaikki temppunsa, joista yksi on puukiipeily. Toisin kuin edeltäjänsä, se kiipeää vain reiluun pariin metriin ja osaa tulla itse alas. Mirri on vanhemman ladyn tapaan hieman vähemmän riehakas. Se tulee kyllä usein esille seuraamaan, mitä tapahtuu, mutta jos siihen kiinnittää huomiota, se on tekevinään omia puuhiaan, joihin kuuluu reviirimerkintöjen tarkistaminen.